lauantai 28. toukokuuta 2016

Hengästyttävää menoa vai akkujen latausta?

Loma-aamuna herättiin kukonlaulun aikaan ja hypättiin autoon Kolilla vähän ennen kahdeksaa aamulla. Lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä niin, että ajoimme Pieksämäen kautta ja sieltä kohti Joutsaa ja Hartolaa. Parit gluteenittomat kahvilat tuli käytyä katsastamassa matkalla. Matkalla heitin miehelle, että "haluatko lähteä mökillä käymään" ja siitä se ajatus taas sitten lähti. Käytiin kotona vaihtamassa vähän laukkujen sisältöä toiseen ja sitten taas menoksi. Kotona aikaa meni noin 25 minuuttia ja sitten taas matkaan kohti Sammattia.

Joskus  mietin, että mikä pysäyttää mun patterit? No toisaalta olen ollut monta päivää halaamassa puita ja hakemassa voimaa luonnosta ja metsästä. Olen maannut hotellihuoneen sängyllä ja lukenut kaikki mun lukemattomat lehdet ja ehkä siis myös levännytkin.

Joten siis mitä tässä enää laakereilla lepäämään, vaan menoksi eteenpäin. Mökillä yleensä kyllä lataan itseäni monin eri tavoin.




Ensiksi parantelin anopin kanssa vähän maailmaa juttelemalla hänen kanssaan vähän henkeviä.
Olenko kertonut, että mulla on ihana anoppi, jonka kanssa ei olla koskaan kinasteltu mistään.
Jos en, niin nyt kerron,

Kävin poimimassa kukka luonnosta ja muutaman anopin kukkapenkistä (anteeksi anoppi, lupaan, että ei toistu ennen seuraavaa kertaa).


Tuskin maltan odottaa, että luonnonkukat alkavat kukkimaan ihan täysillä.


Kävin ihailemassa myös laiturilla Enäjärven kauneutta.
Odotan, että pääsisin taas kohta kuvaamaan auringonlaskuja laiturille.


Ehkä en siis kuitenkaan hengästy, sillä olen saanut kuitenkin 
napattua ihan mielettömästi luonnonenergiaa lomani aikana.

Ihanaa viikonloppua just sulle.

Maiju

perjantai 27. toukokuuta 2016

Halataanko vähän?

Avauduin viime viikolla facebookissa aiheesta halaaminen ja myötätunto. Kerroin siitä, että olen todella empaattinen ihmisille, joilla on vaikeaa. Olen hyvä kuuntelemaan ja asettumaan tällaisen ihmisen asemaan. Aina en voi sanoa, että tiedän miltä susta tuntuu, mutta voin vaan usein kuvitella.

Kerroin, kuinka juoksin kiireessä bussipysäkille ja näin erään tutun naapurin rouvan pitkästä aikaa, joka on kokenut sairautta sairauden perään. Olemme joskus itkeneet ja nauraneet vuorotellen hänen kanssaan pihalla, kun ollaan nähty. Itkeneet hänen sairauksiaan ja nauraneet sitten jotain muita asioita. Muistan tällaisen kohtaamisen, että kerran juttelimme varmaan toista tuntia tällaisella tyylillä. Sanoin tälle naiselle, että jos joku katsoo meidän touhuja, niin he luulevat, että olemme seonneet. Välillä otin naista hartioista kiinni ikään kuin antaen voimaa hänelle kaikkeen siihen mitä hän joutuu kestämään.



Tapasin siis tämän naisen ja edellisestä kohtaamisesta oli ollut ainakin puoli vuotta. Hän oli pienentynyt varmaan 20 kilon verran ja ehdin kiireessä vaan kysymään, että mitä hänelle kuuluu? No oli tapahtunut taas vaikka mitä, sairaus oli uusiutunut. Halasin häntä lujaa ja sanoin. Ehdin lohduttamaan häntä ja ehdin myös antamaan voimaannuttavan halin.  Jäin miettimään sitä, että kunpa me useimmin pysähtyisimme kysymään, että mitä kuuluu? Niin kiire ei saa olla etteikö sitä ehdi kysymään. Eikä niin kiire ettemmekö ehtisi sanomaan jotain lohduttavaa.



Tämä asia on mua mietityttänyt kovasti viime aikoina. Olen kohdannut ihmisiä, joilla on erilaisia sairauksia. Omat murheet tuntuvat todella pieniltä kanssaihmisten ongelmien edessä.

Usein on helppoa ohittaa kanssaihmisten sairaudet, kun ei löydetä sanoja.
Itse olen yrittänyt aina jutella ihmisten kanssa, jotka ovat saaneet kuolemantuomion.
Haluan muistuttaa, että heille voi olla tärkeää se pieni ele, jonka mahdollisesti 
heille osoitatte. Myötätunnon osoittaminen ei ole vaikeaa.
Pitää vain näyttää, että minä ymmärrän tuskasi.


Miten olisi halattaisiinko?

Maiju

torstai 26. toukokuuta 2016

En tarvitse ruusutarhaa, minulle riittää koivumetsä

Minusta on tullut oman elämäni fiilistelijä. Sellainen, joka haluaa istua mielummin, vaikka koivumetsässä, kuin illallispöydässä.  Otsikko tuli minulle mieleen, kun oltiin miehen kanssa Lieksassa ja löydettiin ihan mahtava paikka Kosteikkohelmi Pappilanluhta. Mulla on ollut pitkään haave löytää ihana koivumetsä. Kun ajettiin autolla tämän  paikan ohi, tiesin, että tässä se mun metsäni on. Tehtiin uukkari ja jätettiin auto parkkiin sekä lähdettiin kiertämään pieni lenkki Kosteikkohelmen ihanassa maastossa. Teimme sellaisen tunnin pyrähdyksen tähän kosteikkoon,


Harvoin tulee vastaan tällaisia maisemia, varsinkaan helsinkiläisen näkökulmasta katsottuna.




Pyörin metsässä, tein videota, otin kuvia ja haistelin 
ihanaa luonnontuoksua. Vau mitkä energiat tämä metsä minulle antoi.
Olen aina tiennyt, että kuinka kuvauksellinen voikaan olla koivumetsä.
Nyt vasta tajusin, että se TODELLAKIN oli kuvauksellinen.



Kun minä kuvasin ja videoin metsää, niin mies kuvasi minua.



Tehtiin pitkospuita pitkin kosteikon lyhyin lenkki.
Lopuksi oli pakko vielä istahtaa ja vetää happea ja fiilistellä hieman.


Jos olet stressaantunut, niin mun neuvoni on, että hakeudu luontoon.
Hae sieltä voimaa arkeesi.


Itse olen ollut todella väsynyt kevään jäljiltä. 
Lomani tuli tarpeeseen, täällä mieleni lepää.
Koitan imeä itseeni kaiken tämän energian.

Ihanaa päivää kaikille.

Ensi viikolla puhaltaa vähän uusia tuulia elämään.
Nyt kerään voimia kaikkeen uuteen, mitä elämä tuo tullessaan. 

Maiju

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Gluteenittomia sämpylöitä

Tiedättekö sen tunteen, kun syöt viikosta toiseen samaa leipää, viikosta viikkoon samoja gluteenittomia tuotteita. Sanon aina, että gluteeniton ihminen tietää, että mikä on hyvää ja mikä ei ole hyvä. Siksi kaupan gluteenittomalta hyllyltä tulee sitten valittua aina sitä samaa, kun moni muu ei maistu tai ei enää maistu. Usein sitä syö tuotteet ikään kuin "puhki". Ensiksi joku maistuu niin hyvältä ja sitten kohta sitä ei saa enää alas muruakaan. Mulle on käynyt monen tuotteen kanssa juuri niin.

Tämän kevään aikana olen päättänyt taas alkaa itsekin leipomaan. Olen aina vedonnut omiin kiireisiin, että en ehdi itse leipomaan omia gluteenittomia leipiäni. Nyt päätin, että siihen tulee muutos. Niin kiire mulla ei voi olla, että en ehtisi pari kertaa viikossa vääntämistä itselleni  gluteenittomia sämpylöitä pakkaseen.

Kevään aikana olen saanut gluteenittomia jauhoja muutamilta valmistajilta ja olen sitten niitä käyttänyt. Tällä kertaa tein Provenan hiivaleipäjauhoilla ihan perussämpylöitä.





Teen usein sämpylöitä oman fiiliksen mukaan.
Saatan avata keittiön kaapin oven ja katsella, että mitä sieltä kaapista löytyy.
Nämä sämpylät on tehty aika pitkälti tuon pussin ohjeen mukaan, mutta
sitten olen lisännyt niihin vähän kurpitsansiemeniä.


Ostin keväällä pari silikonista muffinsvuokaa, joista on tullut mun suosikkeja
monenlaisessa leivonnassa. Silikonivuuissani olen tehnyt sämpylöitä, 
muffinsseja ja marjapiirakkaa.
Täytyy sanoa, että ostos oli ihan paras, mitä olen vähään aikaan tehnyt.




Nyt olen säästänyt paljon rahaa, koska gluteenittomat tuotteet on todella kalliita. 
Gluteenittomat jauhotkin ovat kalliita, mutta edullisemmaksi silti tulee tehdä itse. 
Itse tekemällä saan myös vaihtelua sämpylöihin ihan joka kerta.

Maiju

tiistai 24. toukokuuta 2016

Lilaa hiuksissa ja vähän huivissakin

Koko viime viikko oli vähän asukriiseilyjä. Mulla on jotenkin niin vaikea löytää kaapistani tähän vuoden aikaa sopivia vaatteita. Vaatekaappi on niin sekaisin ja talvivaatteet vielä esillä, ettei kevättä vaan ole oikein saatu esiin. Löysin kuitenkin kaapista tämän oranssi-lilan huivin, jonka viime vuonna olen ostanut Flashista. Huivi sopi hiuksiin ja siitä se ajatus sitten lähti. Kaivoin jostain fuksian punaiset legginsit hameen kaveriksi ja Vagabondin kengät sattui olemaan just eikä melkein samaa sävyä.

Tällä konseptilla sain siis erään päivän kriisin selätettyä.


Koruksi valitsin MaruDesignin tähtiriipuksen (saatu blogin kautta). 
Jostain syystä mä tykkään tuosta korusta ihan kauheasti. 


Nyt lomailen ja saan sitten tämän viikon olla, vaikka missä rönttävaatteissa.
Tajusin kuitenkin sen, että mulla ei ole kunnon vapaa-ajan vaatteita. 
Sellaisia, joita voisi laittaa, vaikka metsäretkelle. 

Maiju

maanantai 23. toukokuuta 2016

Miehet, jotka sekoittivat ajatukseni

Monet minua vuosia seuranneet ovat osanneet lukea rivien välistä mun musiikkimaustani, vaikka en siitä ole ihan kauheasti kirjoittanut. Muutaman kerran olen tainnut hehkutella Il Divo konsertteja, joissa olen ollut. Rakastan kovasti komeaäänisiä miehiä, ne on sellaisia, jotka saavat mut välillä rauhoittumaan ja sanoisinko, että jopa hiljentymään.

Olin jossain vaiheessa huomannut, että mun rakkauteni eli Lauluyhtye Virtuoso esiintyy Salossa toukokuun 21. päivänä. Ystäväni Säde, joka asuu Salossa vinkkasi mulle alkuviikosta tuosta tapahtumasta. Olin sen jo jotenkin unohtanut.  Katselin mieheni työvuoroja ja ajattelin, että ei vaan sovi. Sitten aloin miettimään, että josko lähtisin junalla ja kun Säde lupasi lähteä kaveriksi ja kysellä liput, asia oli sitten sovittu. Kun tällainen mahdollisuus sitten alkoi tuntumaan siltä, että kerrankin ehtisin konserttiin (aiemmin mulla on ollut aina jotain muuta, kun ovat esiintyneet Salossa).

Olen fanittanut Virtuosoa heidän uransa alkuajoista

Heidän ensimmäinen levynsä Virtuoso ilmestyi vuonna 2005 ja ensimmäinen biisi, jolla mut hurmattiin oli En sanonut niin. Tuo biisi taitaa olla mulle heidän edelleenkin se tärkein. Seuraava levy Suuren meren suolaa ilmestyi vuonna 2006 ja edelleenkin kuuntelin senkin levyn melkein puhki. Kolmas levy Yö enkelten ilmestyi vuoden 2007 jouluna ja jos ette kerro kenellekään, olen sitä kuunellut myös muulloinkin kuin jouluna. Sitten pojilta tuli levyhiljaisuus ja ovat konsertoineet kuuleman mukaan epäsäännöllisen säännöllisesti kaikkina näinä välivuosina. Olen kyllä huomannut tämän, mutta en ole ehtinyt ihan aktiivisesti heitä seuraamaan. Siksi olin nyt iloinen, kun kuulin, että heiltä on tullut uusi levy Natalie. Levyltä löytyy cover-versioita tunnetuista kappaleista, mutta myös Roopen, Rikun ja Juhanan omia sävellyksiä.

Salon keikka oli levynjulkistamiskeikka ja olin todella iloinen, kun sinne pääsin sillä niin monta keikkaa oli jäänyt syystä tai toisesta väliin omien kiireiden takia. Juttelin kaverini kanssa, että mä kyllä haluaisin nimmarit levyyn, kun Saloon saakka lähden. Hän sanoi, että hänen kaverinsa voisi järjestää nimmarit.

Suunnittelin jääväni Saloon yöksi, mutta kävikin niin, että en onnistunut saamaan hotellia, joten mun oli pakko ostaa junalippu Helsinkiin vielä samalle illalle ja juna lähtisi Helsinkiin jo klo 21. Tästä syystä sitten jouduimme säätämään vähän tätä nimmariasiaa, kun alunperin oli sovittu, että se tapahtuisi konsertin jälkeen. Meinasin pyörtyä kun Säde laittoi viestiä, että Roopen kanssa oli sovittu tapaaminen väliajalle bäkkärille. Tästä siis oli otettava kaikki ilo irti.

Piti ottaa videota, mutta minä otin vahingossa selfien. No sillekin on aina tarvetta. Virtuoson pojat vasemmalta oikealle ovat: Topi Lehtomäki, joka on liittynyt yhtyeeseen vuonna 2011, Riku Pelo , Juhana Suninen ja Roope Pelo.


Tein ensiksi pienen videopätkän, johon löytyy linkki tämän postauksen lopusta. 

Sitten aloimme miettimään, että muutama kuvakin olisi kiva blogipostusta varten.
Mulla oli huoli, että kun olen tällainen "kitukasvuinen" eli 156 cm ja pojat niin pitkiä, 
että näytän jotenkin niin pieneltä heidän seurassaan. 


Otettaisko silleen pari oikein iloista kuvaa?


Tässä vaiheessa Säde ehdotti, että voisiko ottaa kuvan niin, että jos olisin niin kuin pitkälleen ja
yhtyeen jäsenet kannattelisi sitten mua. 
Minä yritin estellä, kun eihän pojat nyt jaksaisi sellaista, kun olen  lyijyä. 
Tässä kauhea vakuuttelu, että kyllä me vaan jaksetaan. 
Huomaatteko, että pientä mittailua jo ilmassa. Mä edelleenkin epäilen. 


Ennen kuin mä ehdin vastustelemaan edes kauheasti, niin 
Topi oli jo ottamassa jaloista kiinni ja hupsista....


Roope näyttää vähän voipuneelta tuolla pääpuolella... 
Todella outoa, koska tiedän, että pää painaa vain 5 kiloa (fyssari on kertonut mulle).
Muiden ilmeet näyttää siltä, että ei tunnu missään. 


Noi ilmeet on niin parasta. 


Voi vide kun oli hauskaa. 


Tässähän olis voinut viettää, vaikka tunninkin.
Huomasin, että mä näytän aika hyvältä makuuasennossa.
Taidan käyttää tätä kuvakulmaa toistenkin. 


Säde sai oman hetkensä ja häntä nauratti, kun kysyin, 
haluatko saman kuvakulman. No tässä päädyttiin perinteisempään
poseeraukseen. 



Ennen kuin päästin pojat pinteestä. Halusin heidän asettuvan mun kanssa
vielä kenkäselfiekuvaan. Ihme ja kumma, kukaan ei kyseenalaistanut mun juttujani.
Pisteet pojille, kun tekivät kaiken kiltisti mitä pyysin, ilmaan kyseenalaistamista.


Väliajan jälkeen lähdimme kuuntelemaan konsertin loppuosan. 
Sain pienen poseerauksen vielä lavalta. 


Tietyissä kohtia konserttia aina mielestäni olisi pitänyt vislata.
Itse kun en osaa, niin pyysin Sädettä aina vislaamaan, hienosti hän hoiti sen puolen. 


Täytyy sanoa, että en lähtenyt todellakaan turhaan Saloon katsomaan keikkaa.
Se mitkä energiat sain tuolta keikalta, niin kantaa mua pitkään. 

Täytyy sanoa, että fanitus siirtyi kyllä seuraavalle levelille. 

Uusi levy

Virtuoson uusi levy on siis Natalie, josta innostuin kovasti, niin monen vuoden tauon 
jälkeen oli ihana saada ostettua heidän uusin levynsä. 
Jos joku muukin se haluaa ostaa, niin löytyy täältä



Mitä tapahtuu Salossa 13.8.2016

 Salossa Vuohensaaressa on 13.8.2016 klo 19.00
Kuin silloin ennen -festarit. 
Kyseessä on kesäjuhat, illanviettoa, lavatanssit ja sirkushuveja.
Minä olen ihan ehdottomasti mukana myös tuolla. 
Tilasin jo hotellin kyseiselle yölle, koska sieltä ei lähdetä kotiin kesken kaiken. 

Samalle päivälle on Helsingissä toinenkin juttu, mutta jotenkin taas klaaraan tämän.

Laitan vielä tähän linkin videoon.
Videolta löytyy myös takahuoneesta ja mitä siellä sitten tapahtuikaan.


Varmasti palaan tähän asiaan vielä jossain vaiheessa. 
Mahtava ilta, mahtava konsertti ja mä olin ihan myyty. 

Nyt tuli tosi pitkä postaus, mutta toivottavasti jaksoitte olla mukana.
Tämä oli mulle NIIN iso juttu. Mahtavaa. 

Maiju

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Iloenergialla eteenpäin ja lomaa odotellessa

Sain joskus palautetta siitä, että suuni on aina auki kuvissa. Mulla on se paha vika, että suu on auki aina kuvissa ja se on usein auki myös muissakin tilanteissa. Täytyy kyllä puolustukseksi sanoa, että osaan myös olla hiljaa ja kuunnella. En siis koe tarvetta olla se joukon äännekkäin, mutta olen sitä, jos on tarvis. Tämä tuli vaan taas mieleeni, kun joku jossain vaiheessa antoi tuon palautteen ja mua niin nauratti, kun se vaan on niin totta mun kohdallani. Sukuvika varmaan, koska meitä on ollut paljon lapsia ja jos olet halunnut tulla kuulluksi, sinun on pitänyt avata suusi. Sieltä tämä varmasti juontuu.

Kävin torstaina yhdessä neuvottelussa ja ajattelin, että jospa pukeutuisin vähän hillitymmin. Hiuksissa on nyt kuitenkin vähän tuota asennetta, joten asua voi vähän rauhoittaa (välillä). Aina ei ole pakko olla se väripilkku, joka näkyy kilometrin päähän. Ajattelin, että riittää tällä kertaa, että näkyy vain puolen kilometrin päähän. Päädyin pistämään päälleni fuksianpunaista yhdistettynä mustaan. Tämä yhdistelmä toimii aina ja se sopii mulle.




Nyt on jostain syystä ollut hieman asukriisejäkin. Jostain syystä ei ole osannut kaivaa
kesävaatteitaan esiin ja ei enää ei oikein osaisi pitää kevätvaatteitakaan.

Pitää varmaan lähteä kaupoille etsimään jotain kivaa kesäksi. 

Ensi viikolla olisi vain yksi työpäivä ja sitten olisi pieni loma ja hei mä muuten 
aion olla lomalla, enkä koko ajan viipottaa. Lataan siis vähän akkuja.

Maiju