torstai 14. marraskuuta 2019

Kun ihmiset vihaavat toiset miltei hengiltä

Oletteko koskaan miettineet, että millaiset ihmiset vihaavat toiset ihmiset miltei hengiltä? Minä olen pari viimeistä viikkoa miettinyt, että kuinka paljon vihaa on ympärillämme. Kun vihaa kylvetään ympärillemme niin ympäristö alkaa voimaan pahoin.

Itse olen aina keskittynyt mielummin hyvään kuin pahaan. Olen kuitenkin itsekin joutunut usein negatiivisen arvostelun kohteeksi. Muistan kuinka joskus päätin sen, että en anna kenenkään oksentaa päälleni ja pistin blogiin anonyymien eston. Sitä ennen jollain oli tapana käydä oksentamassa minunkin päälleni kaikki pahat olonsa. Sitten päätin, että en salli sen tapahtuvan. Päätin, että itse päätän sen, että otanko vastaan oksennukset vai enkö ota. Blogin ulkopuolella joutuu joskus kohtaamaan, mutta minä en jaksa olla innostunut tällaisten toisten ihmisten vihaajista. Sanon usein koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee.




Vihaa ympärillämme


Olen seurannut muutamia caseja sosiaalisessa mediassa viimeisten viikkojen aikana ja ihmetellyt. Ihmetellyt sitä, että kuinka joidenkin oma elämä keskittyy vain vihaan. Elämässä ei nähdä eikä koeta enää muuta kuin vihaa. Järjestellään julkisia striimauksia Youtubessa, joissa päällimmäinen tarkoitus on vain kaataa omaa pahaa oloa muiden niskaan. Keskitytään vain lynkkaamaan muut ihmiset ja lietsotaan vihaa ympärillemme.

Jotkut ihmiset, jotka ottavat jonkun ihmisen hampaisiinsa ja suurennuslasin avulla he tarkkailevat ihmistä ja keksivät hänestä koko ajan jotain pahaa sanottavaa. Odottavat, että ihminen tekee jonkun virheen ja sitten siihen isketään piikkiä johonkin heikkoon kohtaan. Anonyyminä annetaan sivaltavan miekan iskeä, isketään niin monta kertaa, että toisen on pakko lannistua. Kirjoitellaan somen eri kanavilla herjaavia juttuja ihmisestä ja nautitaan, voi että se on hauskaa jonkun mielestä. Entä jos kiusattava kyllästyy ja lähtee selvittämään tätä miekalla iskevää? Entä jos hiekkalinna särkyy jonain päivänä ja ihminen joutuu vastuuseen teoistaan. Kestääkö sitten vielä kantti? Miten asioita selitetään?

Auta armias, jos joku on liian positiivinen ja näkee asiat hyvässä valossa, niin hänen jalat on koitettava vetää pois alta ja nopeasti. Sellainen peli ei vetele, että joku on liian valoisa ja ajattelee elämästä positiivisesti.

Sitten on ihmisiä, jotka haluavat vaikeuttaa lähimmäisen elämää. Puututaan toisen ihmisen elämään ja vaikeutetaan sitä. Valitetaan esimerkiksi taloyhtiössä jonkun lähimmäisen kaikista asioista. Asioista, jotka eivät kuulu naapurille, eikä kuulu itse asiassa kenellekään muulle kuin tälle ihmiselle, joka on otettu kohteeksi.

Voisiko tämä vihaaja joskus miettiä sitä, että tämä jolle vihaansa kohdistaa saattaa elämässään kokea muitakin rankkoja asioita samalla hetkellä. Viha saattaa olla se viimeinen tekijä, joka musertaa tämän vihan kohteeksi joutuneen kokoaan. Elämä olisi muuten mallillaan, mutta se naapuri kiusaa koko ajan  siinä sivussa.

Vihan sijasta positiivisia ajatuksia


Mietin, että kun viha ruokkii vihaa, niin miksi ihmiset eivät voisi keskittyä vihan sijasta hyvään. Voisiko ajatella jokainen miettisi,  että mitä hyvää voisin sanoa lähimmäiselle sen pahan sanomisen sijasta.

Tiedän, että tämä kuulostaa taas jonkun elämää rakastavan puheelta, mutta olen läheltä seurannut vihajuttuja niin paljon, että haluaisin, että vihaajat miettivät, että mitä voivat saada teoillaan aikaiseksi.

Päätä tänään, että lopetat ihmisten kiusamisen. Annetaan jokaisen lähimmäisen elää elämää, jolloin ei tarvitse tulla kiusatuksi. Kiusaaminen aikuisena on todella tuomittavaa. Kenenkään ei pidä tulla kiusatuksi ei minkään ikäisenä.

Maiju

maanantai 11. marraskuuta 2019

Monta kertaa olen miettinyt, että lopetan bloggaamisen

Monta kertaa on tullut viimeisten vuosien aikana mietittyä sitä, että mitä jos lopettaisin bloggaamisen. Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2005 eli ensi vuonna blogiurani täyttää 15-vuotta. Sitten on tullut mietittyä, että enhän minä voi, koska blogi on paras paikka niille ihmisille, jotka seuraavat minua gluteenittomuuden takia. Täältähän ihmiset hakevat sitä gluteenitonta tietoa.

Parin viimeisen vuoden aikana minua on alkanut kiinnostamaan enemmän videoiden tekeminen kuin kirjoittaminen. Varmasti monet ovat huomanneet minun kirjoittavani vähemmän kuin ennen. Syy on ollut juuri tuossa. Voi niitä aikoja, kun jaksoi kirjoittaa harva se päivä, nykyään vain noin kerran viikossa.




Jotenkin olen kaivannut elämääni jotain uutta. Olen miettinyt, että muutanko aiheita enemmän gluteenittomaan suuntaan vai mikä olisi se juttu. Sitten kuin taivaan lahjana heräsi keskustelua siitä, että onko minun paikkani kuitenkin jossain yhteisössä. Viimeiset vuodet on tullut tehtyä tätä aika yksin. Kun aikoinaan siirryin Apu-lehden alta takaisin itsenäiseksi päätin, että pysyn itsenäisenä.

Sitten kun lopetin pr-tapahtumissa juoksemisen, niin kaipasin kuitenkin rinnalle jotain ja mitä se sitten onkaan, niin sen taisin nyt löytää. EDIT: Olen ollut viimeiset vuodet 40+ -yhteisössä, mutta itsestäni johtuvista syistä en ole ollut kovinkaan aktiivinen, kun en ole käynyt tapahtumissa, joihin yhteisön jäseniä on kutsuttu. Itseäni saan syyttää siitä, että olen tehnyt asioita yksin.

Blogissani tulee puhaltamaan lähiaikoina uudet tuulet ja niistä kerron teille heti kun asiat selkenevät. Nyt kuitenkin päätin ottaa uutta intoa kirjoittamiseen ja aiheisiin. Odottakaahan vaan, en minä vielä aio lopettaa. Joulukuun alussa lupaan aktivoitua. Kirjoittamiseen saattaa tulla pieni katkos, katsotaan.




Ihanaa viikkoa kaikille. Ottakaa kirkasvalolamput esiin. Lampulla saatte uutta puhtia syksyn pimeisiin hetkiin. Niin minäkin tein ja heti alkoi tapahtumaan.

Maiju


torstai 7. marraskuuta 2019

Gluteeniton kahvila Helsingin keskustassa

Minä suosin ihan ehdottomasti yrityksiä, jotka tarjoavat hyvää palvelua ja hyviä gluteenittomia tuotteita. Kesällä Helsingin keskustaan avattiin Kahvila Glutique, jonka avaamista odotimme pitkään. Hyvää ei koskaan kuitenkaan odota liian kauaa.

Kahvila sijaitsee osoitteessa Eerikinkatu 12.
Aukioloajat kannattaa tarkistaa heidän sivustoltaan.



Koitan aina muistuttaa, että kun tällainen kahvila avataan ja meidän eteemme nähdään todella paljon vaivaa, niin pitää muistaa, että palveluita pitää käyttää, jotta saamme nauttia tällaisesta tarjonnasta pitkään.

Itse olen henkeen ja vereen kahvilaihminen. Olen ollut sitä aina. Kun sairastuin Keliakiaan 7,5 vuotta sitten, lamaannuin hetkeksi, koska koin, että en enää saanut samanlaisia elämyksiä kahviloista kuin ennen. Onneksi on viimeisten vuosien aikana myös monissa kahviloissa gluteeniton tarjonta parantunut. Olemme sellainen asiakasryhmä nykyään, jotka osaavat myös vaatia palvelua ja hyviä tuotteita. Enää ei ihan pakastemuffinssilla pitkälle pötkitä. Olemme valveutuneita ja tiedämme hyvin palvelevat paikat. Sana leviää hyvistä paikoista kulovalkean tavoin. Itsekin mielelläni levitän hyvää sanomaa ja koitan keskittyä hyvin palveleviin yrityksiin.

Glutiquen kaikki tarjottavat ovat gluteenittomia ja omistajalla on hyvä tietotaito tämän asian suhteen, koska myös hänen perheessään on Keliakiaa.











Käyn kahvilassa 2-3 kertaa viikossa. Olen maistanut vitriinistä monenlaista suolaista ja makeaa. Kaikki mitä olen siellä syönyt on ollut taivaallisen hyvää. Glutiquen henkilökunta toivoo palautetta asiakkailtaan siitä, että millaista tarjontaa heiltä toivottaisiin.

Olen nauttinut Glutiquessa parhaat pullat ikinä, tällä viikolla maistoin taivaallisen hyvää Dallas-pullaa. Pulla oli niin hyvää, ettei melkein sanotuksi saanut.

Nyt on ollut kokeilussa keittolounasta, jota tarjotaan paikan päällä kolmena päivänä viikossa (keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin).


 


Muistakaa, että vain käymällä kahvilassa, takaamme sen, että asiakkaita riittää ja kahvila saa pidettyä ovensa auki.

Itse olen luvannut olla tukena ja se on itselleni ilo. Minä suuntaan usein ystävien kanssa Glutique-kahvilaan, siellä meitä kaikkia palvellaan. Kaikki voimme syödä samaa ruokaa saman pöydän ääressä.

Ihanaa, tällaisen tarjonnan jälkeen on todella vaikeaa enää ottaa vastaan pakastemuffinsia.

Maiju


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Tää on niin hyvää - tää on ihan sairaan hyvää

Olen aikaisemminkin sanonut, että vasta keliakiadiagnoosini jälkeen opin arvostamaan ruokaa eri lailla. En enää pitänyt ruokaa itsestään selvänä. Joka ikinen kerta vielä 7,5 vuoden jälkeenkin kun saan jotain sellaista ruokaa, että tuntuu, että taivas repeää melkein alkaa itkettämään. Monille ihmisille, joilla ei ole mitään rajoitteita tuntuu, että on ihan sama mitä lappaa, sillä vaihtoehtoja löytyy aina.

Usein käytän sanontaa, että emme vaadi paljon, mutta vaadimme sen, että se mitä syömme pitää olla hyvää. Helppo juttu siis.

Tänään suuntasin Mall of Triplaan, koska piti hakea eräästä myymälästä takki, joka mun piti vaihtaa toiseen. Ajattelin, että käytän tilanteen hyväkseni ja käyn testaamassa yhden ravintolan, jonka tiesin avanneen Triplaan mestan.

Omistaja Mari Kallio on tulleet tutuksi Vanhasta kauppahallista eli Mari's smoothiesta. Kuulin, että he ovat avanneet Triplaan Mari's TreeHousen. Luotan heidän gluteenittomaan tietouteensa, kun heillä on perheessä keliakiaa, joten tarkkuus valmistuksessa on heille tuttua puuhaa. Ei tarvitse liikoja udella valmistustavoista. Tiedän, että he tietävät <3



Mari's TreeHouse


Oli ihana huomata, että paikan omistaja Mari Kallio oli itse paikan päällä, kun suunnistin sinne. Pääsin samalla vähän jututtamaan heidän kahvilan toimintatavoistaan Triplassa. Toisin kuin Kauppahallissa, heillä on myös vehnää sisältäviä leivonnaisia vitriinissä. Kuitenkin gluteenittomille on tarjolla useita herkkuja vitriinistä sekä ruokalistalta löytyy vaihtoehtoja. Kannattaa siis kuitenkin mainita se gluteenittomuus kassalla, jotta tietävät, että millainen erityisruokavalioannos on valmistettava. Ravintolatoiminnassa on mukana myös Marin lapset.

Mari's TreeHouse sijaitsee Market Zoo -alueella, jossa on lukuisia muitakin ravintoloita. Jokainen voi valita paikkansa mistä vain ravintola-alueelta, mikä helpottaa silloin, jos toinen haluaa syödä vietnamilaista ja toinen korealaista ja kolmas suomalaista ruokaa. Kaikki voivat silti ruokailla samassa pöydässä riippumatta kenen palveluntarjoajan ruokaa ostaa. Kätevää.







Valitsin listalta voissa paistettua kuhaa, muussia ja tillijogurttia. Hintaa annoksella oli 14,50 euroa, mikä mielestäni oli hyvin kohtuullinen.





Mari tarjosi minulle jälkiruokaleivoksen. Tässä oli käytetty puhdasta kauraa pohjalla, itselleni puhdas kaura käy.



Ruoka oli niin hyvää, että jokaisella suupalalla mielessäni hoin itselleni, että "tää on niin hyvää, tää on sairaan hyvää". Kävin kiittämässä ruokailtuani henkilökuntaa ja sanoin, että en ole aikoihin syönyt näin hyvää ruokaa.

Tiedän, että ensi kerralla aivan varmasti suuntaan myös heille. Paras asiakas on palaava asiakas. 

Maiju

lauantai 19. lokakuuta 2019

Vuoden odotetuimmat messut

Vihdoinkin taas koitti vuoden odotetuimmat messut - I love me -messut. Messut, joita yleensä alkaa odottamaan kun edelliset loppuvat. Viisi vuotta juoksin kyseisillä messuilla niin, että tulin ensimmäisenä ja lähdin varmaan viimeisenä. Vedettiin messut aina täysillä kolmen päivän ajan. Noina vuosina aloitimme messuvalmistelut jo kuukautta ennen messuja ja tutkimme hyvin tarkkaan sitä, että mitä messut ovat tarjoamassa kävijöilleen. Silloin jaoimme seuraajille parhaat vinkit ennakkoon.

Nyt kaksi viimeistä vuotta olemme ottaneet rennommalla asenteella ja ilman paineita. Nyt emme ole antaneet messujen tuntua enää työltä. Silloin aiemmin se sitä meille oli. Nyt ei ole tullut edes etukäteen liikaa tutustuttua messutarjontaan. Sitä vaan toivoo, että näkee sattumalta kaiken sen mikä on itselleen tärkeää.






Olin ottanut perjantaiksi töistä lomaa ja aloitin aamun mediatilaisuuteen osallistumalla. Tilaisuudessa saimme tärkeimmät tiedot messuista ja esitteet mukaan. Sitten pääsimme tutustumaan messualueeseen tuntia ennen ovien avaamista. Tämä on hyvä, sillä siinä saa jonottamatta tutustua lempikohteisiinsa ilman, että joutuu jonottamaan.



Ensimmäisenä suuntasin Elina K Glitterin osastolle. Menin osastolle aika normaalin näköisenä, mutta poistuin sieltä vähän räväkämmällä lookilla varustettuna. Ostin osastolta kukkaseppeleen itselleni ja Elina loihti minulle upean glitterlookin. Suosittelen pysähtymään heidän osastollaan aina, kun tapahtumissa heidät näette. Ihanaa energiaa ja glitteriä sopivassa määrin. Elina on muutenkin niin ihana ja tuen häntä niin mielelläni siinä missä pystyn täällä somen puolella.



Tämän jälkeen pysähdyin Idun mineraalimeikkiosastolle, sieltä oli luvattu mediatapahtumaan osallistuville mineraalipuuterin mukaan matkaan. Olen joskus aikaisemminkin omistanut tällaisen puuterin, mutta siitä on vuosia. Nyt valittiin omalle iholle sopiva sävy matkaan. Tämä on apteekissa myytävä sarja, jona ulkonäkö kiehtoo ainakin itseäni kovasti. Mineraalipuuteri (saatu).



Tänä vuonna Jana Seer järjesti messuilla Nail Cup Finland -kilpailun. Kävin moikkaamassa Janaa ja antamassa voimahalin hänelle.

Jana on huoltanut jo vuosia minun kynteni vankalla ammattitaidolla. Nainen, joka tekee niin paljon tuon alan eteen. Sanon aina, että hän on alan huippuja. Enkä kehu häntä turhaan.



Samaan aikaan ja samalla areenalla taisteltiin myös hiuspuolen saralla. Upeita taidonnäytteitä.



Tässä kohtaa sitten olikin aika napata Minäkö keski-ikäinen blogin Tiian mukaan matkaani. Päätimme ottaa ensiksi hetkemme punaisella matolla. Naurettiin kun Tiia piti Instagram-stoorin puolella puhetta perheelleen. Meillä on niin halvat huvit.



Kuukausi sitten Helsinkiin Eerikinkadulle Kati Niemi avasi KN Collection shopin. Harmitti kovasti, kun en ehtinyt heidän avajaisiin, sillä hatut jos mitkä on alkaneet kiinnostamaan itseäni kovasti viimeisten vuosien aikana. Aiemmin en kokenut olevani hattuihminen ollenkaan, mutta olen viimeisten vuosien aikana löytänyt itseäni paremmin ja löytänyt ne mallit, jotka hatuissa tuovat mun parhaat puolet esiin.

Nykyään rakastan hattuja ja löysimme Tiian kanssa KN Collectionin osastolta molemmat suosikkihatut, mutta ne jäivät vain kokeiluasteelle. Tuo musta hattu jäi kummittelemaan. Ihana hattu.





Messuilta etsin aina oman näköisiä juttuja ja kun näin nämä papukaijakorvikset, niin tiesin, että ne on pakko ostaa. Korviset maksoivat 24 euroa. Niistä tuli sopivasti sellainen kasarifiilis.



Vilmurin sukkahousut on minulle tuttuja jo useamman vuoden ajalta. Olen niitä aika ajoin aina ostanutkin messuilta ja käsityötapahtumista.

Nyt jäi harmittamaan, että miksi en ostanut fuksianpunaisia mustilla lintukoristeilla olevia sukkiksia. Nehän ihan huusi minua. Jotkut vastaavat olen joskus messuilta ostanut, mutta hieman erilaisilla lintukuvioilla.



Semper on tuonut gluteenittomiin piparkakkuihinsa kausimauksi appelsiinin makuisen piparkakun. Maku oli hyvä ja rapeus myös kohdillaan. Toimii. Tätä makua myynnissä vain tietyn ajan.



Näillä messuilla tapaa aina paljon tuttuja. Tämän ihanan naisen kanssa aina jutellaan ja halataan, vaikka en muista hänen nimeään. Hän on minun tapaani hyvin räväkkä ja ihastelen aina hänen tyyliään. Tällä kertaa hänen hiuksensa oli näin upeat. Väri harmaa ja siinä upeita turkoosin värisiä raitoja. Pitäisiköhän kokeilla tuollaista otsatukkaa, jossa leikataan korvan päältä kaikki pois.



Vielä päivän lopuksi tapasimme Anne Kukkohovin ja vaihdoimme kuulumisia. Siinä juteltiin Supermood Egoboostin kuulumiset ja myös Annen Punaista - Anne Kukkohovin kyydissä 24/7 -kirjaan liittyviä asioita. Kirja on vielä minulla kesken.

Sanoinkin Annelle, että ihailen hänen rohkeuttaan puhua vaikeista asioista ääneen. Itsekin kun mieluimmin puhun ääneen vaikeista asioista, kun vaikenen niistä. Tästä aiheesta saatan joskus tuon Annen vielä napata juttelemaan kanssa videolle.



Sain Annen kirjasta arvostelukappaleen sen ilmestyttyä ja se on vielä minulla kesken.




Messujen ensimmäinen päivä meni hyvällä fiiliksellä. Paljon ihania ystäviä tuli nähtyä ja paljon ihmisiä halattua. Päätin, että sunnuntaina otan vielä messupäivän itselleni ja käyn katsomassa ne jutut, jotka jäi vielä katsomatta.

Nämä on kyllä vuoden parhaat messut.

Maiju

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Ikäkö määrittää sen mitä saat olla?

Viikonloppuna Twitterissä keskusteltiin siitä, että kuinka muut määrittävät usein sen, että mitä sinä saat olla tai mitä sinä voit tehdä kun olet täyttänyt jo 50 vuotta. Keskustelun aloitti mies, jolle kuulemma oli useampaan otteeseen muistutettu siitä, että mitä hän voi enää tehdä kun on jo maagisen 50 vuoden rajan ylittänyt.

Itse olen useampaan otteeseen ottanut saman aiheen esiin omalta kohdaltani. Kun olen joutunut pukeutumisen suhteen joidenkin muiden ihmisten periaatteiden vangiksi. Kun jotkut ovat olleet sitä mieltä, että tämän rajapyykin ylittäneet eivät enää voisi pukeutua räväkästi tai värikkäästi. Itsehän aina sanon piupaut tällaiselle ajattelumaailmalle.

Sanon aina, että minä pukeudun miten minä haluan ja siihen en anna kenenkään puuttua. Kuten teistä monet tietävätkin. Minä en puutu muiden tapaan elää elämäänsä, enkä toivo, että muut puuttuisivat minun tapaani. Rohkaisen muita ikäisiäni naisia olemaan rohkeasti sitä mitä ovat ja sanon, että muiden ei pidä koskaan antaa vaikuttaa siihen mitä sinä olet. Olen jokaisesta sellaisesta kommentista iloinen, kun joku on tullut sanomaan, että "Maiju, olet rohkaissut minua olemaan juuri se mitä haluan olla".  Tähän meidän jokaisen pitiäisi pyrkiä. Elämme omaa elämäämme ja muut elävät omaansa.

Viikonloppuna kävimme mieheni kanssa ihailemassa Malmin haustausmaan upeita syksyisiä tunnelmia. Sanon aina, että jos jossain on kaunista syksyisin niin se on hautausmaalla. Masai Clothingin jakku (saatu) on tuon sunnuntaipäivän asun juttu. Värikkäästi siis jopa sunnuntaisin.









Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Muistakaa siis aina se, että te päätätte itse mitä olette.

Maiju

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Haasteena mustavalkoinen viikko

Sovimme toissa viikolla työkaverini kanssa, että pukeudumme vain mustavalkoisiin vaatteisiin. Tämä ajatus oli tullut jo aikaisemmin loppukesällä ja ajattelin, että ihan helppo homma. Mietin, että jos ei löydy valkoisia vaatteita, niin koruja aina löytyy mustan tehosteeksi.

Lopulta kuitenkin viikko olikin hyvin haastava. Kun avasin vaatekaappini ja mietin, että yhdistän asuun valkoisen huivin, se huivi olikin kadoksissa. Varmasti olikin niin, että ne mun ajattelemat monet vaatteet olivat sitten lopulta kesäisiä ja niitä ei vaan enää syksyllä voinut käyttää. Mustaa löytyy kaapistani paljon, mutta valkoinen oli haastava.

Lopulta sitten kuitenkin ihan kivasti meni työpäivät ja jokaiselle päivälle löytyi päälle pantavaa.

Monena päivänä asun perustana oli Kude Designin musta mekko, joka taipuu asusteita yhdistämällä moneen tyyliin. Mekkoni on varmaan 4 vuotta vanha ja on sellainen pese ja pidä mekko, joka ei ole pesussa mennyt miksikään. Mekko on mun lemppareitani.

Maanantaina pistin päälleni Kude Designin mekon alle ja sen kanssa yhdistin Amada Storesta ostamani neulepuseron. Mekon seuraksi pistin mustat legginsit, koska mekko on hieman lyhyt, leggarit on vähän niin kuin housut ja sopii tällaisen lyhyemmän mekon kanssa.

Amada Storesta sen verran, että olen loppuvuoden heidän yksi Ambassadoreistaan ja Instagramin puolella olen kertonutkin, että mitä se seuraajilleni tarkoittaa eli tarkoittaa sitä, että tietyllä alennuskoodilla seuraajani saavat loppuvuoden heidän tuotteistaan -20 % alennusta. Itsekin saan alekoodilla ostaa tuotteita heiltä. Alennusta saa Pirate Bootyn ja Amada Collectionin tuotteista ja alekoodini seuraajilleni on PINKIT20 ja se on voimassa 31.12.2019 kello 23.59 saakka,




Tiistaina muistin, että minullahan on Ivana Helsingin muumineule. Tykkään tästä neuleesta, mutta jostain syystä se vie kaapissani niin paljon tilaa, että välillä mietin, että onkohan tämä minun vaatteeni. Sitten kun sen otan käyttöön, niin rakastan tätä. Pohjalla samat vaatteet kuin maanantaina.





Keskiviikkona oli Amada Storista ostamani leobardikuvioinen jakku. Ihana jakku, joka laskeutuu kivasti. Voi pitää mukana tulleen vyön kanssa tai ilman sitä. Kaulaani pistin lisäksi valkoiset helmet.



Torstaina hieman ehkä fuskasin. Se ei kuvasta näy, mutta vaaleat kuviot eivät ole täysin valkoiset, niissä on hieman beigen sävyä. Tähän asuun yhdistin myös mustan liivin, joka kuvassa on käsivarsillani.






Perjantaina oli jo vähän sellainen päivä että nyt ei enää riitä kaapista päälle pantavaa. Sitten kaivoin loppusyksystä ostamani puseron, jonka heitin mekon päälle. Valkoinen helmikoristeinen kaulakoru hieman piristi asua.



Hyvin siis meni mustavalkoinen viikko. Kun katsoo viikon kokonaisuuksia, niin hyvin erilaista asua kuitenkin sitten sieltä kaapista löytyi mekon seuraksi.

Seuraavalla viikolla jo kaipasinkin väriä elämään ja sitä sitten vaatekaapista kaivettiin. Mietin, että puna-musta viikko voisi olla myös kiva piriste syksyn harmauteen. Sellaisen toteutan jossain vaiheessa.

Ihanaa syksyistä viikkoa kaikille.

Maiju