perjantai 11. tammikuuta 2013

Tämän päivän maatuska

Maatuskameininkiä on tässä tämän päiväisessä asuvalinnassani. Vaikka rakastan värejä, niin rakastan myös mustaa. Mustaa on kuitenkin kiva tehostaa jollain pienillä asusteilla. Tänään olen siis valinnut mustan polven yläpuolelle ulottuvan hameen, paksut sukkikset, mustan Mexxin neulepuseron. Jo pidemmän aikaa, olen vähän "metsästänyt" maatuskahuivia ja sellaisen löysin sitten kierrätyskeskuksesta 2 euron hintaan. Mikä parasta vielä oli se, että huivissa on musta pohja ja juuri minun väriset kukkaset. Lisätehosteeksi valitsin asuun vielä Tallinnasta Vivian Vau -kenkäkaupasta ostamani pinkit ruususandaalit.  Tässä asuvalinnassa oivana esimerkkinä on se, että hyvin pienillä asusteilla saadaan väriä pukeutumiseen.

Ensiksi huivista lähikuvaa:


Sitten kokokuvaa asusta:



Tässä vielä lähikuvaa kengistä:


Kuvista varmaan näkyy, että nämäkin on taas otettu vähän viiden jälkeen aamulla, kun meikä on valmiina lähtemään kuntosalille ja on vetänyt juuri päivän vaatteet päälle. Ei kyllä heti uskoisi naamasta, että siihen aikaan meillä "vaatekuvia" napataan.

Maiju

8 kommenttia:

  1. Ei entisajan Maatuskoilla noin ihania kenkiä ollutkaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anneli... Ei tainnut ihan näin hienoja ollakaan... Ihanat kengät on myös jalassa ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana ihana blogi. Kaipasinkin jo vähän jotain tällaista. Jatka samaa rataa, viihdyn kanssasi varmasti.

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Yritän pitää saman linjan ja kiva kun löysit minut ja blogini ;)

    VastaaPoista
  5. Nyt on uusi tietokoneeni käytössä, kun vanha hajosi - ja mitä täällä onkaan tapahtunut...uusi blogi...onnea, Maiju! T. Tarja M

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tarja.... Mä osaan yllättää, välillä sitä kaipaa jotain muuta elämäänsä kuin askartelua.

    VastaaPoista
  7. Hyvän näköinen kokonaisuus. Tollanen maatuskahuivi mullakin on ollut joskus 70 luvun alussa, oli muotia :=)
    Noilla korkkareillako menit sinne salille ? :=) :=)

    VastaaPoista
  8. Salille en mennyt näillä korkkareilla. Siellä mulla on kyllä ihan salikengät... Näillä korkkareilla kyllä aina välillä sipsuttelen töissä ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.