sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Hemmotteluiltapäivä Kauneushoitola Tähtiolossa

Askartelupiireistä tutuksi tullut ystäväni Anne keräsi ryhmän naisia "kasaan" hemmotteluiltapäivän merkeissä. Eilen sitten suuntasimme kohti Munkkiniemeä ja siellä Kauneushoitola Tähtioloa.  

Minähän rakastan hemmottelua ja varsinkin itseni hemmottelua. Tämän taidon olen opetellut vasta pari vuotta sitten. Tajusin kuin tärkeä ihminen olen ja kuinka tärkeää on mun hyvinvointini. Sanon aina, että pidän itsestäni huolta, jotta voin vielä 85-vuotiaana kävellä korkokengät jalassa. Siinä on sitten siis tavoitetta seuraavalle 35:lle vuodelle.

Kun loppuvuodesta täytin 50-vuotta, niin olin päättänyt, että ikävuosi 49-50 on mun hemmotteluvuoteni. Kun tuo viime vuosi oli NIIN kiva vuosi, niin päätin jatkaa samalla teemalla vielä tämänkin vuoden ja seuraavan ja seuraavan ja seuraavan.... Suosittelen muillekin, itseään ei voi koskaan hemmotella kylliksi. Hemmottelu pitää mielen virkeänä ja auttaa jaksamaan arjen keskellä päivästä toiseen iloisemmalla mielellä.

Paikka: Hoitola Tähtiolo, Munkkiniemi 
Tähtiolon facebook-ryhmä löytyy täältä. Kannattaa tulla tykkäämään ja seuraamaan tarjouksia.
Paikalla: Annen lisäksi 7 Annen ystävää ja ystävän ystävää


Aloitusmaljana meillä oli proteiinipitoinen smoothie-juoma, jolla kilistelimme tervetulomaljat. 


Hoitola tarjosi meille pientä napostelevaa hoitojen ohessa:


Sitten se kaikki alkoi tästä. Pääsin ensimmäisenä kokeilemaan Slide-Styleriä eli mekaanista lymfahierontalaitetta. Tässä laitettiin ensiksi lymfapuvun ilmatyynyt alakroppaan. Sen jälkeen peitto päälle ja nauttimaan lymfahoidosta. Tämä oli NIIN rentouttava kokemus, että olisin voinut jäädä tähän vaikka koko yöksi. Lymfahierontahan perinteisesti parantaa aineenvaihduntaa, poistaa turvotusta ja virkistää. Voi tähän haluan pian uudestaan. Ihana kokemus. Suosittelen ehdottomasti. Jos mun pitäisi nyt valita perinteinen hieronta tai tämä, niin ehdottomasti valitsisin tämän.  


Tämän jälkeen siirryin beauty-hoitoon. Tässä tehtiin 15 minuutin kasvohoito. Ensiksi levitettiin kasvoille kirkastava naamio.


Naamion annetaan vaikuttaa 7 minuuttia lämpien pyyhkeiden alla (tai vaihtoehtoisesti saunassa).  Jonka jälkeen naamio pyyhitään pyyhkeiden avulla pois.


Tässä vaiheessa levitettiin toinen aine (hups, unohdin, että mikä):
 


Jonka jälkeen kasvojen ongelmakohtia käsiteltiin imuhierontalaitteistolla. Tämä hoitomuoto poistaa kuonaa, korjaa, kiinteyttää ja vahvistaa sidekudosta ja ihoa. Poistaa myös selluliittia. Sarjahoitoina auttaa tasoittamaan ihon pomuja. Tämä hoito tuntui siltä kuin olisi "pölynimurilla" imetty kasvoja. Hoito on liftaafa eli se kohottaa ja tasoittaa juonteita. Hoidon jälkeen kasvot olivat vielä seuraavana aamuna ihanan samenttisen tuntuiset.   Vitsinä tässä heitin, että saisikohan pölynimurilla saman tehon aikaiseksi, mutta taitaisi saada vain punaisia isoja länttejä naamansa, joita sitten olisi ikävä piilotella meikkivoiteen alle.


Tässä välissä pidettiin pieni hoitotauko ja kehotettiin juomaan yrttiteetä ja vettä. Sekä syömään hieman salaattia ja hedelmiä. Nämä kaksi hoitoa jo aiheuttivat selkeää aineenvaihdunnan lisääntymistä.

Pienen levon jälkeen pääsin lepäämään Vacustyleriin. Vacustyler parantaa aineenvaihduntaa, poistaa kiputiloja, edistää palautumista urheilun jälkeen sekä parantaa suorituskykyä. Tämä laite on erityisesti urheilijoiden suuressa suosiossa. Itse kun tätä kokeilin selkäongelmaisena, niin tunsin ihanan venyttävän tunteen ongelmakohdassani.  Kun mulla on välilevyn laskeumaa, niin tuli tunne, että tämä venytti juuri sitä kohtaa kivasti. Selkäongelman takia minä makasin mahallani, kun monet muut hoidattivat tässä muita kehonosia ja makasivat laitteessa selällään.  Itse ajattelin, että tästä voisi saada apua tuohon selkäongelmaansa.


Tässä vielä vähän infoa tuosta edellisestä laitteesta, että mihin se auttaa:


Tässä karttaa siitä, että millaisiin ongelmiin hoitolasta saa apua: 


Lopuksi kävin vielä hakemassa "lisähappea" Dermio/Iono care -laitteesta.  Tällä laitteella saadaan toiminnanhalun lisääntymistä, keskittymiskyvyn parantamista ja elimistön virkistymistä.  Kerrankin löytyi laite mulle, jolla mut sai hiljaiseksi. Kaverit naureskelivat kuvun ulkopuolella, että "kerrankin Maiju hiljeni".  Vaikeahan tuolta kuvun sisältä on lähteä huutelemaan ja naureskelemaan mitään.

Tässä yläkerrasta napattu kuva "taukotilaan", jossa Anne makailee "happihoidossa".


Lisäksi meille pidettiin esitelmä High Care tuotteista ja niiden vaikutuksista ihon/ongelmien hoidossa.

Tämä oli kyllä NIIN piristävä päivä, että tahdon lisää, lisää, lisää.... Kiitos Anne ja kiito Tähtiolo tästä ihanasta iltapäivästä. Tulen toistekin.

Maiju 

16 kommenttia:

  1. Ihanaa varmaan, tekis itsekin mieli tommoiseen. Uimahallin höyrysauna kyllä rentoutti tänään mukavasti, mut olis kiva kokeilla kaikkea erilaist. Pitääkin katsoa onko Turussa joku tämmöinen tsydeemi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on Turussa vastaavanlainen hoitolaitos. Eilen meinaan oli tuolla siitä puhetta. Käsittääkseni se on tämä: http://www.highcarehyvinvointi.fi/

      Poista
  2. Kiitos Maijuseni että pääsit mukaan hemmoteltavaksi <3 Sitä kun ei voi oikein kuvailla täällä netissä vaan se hoito ja ne tuntemukset pitää ihan itse kokea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni videopätkäkin olisi ollut kännykässä tuosta Vacustylerista, mutta en jaksanut alkaa sitä youtubeen laittaa, pitää katsoa, jos jossain vaiheessa laittaisi ;)

      Poista
  3. Upealta näyttää! Itse olen tuon lymfahoidon kokenut useammankin kerran. Kaikki muu tuossa olikin tuntematonta. Kasvohoidoista pari erilaista, vaan ei tuota. Jaa-a.. Lisähappea tietty sairaalassa saatu, mutta tuskin se samalla tavalla tehoaa. :D
    Ollappa varaa hemmotella itseään noin, niin taatusti olisi kiinnostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin eilen, että jos lottovoitto tulee, niin sitten varataan kuukaudeksi yksityiskäyttöön koko hoitolaitos.

      Poista
  4. Paljos tollainen hemmottelupaketin hinta / nenukka on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitolan hinnasto löytyy tuolta heidän sivuiltaan, mutta tämä oli sellainen "tutustumisilta", johon sain ystävän kautta kutsun, eikä siis oltu hinnoiteltu hinnaston mukaisesti ;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Lähtisitkö Anette hemotteluhoitoon, jos järjestäisin. Tämä on sellainen tilaisuus, josta ei oikein voisi kieltäytyä. Voisin kertoa lisää, jos laitat sähköpostia.

      Poista
  6. Kuulostaa ihan luksukselta. Itsensä hemmottelu ei mene koskaan hukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kun laittaisi rahaa pankkiin (siis tässä iässä tuntuu siltä).

      Poista
  7. Hei Maiju, uskomaton päivä - taatusti rentouttava : ) Ja jälleen kerran saimme kokea mukana olon tunteen sun kerronnan ja kuvien kautta! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tule Heini Helsinkiin.. niin lähdetään yhdessä vähän "rentoutumaan" tuonne. Sä saattaisi nukahtaa ;))

      Poista
  8. Oih ja voih, tuo kuulostaa aivan unelmalta! Saisipa tuollaisen päivän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina... Tuollaisen päivän saisi, jos saataisiin ryhmä kasaan. Saataisiin ilmaiseksi, jos saadaan ryhmään 6-8 henkeä.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.