tiistai 12. helmikuuta 2013

Vaihteeksi "taas" punaista ja mustaa?

Mut tunnetaan pinkin ystävänä, mutta jotenkin musta tuntuu, että joka toinen asuni on kuitenkin punaista ja mustaa. Eilen tarttui mukaani tällainen punainen "pusero" erään kaupan ALE-rekistä. Oli pakko pelastaa se mukaan, jotta se saisi hyvän ja rakastavan kodin.



Työkaverini puuhelmistä valmistamat kaulakorut  sekä mieheni minulle ostama Kalevalan Talon Sydän koru pääsivät koristamaan tätä asuani.



Voi kun mun on tehnyt mieli pullaa viimeiset 9 kuukautta. Keliaakikkona ei ole niin helppoa saada kunnon pullaa. Olen jostain ostanutkin pullaa muutaman kerran. Gluteenittomina myydään "tuoreina" pullia, jotka usein ovat monta päivää vanhoja, eikä se ole mitenkään enää tuoretta pullaa. Päätin tänään töiden jälkeen, että nyt leivon/kokeilen ensimmäiset gluteenittomat pullani. Näistä tulikin sitten parhaat pullat mitä gluteenittomana olen saanut. Onhan se tietenkin hyvä, että pullan saaminen ei ole niin helppoa, ei sitten tule niin usein syötyä pullaa.  Totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa, että eihän kunnon vehnäpullalle nämä vedä vertoja, mutta kun ei ole vaihtoehtoja, ihan huvikseni en gluteenittomia pullia söisi.


Tällaista siis tänään. 

Maiju

8 kommenttia:

  1. Kaunis paita :) ja ihanan näköisiä pullia! Mulla jäi pullat väliin kun en uskalla kokeilla edes gluteenittomia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna. Mulla on ollut NIIN kauan tuo pullanhimo ettei vaan voinut enää vastustaa, kun joka paikassa oli vaan pullaa, pullaa ja pullaa... Sitten illalla päätin, että nyt sitä on meilläkin ;)

      Poista
  2. Tuo punainen ja musta vaan toimii aina....jopa mulla ;)
    Ihanan näköisiä pullia! Kiitos alkoi tehdä mieli....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan niin. Joillekin punainen on joulunväri, itse käytän läpi vuoden ;)

      Poista
  3. Ihastuttava tuo paita! Todella kaunis.

    Hyvä ystäväni on keliaakikko ja hän leipoo itse paljon. Olen ymmärtänyt, että pulla on se kaikkein vaikein ruoka/leivonnainen keliaakikon kannalta. Että melkein kaikesta muusta saa maistuvaa, mutta se oikein meinaa toimia ilman vehnäjauhoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas. Leipä ja pulla on vähän haastavia. Kun ei leivontavaiheessa voi veikata tuota jauhon määrää niin kuin normileivonnaissa voi.

      Poista
  4. Minustakin tuo paita on ihana!
    Tiedän tuon tunteen kun oikein tekee mieli hyvää pullaa...sitä vasta leivottua. Oikein hyviltähän nuo sinun pullat näyttää ja varmasti maistuvatkin.
    Minulla on myös keliakia ja pullan leivonta on haastavaa siksi teenkin usein muffinsseja ne onnistuu hyvin. Leipä onnistuu hyvin leipäkoneella ja se tuoreen leivän tuoksu on niin ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnneHelena. Ehkä sitä osaa arvostaa keliakian myötä sitä, kun joskus saa sitä hyvää pullaa. Jos sitä on yllin kyllin tarjolla, niin ei tunnu miltään, mutta kun sitä saa harvoin niin siitä sitten nauttii täysillä.
      Leipää mä olen tehnyt vuokiin, mutta harvoin, kun ei vaan jaksa eikä aina kykene kiireen keskellä.
      Niin ja maistui kyllä parhailta mitä aikoihin ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.