lauantai 9. maaliskuuta 2013

Tukholman risteilyllä

Viime viikollahan tuli käytyä Tukholmassa, mutta en ole ehtinyt matkasta vielä kirjoittamaan. Käyn Tukholmassa noin 5-6 kertaa vuodessa, koska rakastan sitä kaupunkia. Olen reissannut Tukholmassa vuodesta 1980 saakka alkuun kerran vuodessa, sitten kaksi vertaa vuodessa ja nykyään jopa tuon kuusi kertaa vuodessa. Rakastan sitä kaupunkia ja sen shoppailumahdollisuuksia, ihmisten kohteliaisuutta ja kaupunkin tunnelmaa. Mieheninkin olen muuten löytänyt Ruotsinlaivalta vuonna 1983, kuinkas muutenkaan.

Tällä kertaa mulla oli tavoitteena vain vähän shoppailua ja rentoutumista arjen keskellä. Näin upeassa talvisessa auringonpaisteisessa säässä alkoi matkamme:


Satamasta katsottuna Helsinki näyttää näin kauniilta:


Kun haluaa rentoutua, niin siihen pitää sitten satsata. Vietän niin hetktistä elämää, että silloin kun haluan rentoutua niin todellakin haluan rentoutua. 


Matkalukemista piti tietenkin ottaa mukaan:


Laivan juuri lähdettyä alkoi aurinko laskemaan. Auringonlaskua on aina yhtä kaunis tapahtuma. Kunka paljon tuota toimintaa olen kuvannutkaan kameralle. 


Sitten pitikin jo miettiä, että millaisella vaateyhdistelmällä lähden liikkeelle. Kokeilin pitsitunikaa yhdistettynä eri tavoilla. Harmi kun tuo mun jo vuosia sitten messuilta ostamani huivi ei tule edukseen kuvassa. Kyseessä on Ruusuusen hepenetiltä ostamani upea huivi. Tämä ei ole mainos, mutta laitan linkin heidän nettisivuilleen, jotta näette, kuinka upeista huiveista on kyse.  Itse noita huiveja aikoinaan aina ihailin messuilla, sitten lopulta ostin niitä kaksi kappaletta. Upeita ovat. Pitänee joskus kuvata huivi selvemmin.


Tämän kuvan laitan vain tuon kauniin auringonlaskun takia tähän:  


Lopulta sitten päädyin yhdistämään pitsitunikaani mustan neuleen, siis ihan tylsästi vaan:


Voi kun tämä ikkuna oli niin kuvauksellinen (minulla on kaksi jalkaa, vaikka voisi toisin näyttää):


Kävimme nauttimassa lasilliset shampanjaa. Tosin itse otin vain puoli lasillista, johon lisäsin puoli lasillista spritea. Olikohan tuo jo alkoholin väärinkäyttöä? Jos oli niin taidan olla vähän väärinkäyttäjä, koska en juo yleensä kuin  yhden lasillisen ja senkin pitää olla makeaa ;)


Usein Tukholmassa tulee toimittua samojen kaavojenkin mukaan. Riippuu vähän siitä, että mitä olen Tukholmasta milloinkin hakemassa, mutta usein Åhlensin tavaratalossa on tulee käytyä. 

  

Tähän on pakko sanoa, että Åhlensilta löytyy todella hyvä valikoima mun rakastamiani Desigualin vaatteita.  Se on jo hyvä syy poiketa sinne.


Toinen syy miksi siellä  käyn on se, että siellä on todella hyvä sukkahousujen valikoima (se yksi mun heikkouksistani). Tällaiset sieltä tarttui mukaani:


Tuon jälkeen lähdin etsimään Desigualin myymälää, jonka tiesin olevan kauppakeskus Gallerian lähistöllä. Helpostihan se sitten löytyikin Hamngatan 31:stä. Ehdottomasti suosittelen käymään, jos vaan tykkää Desigualin vaatteista. Ihana kauppa, mä olisin voinut viettää tuolla aikaani, vaikka kuinka, mutta pitää aina välistä ajatella matkakumppaniakin. Desigualin ostoksista kirjoittelinkin jo silloin heti matkan jälkeen.

Sen jälkeen suuntasimme Galleriaan, mikä on ollut mun käyntikohteena jo lähemmäksi 30 vuotta. Hieman on tuokin kauppakeskus noista ajoista muuttunut ja laajentunut.


Yksi mun ehdoton suosikkini on Joy myymälä. Sieltä en myöskään koskaan lähde tyhjin käsin. Myymälä täynnä minun näköisiäni vaatteita. 


Nyt ostin sieltä tällaisella kuosilla olevan neuletakin:



Pitkästä aikaa tuli ostettua myös hajuvettä. Tuossa Madonnan tuoksussa oli jotain, joka viehätti, joten se oli pakko ostaa. Lisäksi vähän koruja tarttui mukaani:


Rakastan meren katselua. Voisin istua tässä tuntitolkulla ja katsella kauaksi, kauaksi, kauaksi....

 

 Miten meri voi ollakin niin kaunis.


Tällaisella reissulla siis olin viime viikolla.

Tänä aamuna ei ollut enää kuumetta kuin 36,2. Joten musta voi tulla vielä normaali.

Maiju

10 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia, tunnelmaa ja shoppauksia! Oletko käynyt Stockholm Quality Outletissa? Tai onkohan Tukholman lähistöllä joitain muitakin? Mietin, että kannattaakohan sinne suunnata.

    Hienoa, että tauti on selitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole käynyt. Pitää ottaa varmaan listalle kun käyn tyttöjen kanssa reissussa.

      Poista
    2. Voi Maiju! Totta kai tarkoitin, tauti on selätetty! Pitänee ihan oikeasti ottaa nyt rillit käyttöön, että näkee mitä kirjoittaa : )

      Poista
    3. Tiina... Mä kyllä luin tuon sun kommenttisi niin kuin sen olit tarkoittanut, en edes huomannut sun kirjoitusvirhettäsi ;)

      Poista
  2. Kiitos Tukholmanmatkasta, ihan kuin olisin nyt siellä käynyt !
    Ai vähän .... koruja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pääsit mukaan tälle virtuaalireissulle... Taisi tulla sulle halvemmaksikin kuin mulle ;)

      Poista
  3. Hei Maiju! Nyt kun lennot alkaa olla kohtuullisen halpoja minne päin tahansa, niin Tukholma on selkeästi jäänyt "vähän syrjään".. Tulipa melkein tarve kokea se uudelleen ja nimenomaan laivareissun muodossa!

    Sellaista ajattelin kysyä myös Sinulta, että oletko jo ilmoittautunut Nectarinen lukijailtaan 20.3? Olisi nimittäin tosi mukava tutustua myös Sinuun ihan livenä ja tiedän, että sinne on tulossa aika moni bloggaaja meidän neljän lisäksi! Olisi supermukava tutustua paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei... Huomasin kyllä tuon lukijaillan, vähän jäin sitä vielä miettimään, kun sattuu vähän kiireiselle viikolle.
      Pitänee vielä harkita tilannetta ;)

      Poista
  4. Kivoja kuvia Tukholmasta, se on yksi lempparikaupunkejani. Commodore-luokka on kyllä ihanaa hemmottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on... Kun ne vielä laivalla saisi gluteenittoman tarjonnan jollekin tasolle, niin voisi nauttia täysillä... muuten siis ihanaa hemmottelua ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.