perjantai 12. huhtikuuta 2013

Hulluilla päivillä

Mun ei pitänyt mennä mihinkään hulluille päiville, enhän mä ole siellä ennenkään oikein viihtynyt. No tuli tänään vähän asiaa Itäkeskukseen, niin päätin sitten vähän käydä siellä kääntyilemässä. Hullujen päivien kunniaksi laitoin itsekin keltaisen paidan päälle ja päätin  yhdistää siihen tosi rohkeasti punaista. Musta on tullut vielä rohkeampi yhdistelijä väreissä, kuin ennen.


Ihastelin Stockkalla näitä Ted Bakerin laukkuja. Mitä jäi vain ihailun asteelle. Ehkä jonain päivänä mä repäisen. 


Stockkan hulluilta päiviltä ostin vain yhden tuotteen ja se oli tämä Lumenen BB-voide, kun sitä on niin paljon kehuttu, että kai se on vaan testattava. Otin nyt tuon tummemman sävyn, kun noissa kahdessa muussa BB-voiteessa mulla on ne vaaleammat sävyt. Palaan asiaan, kun olen tämän testannut.
 

 Sitten suuntasin kirjaosastolle ja sieltä tarttui mukaan Me Naiset lehti, Raxun remppa -kirja ja Outi Pyyn Trashion -kirja. Ajattelin, että kyllä tuo Raxun kirja täytyy lukea, kun itsellään on tuo sama projekti menossa. Kyllä se on vaan niin, että muiden onnistuminen on se, mikä kannustaa aina eteenpäin. Outi Pyyn kirjan ostin, koska se on ollut mulla mielessäni pitkään ja nyt sattui olemaan sellainen tarjous, että ei vaan voinut ohittaa.


Tässä vielä tämä värikäs asu ilman ulkotakkia. Keltaiset helmet taas mun työkaverini käsialaa.



Käytiin vielä illansuussa Tammiston Citymarketissa. Siellä oli tällainen "petteri punakuono", jota pääsin silittelemään. Eipä ole ennen näin lähelle "petteriä"  päässytkään.


Näinhän se loma taas veteli viimeisiään, mutta onneksi on vielä viikonloppu edessä.

Hauskaa viikonloppua kaikille.

Maiju



16 kommenttia:

  1. Hyvää viikonloppua myös Sinulle ja kiitos kivoista postauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sulle... ja kiitos kiitoksista :)

      Poista
  2. Itsekin eilen pyörähdin Hulluilla päivillä ja maltilliset olivat myös ostokseni. Ihanan värikäs asu!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että huomenna täytyy vielä pyörähtää... Siellä olisi yksi juttu, joka varmaan pitää katsastaa ;)

      Poista
  3. Hullareilla en ole vielä poikennut, ehkä huomenna ? Ihanan pirteät värit !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... ehkä siellä voi kaksi kertaa vuodessa vähän piipahtaa ;)

      Poista
  4. Siis mistä ihmeestä tuo poro oli "näille" nurkille eksynyt? Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se tuli näytille kauppiaalle, että millaista pohjoisen lihaa olisi tarjolla... ;)

      Poista
  5. Mä kattelin vaan verkkokaupasta mitä siellä olisi ollut myytävänä. Muutama ihan ok juttu ja tietty ne "parhaat" oli ehtineet jo mennä. Sitten mua olisi kiinnostanut Tweezerman -pinsetit, Tangle teezer -harjat ja Cutrin sensitive -shampoo, ja tietenkin ne oli myytävänä vaan kaupassa. Mulla lähimpään Stockmanniin on noin 100km.

    Itse oon käynyt pari kertaa Hullareilla, Oulussa ja Tampereella. Eipä kummastakaan löytynyt oikein mitään.

    Tuntuu välillä, että ihmiset menee hullareille siksi, että kun nyt halvalla saa vaikka ei siellä mun mielestä oikeastaan halpaa silti ole. No jotain voi saada halvemmalla kuin tavallisesti. Itse voisin mennä jos oikeasti tarvitsisin jotain tai sitten jos sattuisi löytymään jokin kiva juttu, mutta ei kyllä ole pakko lähteä mihinkään höntyilemään tavaran perässä :D.

    Noi Ted Bakerin pinkit clutchit on aivan ihania, katselin niitä laivalla tuossa 1,5 kuukautta sitten mutta jäi ostamatta. On kyllä todella ihanan värisiä, toisaalta aika överipinkkejä mutta silti hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en ole hulluilla päivillä kävijä ollut koskaan. Muutaman kerran vain olen käynyt. Tänään kyllä aion mennä sinne hakemaan yhden korujen säilytyspussukan... ja toivon, että en jää jalkoihin ;)

      Poista
  6. Ihanan pirteässä asussa olet! Energisyyttä! Ja voi kuinka söpö poro, niitä ei paljoa näillä leveysasteilla näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin lähelle en itse ole koskaan päässyt. On tainnut ennen olla aina aita välissä.

      Poista
  7. Ihana toi viimeinen kuva :) Bakerin laukut ovat omalla tavallaan kauniita mutta jotenkin en vaan lämpene niille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana... sellainen ex tempore poseeraus kaupan edessä... Mua jokin noissa laukuissa viehättää... yhtään en kyllä vielä omista ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.