perjantai 31. toukokuuta 2013

Hyvä aloitus lomalle - kehon koostumusmittaustuloksilla

Tänä aamuna suuntasin taas Elixiaan, niin kuin suuntaan joka perjantai aamuna (ja muutamana muunakin aamuna). Olin sopinut personal trainerini kanssa, että ennen treeniä otetaan kehon koostumusmittaukset.  Näen aina näistä vähän painajaisia, että lihas on muuttunut läskiksi, vaikka kuinka järkeilisi, että se ei voi olla mahdollista.  Vähän noi mittaukset aina jännittävät. Tänään kuitenkin mittaukset osoittivat, että metabolinen ikä oli laskenut neljällä vuodella edellisistä mittauksista, rasvaa oli saatu kutistettua -1,5 kiloa ja lihasmassaa kasvatettua +1,5 kiloa. Joten täytyy olla tosi tyytyväinen tähän tulokseen, ei ole siis mennyt hukkaan nämä treenit. Suunta on oikea ja siitä täytyy olla ylpeä.




Personal trainerinanihan on Tony Antus Elixiasta. Tony on kyllä aina hyvin kannustava treenari. Välistä aiheesta on keskusteltu yhdessä jos toisessa blogissa, että kannattaako PT:n hankkiminen, mä sanon aina, että kannattaa. Mulla on ollut PT nyt jo puolitoista vuotta ja sanon, että olen saanut kyllä kahdelta PT:ltä niin paljon tukea ja motivaatiota tähän hommaan, että ei loppua ole nähtävissä.


Usein olisin omissa treeneissäni lopettanut varmaan jo alkuunsa, mutta kun on PT hokemassa, että SÄ JAKSAT, niin pakkohan se on yrittää. Välistä kyllä kun on ihan puhki ja toinen tulee painamaan lisää vastusta, niin usein mä tyydyn vain kiroilemaan.  Siinä vaiheessa ei tule enää sanoja.


Nyt kun aloitin kesälomani, niin en viitsinyt edes laittaa Elixian pakettia jäähylle, vaan ajattelin, että tulee sitten paremmin käytyä treenaamassa myös lomalla, kun treenikortti on käytössä. 

Kovia tavoitteita olen asettanut itselleni myös loma-ajalleni. Pakko on  yrittää pitää itsensä kuosissa myös viiden viikon lomalla. Taidan käydä ostamassa kahvakuulan ja mietin, että mikäs olisi treenatessa mökkimaisemissa laiturilla? Varmaan aika inspiroiva maisema.  Katsotaan, että mistä sitä vielä itsensä löytää liikkumasta.

Maiju

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Ekku.... ja projekti jatkuu niin kauan, että olen kondiksessa... vaikka siihen menisi vuosi, niin tiedän, että se päivä tulee vielä ;)

      Poista
  2. Tosi hieno juttu, olet kyllä hienossa vedossa :)
    Suosittelen lämpimästi kahvakuulaa, siinä saa koko keho kyytiä ja näin kesällä ulkotreenit on ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna... Varmasti haen jonkun kauniin värisen kahvakuulan ja käyn vähän "heiluttelemassa" sitä Enäjärven rannalla ;)

      Poista
  3. Kiva lukea sun treeneistä ja jaksamisesta! Aikanaan, kun on mahdollista panostaa itseensä, se tuottaa tulosta, hyvä sinä.
    Mulla eri tilanne ja kroppa romuna, mutta oon hengissä, hyvä niin.
    Ihanaa lomaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Majan Molla. Mä yritän NIIN kovasti saada itseäni kuntoon. Aika romutilanteesta lähdin. Syksyllä tulee kaksi vuotta siitä kun aloitin aktiiviliikunnan jonkun vuoden tauon jälkeen. Sitten meni selkä ja se oli viimeinen niitti ja tiesin, että silloin oli PAKKO alkaa tekemään jotain. Paras teko, minkä silloin tein oli se, että hankin PT:n. Ilman PT:tä en varmana olisi tässä tilanteessa.
      Toivon sulle tsemppiä... ja jaksuja.

      Poista
  4. Hyvä suunta ja hyvää lomaa. Älä pudota kuulaa laiturilta järveen tai saat sukellusharjoitukset samalla kertaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi hii Marsu... kiitos vinkistä... Jos näin pääsis käymään, niin mä voin pistää tuon mun mieheni harjoittelemaan sitä sukeltamista... tai pitää varoa, että ei pääse irti ylöspenovaiheessa ettei lennä vastarannalle saakka ;)

      Poista
  5. Hieno tulos. Käytän itse PT-palveluja enkä ole koskaan mihinkään investointiin ollut näin tyytyväinen. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa mummo. Samaa mieltä olen, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

      Poista
  6. Mielettömän hienoja tuloksia! Ja upeaa että viitsit kesälläkin treenata. Aika moni varmaan pitää taukoa kaikesta kesällä ja sitten onkin loman jälkeen ikävä huomata että kiloja on tullut reippaasti. Saattaa se motivaatiokin siinä sitten kadota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on traivi päällä, ei auta alkaa kauheasti lepsuilemaan. Tämä on mulle jo elämäntapa ;)

      Poista
  7. Vautsi! On se näköjään hyvä motivaattori tuo PT:n käyttö. Pitäsi ottaa itseäkin niskasta kiinni ja alkaa liikkumaan enemmän. Vaikka kesällä täällä landella noita pihatöitä riittääkin. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan hyvä. Hyötyliikuntahan on mitä parhainta liikuntaa ;)

      Poista
  8. Liikkuminen on siitä mahdottoman kivaa kun sitä voi tehdä melkein missä ja milloinka vain :) Lajeja löytyy varmaan jokaiseen makuun ja tarpeeseen. Kesä ei todellakaan ole mikään syy pitää taukoa liikunnasta,päinvastoin ulkonaliikkuminen on ihanaa kun ei pakkanen nipistele poskia ja kylmä tuuli hyydytä lihaksia.Kun mittari näyttää hellelukemaa niin jätän juoksureenin suosiolla väliin ja kitken rikkaruohoja kiivaammin.
    Siitä pidän kiinni, että ilon kautta treenaan ja nautin jokaisesta juoksemastani askeleesta. Siinä on ollut aikanaan iso käännekohta kun ekan kerran huomasin, että minullahan on kivaa jo juoksulenkillä eikä vasta kotiin tultua suihkun jälkeen. Tosin sekin tunne on edelleenkin upea :D
    Iloisia treenejä myös sinulle ja nautitaan kesästä ja liikunnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä Arja olet niin ihanan liikunnallinen. Sinusta kyllä huokuu niin hyvinvointi ja terveelliset elämäntavat. Moni nuorempi jää sulle kyllä ihan kepeästi toiseksi.

      Poista
  9. Kävin myös Elixiassa, kun asuimme Vantaalla. Kaiholla ajattelen sitä jumppavalikoimaa, tiloja ja jooga tunteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Hyvin ovat hoitaneet asiansa ja tuntisuunnittelunsa. Itse käyn Salmisaaren Elixiassa ja se on oikea taivas ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.