keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tähtäimessä Särkänniemi

Eilisen Tampereen reissun pääkohde oli siis liikunnallinen ja ensisijainen kohde oli siis  Pispalan portaat. Kun sitten Tampereelle mentiin niin päätimme käydä ihailemassa vähän maisemia Näsinneulassa sekä katsastaa samaan hintaan myös Särkänniemen huvipuisto. Vaikka ei itse laitteissa kävisikään, niin laitteet ovat usein hyvin kuvauksellisia kohteita.

Tässä vähän kuvia retkestä,  kuvat napattiin tällä kertaa testimielessä IPadilla.

Ennen alueelle menoa piti ottaa kuvia järvimaisemasta.


 

 Sitten muutamia kuvia Särkänniemestä.


Värikkäänä kohteena siellä oli oma Angry Birds -alue, joka kiinnosti erityisesti lapsiperheitä ja ehkä vähän lapsenmielisiäkin.



Sitten vähän laitekuvia, harmi vaan aina kun olisi saanut mahtavan kuvan, niin joku tuli eteen. Sitten loppui aina kärsivällisyys odottaa sopivaa kuvaushetkeä.


Tästäkin kuvasta jouduin häivyttämän pari ihmistä kuvankäsittelyn avulla pois.
 
Keinukaruselli on niin kaunis ja kuvauksellinen. 



Hurrigane näytti aika vauhdikkaaltalaitteelta myös. Melkein tuli pahaolo pelkästä katsomisesta.


Jotkut laitteet näyttivät niin kauniilta linssin takaa katsottuna. Tämä oli yksi niistä.




Sitten muutama kuva Näsinneulasta. Sieltä on NIIN upeat maisemat.
Autot näyttävät niin upeilta korkealta kuvattuina.




Tämä oli aina se vaikein kuvauksen kohde yläkerrassa, milloin tausta valottui ja milloin taas oli muita ongelmia. 
 
Todella kiva päivä Tampereella. Pitää varmaan käydä tekemässä vastaavanlainen kuvausretki myös Linnanmäelle.
Maiju

18 kommenttia:

  1. Alkoi vähän muakin pyörryttää noi kuvat. Ei kykenis.
    Lillan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hii... Mä olen muutamana kesänä itse harjoitellut Lintsillä... aika moneen kieputtimeen uskalsin mennä... Kaverin kanssa viime kesänä hulluteltiin oikein olan takaa. Meillä oli NIIN hauskaa.

      Poista
  2. Pelkkä kuvien katselu alkoi jo pyörryttää. Mä en voi katsella paikanpäällä, kun tekee jo pahaa.
    Muuten sulle sopii hyvin toi turkoosi hyvin.
    Kyllä mun pitäis pikkasen ;) enemmän harjoitella täällä kotona ennekuin lähtisin tonne Pispalaa. Huh huh !!! Hyvä sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella sulle sitten niitä ""lasten junia", niissä ei pääse pää pyörälle.
      Kiitos kehuista. Turkoosi on yksi mun lemppareitani.
      Ei tuo Pispala ole mullekaan niin helppoa vielä, mutta jonain päivänä mä NIIN kykenen ;)

      Poista
  3. Huvipuistoissa on kivaa - silloin kun lapset oli pienempiä, niin meillä oli aina kaikilla rannekkeet. Nyt ei ole tullut käytyä, kun lapset on jo kasvaneet aikuisiksi. Pitäisiköhän lähteä taas testaamaan:) Kaunis tuo turkoosi tunikasi ja koru on edelleenkin myös ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Tarja... siis mehän voidaan mennä yhdessä... Eiks niin ;))

      Poista
  4. Tampere on kiva kaupunki. Upeita kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampere on monessa suhteessa kiva kaupunkin...Mä niin tykkään ;)

      Poista
  5. Tampereella tullut asuttuakin muutama vuosi. Kiva kaupunki jonne voisin muuttaa vielä joskus takaisinkin. Mukavaa varmasti on ollut kun ilmakin on suosinut retkeänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanon aina, että jos en olisi helsinkiläinen, niin olisin varmaan tamperelainen... Nyt keliaakikkonakin sanon aina, että Tampere on keliaakikon paratiisi, niin hyvin on heidän kahviloissa ja ravintoloissa tarjontaa ;)

      Poista
  6. Kivoja kuvia! Olen asunut Tampereella vuoden, ja aina sinne on kiva mennä käymään. Näsinneulasta on niin upeat näköalat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä, että useammat ovat asuneet Tampereella. Tuosta pitää vetää johtopäätös, että muutkin tykkäävät Tampereesta... ja on sieltä niin upeat näkymät :)

      Poista
  7. Meilläkin olisi tarkoitus vierailla Särkkiksessä tänä kesänä, edellisestä kerrasta onkin jo n. 8 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ei voi sanoa kuin ehdottomasti suosittelen ;)

      Poista
  8. Mulla vääntää vatsanpohjasta julmetusti kaikki vekottimet kuinmyös korket paikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vähän taasen harjoitellut... luulin jossain vaiheessa, että pää ei enää kestäisi, mutta kestihän se ;)

      Poista
  9. ♥ paljon kivoja kuvia! Huvipuistot on tosi mukavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne ja kivoja kohteita myös aikuisille :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.