tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kyllä pinkki on aina pinkki

 Kiitos edellisen postauksen kommentoinneista. Nyt olitte todella aktiivisia, myös facebook kaverit intoutuivat kovastikin keskustelemaan tuosta asuvalinnasta.  Omasta mielestänikin asu oli hyvä ja kyllä siinä värit osuivat kohdalleen, vaikka olivatkin värittömiä normipäiviin verrattuna.

Tänään mentiin taas normiväriyhdistelmällä. Aina kun pistän nämä pinkit korkokengät jalkaani, niin voin melkein vannoa, että aika monta kertaa päivässä mulle sanotaan, että "onpa sulla upean väriset kengät". Täytyy myöntää, että on ne. Joskus tuntuu, että ihmiset eivät vaan saa silmiään irti noista kengistä, en kyllä saa aina itsekään. Kyllä ne vaan on niin hotit.

Työkaverini Anu nappasi musta päivän asukuvat. Anu alkaa jo lämpeämään kuvaamiselle, saa nähdä, että pääsekö Tuula enää lomalta palattuaan kuvaamaan ollenkaan. Täytyy sanoa, että meillä ei kyllä yleensä ole työpaikalla tylsää, kivat työkaverit on elämän suola. Eihän varmaan ole missään määrätty, että työpaikalla pitäisi olla tylsää? Entinen työkaveri välistä sanoi, että meillä on olo välistä kuin lastentarhassa.


Anuhan alkoi oikein jo ohjailemaan... Hän halusi vähän "tirkistyskuvaa".


Sitten piti vähän vilkutella...


Lähikuvaa näistä hoteista kengistä.


Iltapäiväkahvillakin piti valita asuun sopiva muki.
Aamulla join kahvini väärän värisestä mukista ja oli vähän holtiton olo.


Pomon kukkiakin piti käydä hoitamassa. Piti nyppiä todistusaineistot pois, jotta ei luule, että kukat olisi huonolla hoidolla. Mullehan ei yleensä pitäisi uskoa minkäänlaisten kukkien hoitoa.


Lopulta ojensin kukat Anulle, koska en ole koskaan hänelle mitään antanut.  



Tällainen päivä siis tänään. Mitäköhän sitä keksisi huomenna? Todennäköisesti heitän vähän rennompaa päälle, kun työpäivän jälkeen on vähän rentoa menoa.

Maiju



10 kommenttia:

  1. Onpas ihanaa pinkkiä!

    Minulla on myös pinkit korkokengät, mutta mattana. Työkaveri otti firman sisäisessä tapahtumassa demoista kuvia. Mun pinkit kengät olivat päässeet useampaankin kuvaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi hii... on se vaan, että ne huomataan. Värillä on vaan niin väliä.

      Poista
  2. Oi hitsin hitsi,että voi olla ihana yhdistelmä:)pinkki ja musta sopii loistavasti kaikintavoin.Kengäsi on sanoinkuvaamattoman upeet.Ihan sanaton joten Hyvää yötä huomiseen:)<3

    VastaaPoista
  3. Onpass kaunis kokonaisuus, nuo kengät ovat vallan kauniit.

    Hyvät työkaverit, ne ovat kyllä kullana rvoiset ja auttavat jaksamaan päivästä toiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia... Näin se vaan on, että niitä pitää arvostaa ;)

      Poista
  4. Ihanat yhdistelyt. Tuo edellisen postauksen valko-musta-asu oli kyllä myös upea valinta.
    Lillan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lillan... joo tuo valko-musta asu sai kyllä todella paljon kehuja sekä täällä, että facessa. Itsekin kyllä tykkäsin ;)

      Poista
  5. Kyllähän nuo pinkit korkkarit on oikeat namut :)
    Kauniita kuvia on työkaverisi Anu ottanut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.