keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Liikuntaa pallohallissa

Päätimme jo aikaa sitten ystäväni Marin kanssa, että lähdemme jossain vaiheessa kokeilemaan miten sulkapallon pelaaminen meiltä luonnistuisi.  Mari onneksi oli aktiivinen etsiessään meille molemmille sopivaa hallia. Päädyimme sitten menemään Merihaan Palloiluhalliin. Mä olen aina ajatellut, että sulkapallo voisi olla hauskaa, sillä ei ole tietenkään mitään väliä, että osuuko palloon vai ei. Taas pääasia on vain sillä, että on hauskaa. No tällä kokoonpanollahan taas ei oltu nauramatta pelin lomassa. Onneksi Marikin on joustava ja ei odota täydellistä suoritusta.  Vauhtia riitti ja kyllä sitä naamansa sai ihan punaiseksi tälläkin vauhdilla.


Tässä vielä lämmiteltiin. Musta tuntui, että Mari kyllä seisoi paikallaan ja löi vaan palloon kun se tuli kohdalleen. Mä olin varmaan niin hyvä "syöttäjä".  






Itse tässä mietin, että olikohan kyseessä pesäpallo? Ai ei vai?


Ei sen täytyy olla tennis?  Ai ei vai?


Kun sitten löysin oikean tyylin, niin aina välistä osuin palloonkin. Siis sulkapallo oli se oikea laji?


Jos tässä lajissa oltais jaettu tyylipisteitä, niin mä olisin voittanut. Muilla pisteillä olisi voitto langennut Marille. 


Pelin jälkeen meitä hymyilytti vielä näin paljon. 
Jatkossa yritämme pelata aina tiistaisin.
Ensi kerralla mäkin varmaan osun jo palloonkin.

  

Täytyy sanoa, että on kiva välistä kokeilla uusia lajeja. 
Sulkapallo on kiva laji ja vastapainoa lihasharjoituksille. Tämä oli kivaa.

Maiju


10 kommenttia:

  1. Joo sulkis on kivaa, muutamaan vuoteen en ole pelannut, mailakin löytyis omasta takaa. Hmmmm...pitääkin kysyy työkaverilta, että jos joku kaunis ja tuuleton päivä läiskittäis työpaikan urheilukentällä...saatais työpaikan pojille ja remonttireiskoille jotain katsottavaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti... tämä on niin kivaa. Suosittelen. Mä haluaisin kyllä oman mailan... se voisi olla väriltään ... hmmmmmm...vaikka pinkki ;)

      Poista
  2. Olen joskus pelannut squassia ja se oli myös mukavaa, tosin aika nopeatempoista. Mulla on se maila vieläkin :) .
    Ihanaa, että kokeilet useampia lajeja liikunnassa, joten kaikkia lihasryhmiä tulee treenattua.
    Tsemppiä Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en uskaltaisi pelata kössiä. Pelkäsin liikaa sitä palloa :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä sillä sai kasvot punaisiksi :)

      Poista
  4. Täytyy taas vain ihailla tuota sinnikkyttänne. Kiva, että kokeilette eri lajeja, niitä sitten voi löytää sen omansa.
    Lillan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista taas. Sulkapallo oli kyllä niin kiva laji, ettei edes muistanutkaan, että kuinka kiva.

      Poista
  5. Lapsena mökillä pelasin paljon sulkapallo ja se oli kivaa. Tosin tuulisella ilmalla pelistä ei tullut ulkona mitään. Hallissa tuota ongelmaa ei olekaan jotan olisi kiva taas kokeilla tätäkin lajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aina laitoin tuulen syyksi monesti huonosti mökillä menneet pelit... Nyt ei sisätiloissa enää voinutkaan käyttää tuota tekosyynä, jos ei osunut ;) Mutta kivaa on.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.