torstai 18. heinäkuuta 2013

Ponchoja ja koruja eri väreissä

Itse olen vuosien aikana harrastanut erilaisia kädentaitolajeja. Kuusi vuotta sitten tullessani nykyiseen työpaikkaani innostutin työkaveriani erilaisiin käsityöjuttuihin. Sen seurauksena hän alkoi virkaamaan salomoninsolmuhuiveja, joita hänelle opetin. Itse en varmaan enää niitä osaisi virkata, mutta työkaveri osaa. Nykyään Tuulan käsistä syntyy jos jonkinlaisia terapiahuiveja. Käsityöhän on tunnetusti terapiaa, jolloin unohtaa kaiken muun. Lisäksi innostutin hänet silloin myös helmien ihmeelliseen maailmaan, itse nykyään helmeilen tosi vähän, mutta Tuula sitä enemmän. Nykyään olen itse niin laiska tekemään tällaisia käsitöitä, joten vierailen hyvin usein Tuulan työnäytteiden äärellä ja ostan häneltä huiveja ja koruja. Niitähän multa sitten jo löytyykin isot varastot.

Päätimme Tuulan kanssa, että kuvaamme hänen tekemiään huiveja ja yhdistimme niihin myös hänen tekemiään koruja. Tässähän näitä.

Laitan jokaisesta ponchosta kaksi kuvaa, jotta lähikuvassa näkyy korut vähän selvemmin.

Tämän sinisen ponchon ostin itselleni muutama päivä sitten työkaveriltani. Väri oli vaan niin mua, että oli vaan ihan pakko.



Ihana pinkki poncho



Ihana kerman vaalea poncho.


Beigen värisiä puuhelmiä.


Oranssi poncho, hieman kapeampi malli.
 


Vihreä-harmaa ponho

  

Mustat ja vihreät helmet.


Musta pystykauluksinen poncho pehmeästä mohairtyyppisestä langasta.


Tämä kukkakaulakoru ei oikein tule edukseen tässä kuvassa.

 

Musta  salomoninsolmuponcho.

  

Oransseilla helmillä saatiin vähän väriä mustaan asuun.


Lopuksi vielä verkkomainen hihaton pusero. Sopii hyvin esimerkiksi mekon päälle.

  

Eilen ostin Tuulalta sitten tällaisen ihanan tiikerikoristeisen kaulakorun. 


Eilisen postauksen kommenteissa tuli kysymystä, että myykö työkaverini Tuula näitä? No myyhän hän, jos kiinnostaa ostaa.  Annan kyllä yhteystiedot sähköpostitse, jos kiinnostaa. Mulle voi laittaa sähköpostia maiju.vuodatus @ gmail.com (poista välilyönnit). Mä annan sähköpostitse Tuulan sähköpostiosoitteen ja sitä kautta voi sitten sopia malleista ja toimituksista.

Maiju

20 kommenttia:

  1. No ompas upeita! Sulle sopii tosi hyvin tuo alin hihaton liivipusero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... ehkä oli mulle liian tyköistuva...mä vähän vierastan, jos menee liian mutkat suoriksi... Vähän pitää jättää "arvailujen" varaan jotain ;)

      Poista
  2. Aivan ihania pontsoja. Tollanen vitivalkoinen olis kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihastuin tuohon kerman vaaleaan... ja pinkki on ihana myös ;)

      Poista
  3. Hienoja ovat ja kaikista kaunein mielestäni on tuo luonnonvalkoinen. Mukavaa kesäillan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samasta tykkään itsekin ;) Samoin sulle.

      Poista
  4. Kauniita ovat ja hurmaavia värejä ! Korutkin sävy sävyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo me vähän stailattiin ponchoihin sopivaksi.

      Poista
  5. Upeita ponchoja ja miten ihmeessä sinulle sopii väri, kuin väri !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi hii... parhaiten sopii voimakkaat värit, näistä ehkä huonoiten tuo vihreä-harmaa... syystä, että vihreäkin on liian hailakka.

      Poista
  6. Kauheasti kaikenlaista kivannäköistä korua ja ponchoa oli taas kuvassa. Vähän kuin sulle kaikki tehty nuo kaikki ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mä olen ollut Tuulan inspiraation lähteenä :)

      Poista
  7. Kauniita ponchoja ja kauniita koruja ja kaunis on asujen esittelijäkin! En aiemmassa postauksessa huomannut tuota neulekukkaa noissa osassa ponchoja - kiva yksityiskohta! Ja tätä kautta kaunis kiitos Tuulalle aivan ihastuttavista koruista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja kauniista sanoistasi. Kauniilla sanoilla on aina kauas kantava voima. Sä taidat olla kohta Tuulan toiseksi parhain asiakas mun jälkeen. Välitän kiitokset Tuulalle.

      Poista
  8. Kauniita on, oi jospa virkkuukoukku pysyis vielä hyppysissä... vaan Ei pysy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ikävää kun ei pysy. Itse en enää ehdi. Onneksi tuo Tuula ehtii, niin voin ostaa häneltä :)

      Poista
  9. Hei Maiju! Löysin piristävän blogisi vasta tänään ja olen käynyt läpi aikaisempia postauksiasi erittäin kiinnostuneena.

    Minusta tuo rappuskuntoilu on tosi hyvä kuntoiluvinkki ja mieleeni tulikin vihjaista paristakin portaista, jos ne sattuisivat joskus sopimaan matkaohjelmaan. Ensimmäinen vinkkini on Ulmin tuomiokirkko, Wikipedian mukaan se on kristillisen maailman korkein kirkko, jonka tornin huipulle pääsee kiipeämään portaita pitkin:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ulmin_tuomiokirkko

    http://www.germany.travel/fi/kaupungit-kulttuuri/kaupungit/ulm.html

    Olemme itse jotakin vuosia sitten täällä käyneet ja täytyy tunnustaa, että puuskuttamaan nämä portaat väkisinkin pistivät.

    Vähän lähempää Tanskasta löytyy tällainen vähän erikoisempi maisema. Rannalle laskeuduttiin portaita pitkin (ja poistullessa ne sitten piti kavuta ylös... :)

    http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%B8ns_Klint

    Aurinkoista kesäpäivän jatkoa!

    t. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vinkeistä Sari, koskaanhan ei tiedä, että mihin maailmassa eksyykään. Kiva, että löysit blogini, toivottavasti vierailet uudestaan ;)

      Poista
  10. Vaude, onkin ponchoja menoon kuin menoon. Varmasti mukava ja helppo lisä asuihin, näyttää kivoille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.