lauantai 31. elokuuta 2013

Suomalaista kädentaitoa parhaimmillaan

Tänään mulla oli tarkoitus mennä Helsinki Fashion Weekend -tapahtumaan. Jostain syystä muutin viime hetkellä suunnitelmia. Ensiksi kävin parissa siivouspäivän kirpparipaikassa. Sitten suuntasinkin kulkuni kohti Kamppia. Muistinkin viimehetkellä, että tänään on Narinkkatorilla Suomen käsityöläisten järjestämä Käsityökorttelitapahtuma. Joten suuntasinkin kulkuni sinne. Vaikka itse olen tuolta kädentaitopuolelta irtaantumassa, niin seuraan ja kannustan kovasti niitä, jotka yrittävät leipänsä sillä kovalla työllä ansaita. Helppoa se ei ole.

Kädentaito kaikkine muotoineen on lähellä mun sydäntäni. Arvostan hyvin paljon suomalaista osaamista ja taitoa. Meillä on Suomessa niin ammattitaitoista ja kekseliästä porukkaa, että nämä tapahtumat on ihan pakko aina käydä katsomassa. Ennen itse kiersin tapahtumissa etsimässä tarvikkeita, nykyään kierrän etsimässä ihania design-tuotteita. Pari ihanaa uutta tuttavuutta tuli tutuksi tänäänkin. Ne on siis pakko esitellä teillekin.


Heti alkuunsa eksyin ständille, jossa en voinut muuta kuin huokailla. Via Minnetin upeita kukkia, jotka on valmistettu nahasta, niistä. Heidän facebook-sivut löytyvät täältä. Mä olin ihan sekaisin tästä kauneudesta. Tällä ständillä tiesin, että jotain on pakko ostaa, mutta mitä? Sitä piti oikein miettiä. Lopulta sitten löytyi mulle ne juuri oikeat asusteet. Tiedän, että tulen tahtomaan näitä vielä lisää. He ovat mukana ainakin Helsingin kädentaitomessuilla, jotka ovat Elma-messujen yhteydessä.  Näillä tuotteilla voi asustaa tylsän mustan vaatteen kyllä täydellisesti.


Mä siis ostin nämä ihanat rannekorut. Kun ei koskaan osaa päättä värejä, niin mä ostin nämä kaikki  kolme mun lempiväriäni. Ajatuksena on näillä tuoda hieman väriä mustiin vaatteisiin.


Myös uutena tuttavuutena mulle oli Ulla-Maija Pastisen ja hänen poikansa Matiaksen valmistamat puuhelmikorut. Kävin lukemassa heidän blogistaan heidän "tarinansa", joka oli hauska. Matiaksen innostuksesta on heidän korutarinansa saanut alkunsa. Käykäähän tutustumassa heidän blogiinsa. Heidän facebook-sivut löytyvät täältä.

Itse ostin tuon hot-pinkin kaulakorun. Halusin sen myös mustien vaatteiden "kaveriksi". Joten varmasti se näkyy myös blogissani myöhemmin.


Kaulakoruhin olisi ollut saatavilla rannekorut ja myös korvakorut, mutta vielä tällä kertaa ne eivät lähteneet mun mukaani. Katsotaan ensi kerralla.


Kävin myös moikkaamass Elvari korujen Sannaa. Näistä koruista voi ihan totuuden nimissä sanoa, että ne on aika herkullisia.  Elvari on mukana yleensä aina siellä missä on messut ja puhutaan kädentaidoista. Elvari on kyllä mukana myös I love me -messuillakin lokakuussa.


Aanmaan ständilläkin kävin katsomassa, että mitä uutta olisi tarjolla. Olihan siellä taas.   Olen ostanut heiltä milloin laukkuja tai massakoruja. Joskus nekin ovat täällä blogissani "kummitelleet". Laukut on kyllä niin hyvää laatua ja suomalaista käsityötä parhaimmillaan.


Tästä se varmaan sitten taas lähtee tämän syksyn käsityötapahtumat ja niitähän on todella paljon. 

Arvostakaamme suomalaista käsityötä ja osaamista. 
Minä ainakin suosin.

Maiju

perjantai 30. elokuuta 2013

Mattotelineellä

Eilen kaivelin vaatevarastoani ja vastaan tuli tämä aika monta vuotta sitten Lindexistä ostettu mekkotunika. Tästä en ole halunnut luopua, koska tässä tunikassa on niin kivat värit. Tällä siis mentiin tämä työpäivä. Töiden jälkeen kuvat otettiin äiteen pihalla mattotelineellä. Kiva välistä etsiä vähän erilaisia kuvauspaikkoja.



Harmittelin aamulla mielessäni, että kohta joutuu heittämään aurinkolasit nurkkaan. Mä olen niin kauhea aurinkolasifriikki, että en haluaisi niitä hylätä, mutta kai se vaan on pakko. Niiin kauan niitä pidetään, kun aurinko vähänkin paistaa. 



Täällä vielä pähkäilen, että meniskö viikonloppuna Helsinki Fashion Weekend -tapahtumaan. Katsotaan, että josko siellä kävisi.

Maiju

torstai 29. elokuuta 2013

Maalaismaisemaa en saata unohtaa...

Postauksen otsikossa lähdin liikkeelle ensimmäisillä laulunsanoilla, jotka tuli mieleeni ja sopivat hyvin tämän postauksen tunnelmaan.
 
Tämän päivän asukuvat käytiin nappaamassa Haltialan tilalla, joka on kivenheiton päässä kotoani. Tilalla on eläimiä, ravintola-kahvila ja lapsille leikkipaikka. Siellä voi käydä nauttimassa siis todellisesta maalaistunnelmasta.  Itse olen joskus ottanut piknik-tarvikkeet mukaan ja ollaan käyty nauttimassa termospullokahvit tilan laiturilla tai pellolla. Nyt käytiin vähän nojailemassa aitoihin ja siltaan ja katselemassa siinä sivussa vähän tilan lehmiä.

Nämä kuvat laitan näytille ihan mun miehen mieliksi, kun hän halusi. Häntä taisi viehättää noi taustalla olevat lehmät.


 


Kävin myös vähän poseeraamassa Tammistoon vievällä silalla. 



Hyppyjen jälkeen jo hieman rauhoituin. 


Laitan vielä lähikuvaa näistä Vagabondin kengistä. Kerrankin siis vähän matalammat kengät jalassa.


Näillä siis mentiin tämä torstaipäivä.

Maiju
 

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Töitä ja vähän juhliakin

Eilen oli tosi vauhdikas päivä. Koska edellisenä iltana olin tullut myöhään kotiin Tallinnasta, tuli hieman kiire katsoa illalla tiistaipäivän vaatteet. Piti keksiä taas vaatteet, jotka soveltuvat kolmeen eri tilanteeseen eli töihin, WSOY:n tupareihin ja illalla vielä I love me -messujen bloggari-iltaan. Olin vähän mielikuvituksettomalla tuulella tiistaina ja meni vähän tylsäksi valinnaksi. Simppelisti pukeudun tähän "helppoon" mustaan pellavamekkoon, pellavahuiviin ja tietenki pinkkeihin korkokenkiin. Kaulaani laitoin omatekemän kaulakorun.







Töistä suoraan kiirehdin suoraan kustantajani Readmen kutsumana kustannustalon tupareihin. Harmi kun samalle illalle oli parikin eri tilaisuutta, joten täällä ehdin vain käydä kääntymässä. 


WSOY:n tupareissa ihan häkeltyi, kun Lenita Airisto tuli näin upeana vastaan. Pakko oli kysyä lupa kuvaamiseen ja otettiin me yhteiskuvakin, mutta mulla oli vähän huono hiuspäivä, niin laitan näytille vain kuvan upeasta Lenitasta. Täytyy sanoa, että hän tuli sisään ja täytti upealla olemuksellaan oviaukon (siis positiivisessa mielessä). Täytyy kyllä nostaa hattua naiselle, joka vuodesta toiseen näyttää näin upealta. Yllään hänellä oli upea Nanson revontuliasu, joka oli NIIN upea hänen päällään.


Readmen kustantaja (toimitusjohtajalla)  Ari Sahasella oli kädessään hänen viimeisimpiä ylpeydenaiheitaan eli juuri painosta tullut Angry Birds - Maailmaa rakentamassa -kirja.


Kyllähän me käytiin myös vähän syömässä. Jälkiruoka sopi hyvin mun kynsien sävyyn.


Hämmästys oli suuri, kun tapasin siellä myös toisen bloggarin eli Private Blendin Mikon.


Suoraan tuolta sitten kiirehdin seuraavaan paikkaan eli I love me -bloggareiden blogi-iltaan, joka sekin oli aivan ihana, mutta siitä  kerron myöhemmin.

Maiju

tiistai 27. elokuuta 2013

Kenkähurmiossa




Käytiin siis eilen Tallinnassa. Tällä kertaan suuntasimme myös Vivian Vau -nimiseen kengäkauppaan. Olen sieltä ostanut aiemminkin kenkiä, mm. blogissakin joskus esittelemäni pinkit korkokengät, joissa on pinkkejä ruusuja.  Itse kun olen pienijalkainen, niin ko. liikkeestä löytyy upeita kenkiä koosta 34 alkaen. Heidän valikoimat on upeita ja näyttäviä.

Liike sijaitsee Tallinnan vanhassa kaupungissa, osoitteessa Rataskaevu 2.



Ensiksi heti sisään tullessani iskin silmäni näihin sähkön sinisiin unelmiin. Lesti ja korkeus olisi ollut tosi hyvä, mutta ikävä kyllä 36 numero oli pienin ja se oli mulle liian iso. Mua melkein itketti, koska kenkä olisi ollut nin ihana jalkaan.


Sitten otin sovitukseen seuraavat siniset, ne oli liian matalat. Nuo jalassa kuvaushetkellä olevat olivat sitten ne, jotka tällä kertaa lähtivät mun matkaan. Hauskaa mielestäni oli se, että kassalla kenkiä maksaessani myyjä kysyi, että oletko sinä se, jolla on ne pinkit kengät, joissa on ruusuja. Olihan ihan, että "joo, miten voit muistaa?". Vastaus oli, että kun sulla on se blogi, jossa on ne pinkit korkokengät. No siitähän tietenkin ;)


Facebookissa sitten kotimatkalla hehkutin uusia kenkiäni, niin kuvaahan ne kaverit heti halusivat näytille. Oli siis pakko laittaa kannat kattoon ja heille esitellä ne tuoreeltaan. 


Laitan vielä muutamia kuvia, että millaisia kenkiä heillä on. Jos haluaa näyttävät kengät, niin suosittelen poikkeamaan Vivian Vau liikkeessä (ei ole maksettu mainos). 






Tämän syksyn värini on varmaan sini-lilasävyinen. 
Pitänee alkaa tutkailemaan vaatekaappiaan sillä silmällä.

Maiju

maanantai 26. elokuuta 2013

Tallinnassa kukallisissa tunnelmissa

Tajusin viime viikolla, että keväällä ostamani kukalliset housut eivät ole olleet mun jalassani kertaakaan. Syy siihen, että miksi niitä en ole pitänyt on se, että malli ei ole mulle ihan oikea. Nämä ostin keväällä syystä, että halusin a) mustalla pohjalla olevat kukalliset housut b) enkä ollut törmännyt niihin siinä vaihessa oikein missään muualla. No silloin ei voi valita sitä täydellistä mallia itselleen.  Päätin kuitenkin nyt ottaa riskin ja laittaa ne jalkaani.

Ostin viikonloppuna myös mustan bleiserin ja aamulla vaan testasin sitä, mutta vaihdoin sitten lopulta vaan rennosti mustan neuletakin asuun sopivaksi.

  

Ehkä mä vielä vähän keskivartaloa yritän saada trimmattua, niin takki istuu sitten paremmin.


Suuntana tänään oli Tallinna.  Lähdettiin, kun kerrankin mies oli varannut risteilyn ja pyysi mua ottamaan vapaapäivän. Syy oli varmaan se, että meillä oli eilen 29-vuotishääpäivä.



Tallinnassa kun käytiin, niin hyvä syy oli käydä myös kenkäostoksilla. Niistä sitten enemmän huomenna.

Huomenna onkin sitten ohjelmantäyteinen päivä. Ensiksi töihin, sitten kirjakustantajan pippaloihin ja sen jälkeen vielä yksi blogitapaaminen noiden messubloggareiden kanssa, jännää.

Maiju

sunnuntai 25. elokuuta 2013

I love me -messujen bloggarit esittäytyvät


Nyt on I love me -messujen sivustolla esittelyt messubloggareista.
Kivoja ja erilaisia blogeja on mukaan valittu. Käykäähän tutustumassa.



Messuthan järjestetään Helsingin messukeskuksessa 11.-13.10.2013. 
Siellä nähdään.





Maiju

Yksittäispakattuja gluteenittomia tuotteita

Kesän alkuunhan sain Gluteeniton Maailma tuotteita testaukseen. Niitä on riittänyt pitkäksi aikaa. Työkaverin pojalla oli rippijuhlat tuloillaan ja hän mietti, että mitä tarjoaisia eräälle sukulaiselleen, jolla on keliakia. Siinä sitten yhdessä vähän mietittiin ja yhtäkkiä mä keksin, että "hei mähän tuon hänelle "maistiaisia" näistä mun testaukseen saaduista tuotteista.

Yksittäispakatut tuotteet on niitä, joita itse aina etsin valikoimista ja olin todella ihastuksissani kun sellaisia sain testiin. Tuotteet ovat ranskalaisia Les Recettes de Celiane tuotesarjaa.  Les Recettes de Celiane -tuotteet myynnissä hyvinvarustetuissa elintarvikeliikkeissä, itse olen näitä nähnyt ainakin City-marketeissa. 

Minusta oli kiva, että työkaverin sukulainen saa hieman vaihtoehtoja kahvipöytään. Aina ei tarvitse kaivella omia eväitä esiin ja on jotain mistä valita. Uskon, että vieras ilahtuu näistä valikoimista.

Lautaselta löytyy kahta eri makua pieniä muffinsseja, mansikkahillokeksiä, kaakaotäytekeksiä, myslipatukka ja aamiaiskeksiä. 


  

Tässä vielä muutamien pakkauksia näytille eli millaisia paketteja sieltä kaupan hyllyltä voi katsella.   








Lisää tuotteista ja niiden tuotesisällöistä, voitte käydä kaatsomassa Gluteeniton Maailman sivustolta.

Maiju