lauantai 3. elokuuta 2013

Treenit personal trainerin kanssa

Minähän käyn treenaamassa kolme kertaa viikossa Elixiassa. Treenipaikkani on työpaikan naapurissa eli Salmisaaressa. Olen käynyt katsastamassa useita Elixian liikuntapaikkoja pääkaupunkiseudulla, mutta Salmisaaren Elixialle ei vaan löydy vertaa. Se on siis mun valintani (tämä ei ole maksettu mainos).  Saliaamuina eli kolme kertaa viikossa mun aamut alkavat kello 4.45  ja siitä kahden tunnin päästä olen jo salilla.

Kerran viikossa mä treenaan personal trainerin kanssa. Personal trainer-treeneihin jää ikään kuin koukkuun, eikä ne ole enää mitenkään vain "julkkisten" yksinoikeus. Nykyään ihmiset, jotka haluavt saada itsensä kuntoon ottavat usein siinä personal trainerin avukseen. Itse otin PT:n avuksi siinä vaiheessa, kun mulla iski selkäongelma ja tajusin, että tilanteelle on tehtävä jotain. Siitä hetkestä on jo reilu puolitoista vuotta eli tammikuusta 2012 lähtien olen treenannut yhden kerran viikossa PT:n kanssa. Noilla harjoituskerroilla saan treenistä paljon enemmän irti ja PT tsemppaa mut tekemään asteen enemmän kuin itse tekisin.

Pari sanaa mun personal trainerista. Noin vuoden on nyt mun PT:nä toiminut Elixiassa Tony Antus.  Tony on rauhallinen ja tunnollinen personal trainer ja sopii mulle hyvin, koska olen itse aika vauhdikas. Mulla on omat rajoitteet ja etsimme yhdessä aina vaihtoehdon, jos mun rajoitteet estävät jonkun liikkeen tekemisen. Koskaan en luule pääseväni Tonyn kanssa helpolla, mutta ei mun kuulukaan päästä, jos haluan päästä mun tavoitteisiin. Tätä hoen itselleni, että kaikki tämä tehdään mun tavoitteiden takia ja teen tämän itselleni.

Tähän aikaan siis on treenivaatteet jo vaihdettu ja treenit voi alkaa. 


Tonyn kanssa treenatessa teemme paljon kiertoharjoittelutreenejä. 
Mä olen oppinut tykkäämään tästä treenitavasta. 

Treenit alkavat yleensä aina lämmittelyllä. Hoidan tämän yleensä yksin ja Tony tulee lämmittelyn loppupuolella kuuntelemaan viikon kuulumiset. Siitä se sitten taas alkaa. Lämmittelen nykyään usein niin, että minuutti kävelyä, minuutti juoksua, minuutti kävelyä... Tätä teen  yhteensä 11 minuuttia, lopettaen kävelyyn.


Tällä kertaa siirryimme lämmittelyn jäkeen Kinesis -laitteeseen. Olemme joutuneet vähän hakemaan mulle sopivia juttuja, koska kärsin kroonisesta selkäkivusta ja jotkut liikkeet vaan ovat välistä sellaisia, että pahentavat tätä ongelmaa. Mä olen kyllä sitä mieltä, että liikunta edesauttaa mua pitämään tuota mun selkäongelmaani aisoissa.

Kiertoharjoitteluun sisältyi viisi liikettä. Nämä tehtiin niin, että kerran jokaista yksi sarja. Sitten pieni tauko ja sitten vielä kaksi kertaa edellä mainitulla tavalla.

Ensiksi tehtiin askelkyykkyä yhdistettynä myös käsitreeniin. Tässä lisättiin taas vastusta, joten tämä  tuntuu taas aluksi  pahalta.


Sitten tehtiin vartalonkierrot molempiin suuntiin. Kyllä tässäkin joutui vähän irvistelemään.



Seuraavaksi tehtiin vatsaan ja yläselkään kohdistettu taljaveto. Täytyy sanoa, että kyllä se todellakin tuntui taas vatsalihaksissa monta päivää.


  


Sitten tehtiin ristikkäisveto. Tämä on yksi pahimpia, mitä tiedän.  Näkeehän sen taas naamasta. Onneksi kuvissa ei ole ääntä mukana. En kerro, että mitä sieltä suusta kuuluu yleensä.


Tässä liikkeessä huomaan aina sen, että mitä väsyneemmäksi tulee sitä alemmaksi kädet lopulta menevät. Alkuun pystyy/jaksaa vetämään kädet suoraan taakse ja sitten alkaa liike laskemaan. Tämä on paha liike.

 
 

Sitten vielä yksi liike, joka kohdistui ojentajiin. Hauispuolella on tapahtunut kehitystä, mutta hieman ojentajapuolella olisi vielä tehtävää. Kyllä mä nyt tajuan taas, että mistä niitä ryppyjä satelee naamaan... Se on tämä irvistys.




Sitten vaihdoimme toisiin vielä liikkeisiin. Otimme avuksi jumppapallon, levypainon ja vielä juoksumaton näihin liikkeisiin.

Ensiksi vatsarutistuksia, jossa otettiin 10 kilon levypaino lisävastukseksi.  Nämä teimme myös kiertoharjoitteluna kaikki 3 liikettä ensin kertaalleen, pieni tauko ja sitten uudestaan kaksi kertaa.



Tuo 10 kilon lisäpaino on melkein se sama, jonka olen painossa menettänyt. Mulla on lähtenyt noin 12 kiloa, joten liike tehdään siis melkein aloituspainolla. 


Sen jälkeen teimme selkälihasliikettä.  Kokeilimme ensiksi tällaisen vastuspallon kanssa, mutta tekniikassa oli vähän ongelmia. Mulla taisi olla vähän liian iso pallo allani.


  

Sitten vaihoimme jo tutuksi tulleeseen liikkeeseen, jossa vastakkainen jalka ja käsi nostetaan yhtä aikaa ylös. Hyvä selkäliike. 


Kolmas liike tässä kiertoharjoittelussa oli killeriliike, jota mä aina vähän pelkään. Tämä on vaan NIIN paha. Juoksumattoa ei käynnistetä laitteesta, vaan "käynnistetään" omalla keholla. Vaikka tätä juoksua tehdään vain 45 sekuntia, niin voin sanoa, että se riittää. Kiroilen sen 45 sekuntia putkeen ja säälin kanssatreenaajia siinä vieressä. Onneksi Tony on jo tottunut mun kiroilemiseen.


Tässä mä olen varmaan jo aika epätoivon kourissa. Mä kuolen!!!


Kyllähän se tunti taas sitten vierähti. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa mä olin jo tosi ilonen. Tony armahti mua ja sanoi, että loppuaika sitten poljetaan ihan rauahallisesti. Jos Tony olisi ollut "tiukalla" tuulella hän olisi sanonut mulle, että sitten loppuun 10 minuuttia intervallia. Täytyy sanoa, että olin tähän lopetukseen tällä kertaa tosi tyytyväinen. Siksi tuo hymy tuli vielä tässä vaiheessa.


Pyysin Tonya vielä lopuksi esittelemään mulle, että mihin hän itse pystyy. Tällaisen treenin jälkeen tämä oli ainoa, mihin hän kykeni. Niin olin mun treenit vieneet mehut myös Tonysta.


Jaksaa, jaksaa Tony... Kyllä sä pystyt. Upeeta, mahtavaa.


Lopuksi vielä poseerauskuva. Näin tiukan näköinen Tony on varmaan vaan unissaan, mutta pystyi puristamaan vähän "tiukemman" ilmeen. 


Olen luvannut olla Tonyn kiusana vielä kun mä sitten joskus täytän 85 vuotta. Joten varo vaan Tony, mun kuntoon saattamiseen voi mennä tuo kaikki 35 vuotta.

Vakiolauseeni on, että "jonain päivänä mä vielä olen NIIN kondiksessa", sitä sopii toivoa.

Maiju

16 kommenttia:

  1. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen postaus treenistäsi. Kiva kun jaoit sen.

    Tiukan kuuloinen treeni sinulla! Itse olen sellaisen leppoisaman liikunnan ystävä: perusjumppaa, kävelyä ja hiihtoa. Siksi varmaan paluu edes normaalikuntoiseksi ei tunnu onnistuvan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.... Ihan kovat treenit tuo Tony mulle aina vetää, mutta mä NIIN tykkään. Välistä voin huohottaa, että "sä tapat mut", mutta hän sanoo aina, että "kukaan ei ole koskaan kuollut"... mä luotan tuohon ;)
      Mä olen saanut noilta mun PT:eiltäni NIIN hyvän pohjan, että olen saanut hyvät kotijumpatkin heidän ohjeillaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No niinpä onkin... Niin vauhdikasta, että naamakaan ei pysy peruslukemilla. Tuo Tony on ainoa ihminen, joka saa mut hiljaiseksi.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, on kiva näyttää välistä muillekin, että millaisia treenejä tehdään PT:n kanssa. Ensi kerralla teemme varmaan ihan toisenlaista treeniä ;)

      Poista
  4. Nämä treenipostaukset on hauskoja luettavia. Ne antavat toivoa myös muillekin.
    Lillan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, jos toivoa ja motivaatiota voin antaa muillekin.

      Poista
  5. Kiva treenipostaus ja hauskoja kuvia ! Tsemppiä treeneihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, treenaaminen on kivaa ja kohti omaa tavoitettavissa käy matka.

      Poista
  6. Ja mä luulin olevani aamuvirkku ; ) Aivan huikeaa Maiju!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sitten nautin noista kahdesta väliaamusa, jolloin saan nukkua tunnin pidempään.

      Poista
  7. Tämä mummon on käyttänyt PT-palveluja vuoden 2011 keväästä ja asia on juuri niin kuin sanot: tulee tehdyksi kunnolla ja on hyvä, että joku laati ohjemat uusiksi kehtiyksen mukaan. Minulla on Mari täällä Turussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi vaan suositella. Joku puskee eteenpäin ja piiskaa aina vähän enemmän kuin itse tekisi. :)

      Poista
  8. Rakastuin kuviin jossa olet fitnesspallon päällä se yksi kuva on aivan makea! Oletkos ajatellut ruveta vaatemalliksi samantien :D ? Sulle sopisi.
    Minulla on nuoreen ikääni nähden selässä paljon ongelmia. tein joskus töitä maalla väärin, ei sitä nuorena jaksanut välittää.
    sen päälle välilevynpullistuma, jos en pidä jumppaamalal sitä aioissa, nikamissa laskeuma niskassa ja yksi kuluma selässä yksi on alin nikama. ja nyt on alkanut paukahdella toinen lonkak joidenkin kiertoharjoittelujen aikaan. Fysiosta olen saanut paljon apua, mutta en ole milloinkaan uskaltanut personal treeneriä, koska minä olen niin heikkotuloinen ... onko olemassa siis "ihmishintaisia treenereitä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heh... ja noi pallokuvat eivät olleet musta parhaita ;)
      Kun tuo pallo oli mulle vähän liian iso, kun olen niin lyhyt...
      Eivät taitais mua kelpuuttaa vaatemalliksi... Kun olen tällainen keskimittainen ja sopusuhtainen ;)
      Kyllä musta tuntuu, että PT:t kyllä maksavat... toinen vaihtoehto olisi se, että löytäisi kaverin, jonka kanssa voisi tehdä tätä... toinen toistaan tsempaten... Mä joskus vedän kavereille "kimppatreeniä"" salilla... Meillä on tosi hauskaa ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.