perjantai 27. joulukuuta 2013

Lumiukkosoppaa talvi-iltojen iloksi

Askartelupiireissä on jo vuosia tehty lumiukkosoppaa. Itse törmäsin näihin ensimmäistä kertaa noin 10 vuotta sitten jossain ulkomaalaisissa nettisivustoilla. Sitten meni monta, monta vuotta, kun yritin metsästää minivaahtokarkkeja, eikä niitä meinannut mistään löytyä, kunnes Citymarketista niitä vihdoinkin löytyi. Voi sitä ilon päivää.

Facebookissa on nyt joulun alla esitelty kuvia kun tätä on nautittu milloin ystävän kanssa ja milloin olen valmistanut tätä miehelleni. Sitten heräsikin kysymyksiä "ei askartelevien" ystävien keskuudessa, että "mitä toi on? mitä siihen tulee"? Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja valmistamisestakin kuvat.

Ensiksi kuva Heinin ja mun kirjasta Paperista joulun aikaa, josta siis löytyy myös tämäkin lahjavinkki. Lumiukkosoppaa voi antaa lahjaksi ja silloin tarvikkeet kasataan sellofaanipussiin ja etiketin taakse kirjoitetaan "nautintaohje" runon muodossa.


Mitä siis soppaan tarvitaan?
(kaakaojauhetta, minivaahtokarkkeja, suklaakonvehteja ja karkkikeppi).


Kuumaa vettä ja kaakaota. 
 

Sekaan minivaahtokarkkeja 
(näitä versioita löysin Cittarin leivontahyllyltä ja joitain versioita löytyy myös Citymarketin "jenkkihyllystä").


Laita mukaan myös suklaakonevehti.


Sekoitetaan karkkikepillä. 


Sitten ei muuta kuin nauttimaan.

Maiju





4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pitäisköhän tähän vielä sanoa, että myös "vähäkaloriselta" ;)

      Poista
  2. Pitää joskus kokeilla tätä - uuden vuoden aattona voisi kaksi pikkupoikaa innostua... Sinulla on haaste blogissani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan saat pojilta ihailua osakseksi, kun tätä herkkua heille tarjoat.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.