sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Relausta mökkiolosuhteissa

Eilen mulla oli kynsihuoltopäivä Tapiolassa. Kynsihuollon jälkeen suuntasimme Sammattiin mökille käymään ihan vaan päiväkäynnille katsomaan appivanhempia. Naureskeltiin, että tammikuussa näyttää mökkitiellä tältä, enpä muista, että koskaan olisi tuo näkymä tammikuussa ollut tällainen.


Kerrankin pääsi ottamaan asukuvat päiväsaikaan. Vaikka ilma olikin harmaa, niin jotenkin saatiin kuvat otettua. Rentona päivänä, rento asu.



Alennusmyynneistä ostin KappAhlista sinisävyisen kukkacollagepaidan, jonka yhdistin rennosti farkkuihin. Kaulaan piti laittaa tietenkin koru. Tällä kertaa yhdistin asuun marraskuussa ELMA-messujen Outlet puolelta ostamani perhoskaulakorun.


Tässä lähikuvaa kaulakorusta.


Tänään tarttui mukaani Punnitse ja Säästä kaupasta CocoVi:n Hamppuproteiinijauhe. Ajattelin kokeilla tätä smoothien sekaan.  Maistoin kerran FoodLab:ssa smoothieta, johon oli lisätty hamppujauhetta. Mielestäni se oli niin kivan makuinen, että päätin kokeilla.
 

Maiju

16 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tuo paita on kaunis, kelpuuttaisin kyllä minäkin saman tien.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä Dahlian kanssa - paita on kaunis! Ja ihailen kyllä kykyäsi käyttää koruja myös vapaa-ajalla ja rentojen asujen kanssa!
    Oikein hyvää loppiaista, Maiju♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan koruja, tunnen oloni "alastomaksi" jos en laita koruja asuun :)

      Poista
  3. Rentoilu on just se asia, jota pitäisi harrastaa enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän relata nykyisin viikonloppuisin.

      Poista
  4. Mä ajattelin myöskin kokeilla hamppuproteiinia, pitäisi olla toimiva treenipalautusaine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Antoi muuten ihan mielettömän ihanaa vaihtelua myös aamusmoothien joukossa. Mä nykyään juotan mun miehelleni myös salaa näitä superfoodeja ;)

      Poista
    2. =D Melkein kun minä lapsille: Kasvikset soseeksi keitossa ja sitten voi aina lapsesta riippuen vaihdellen kertoa, mitä keitossa on (ja jättää jokaisen kohdalla yäk-en syöt pois) ;)

      Poista
    3. Se on vähän... Kyllä mä kysyin yksi päivä, että oletko huomannut, että mä vähän "maustan", niin sanoi huomanneensa... Mutta kun maku on niin hyvä, niin eihän se haittaa ;)

      Poista
  5. Me myös ihmeteltiin taas kerran ilmaa, kun ajeltiin koiran kasvattajalle. Tammikuu, ei yhtään lunta ja plusasteita 5.

    VastaaPoista
  6. On tämä ihmeellinen talvi, ei voi kuin ihmetellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en enää lunta kaipaa, kun ei tullut ajoissa,niin enää ei tarvitse tullakaan ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.