tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kauneutta Sinulle ja myös minulle

Minulle suotiin ihana mahdollisuus päästä tutustumaan Riimin Oy:n Liisaan ja heidän maahantuomiin tuotteisiin. Riimin Oy on yritys, joka ylläpitää nettikauppaa Kauneutta Sinulle. Kyseessä on markkinointipaikka, josta voi tilata mm. kynsilakkoja ja kauneudenhoitotuotteita.

Töiden jälkeen siis suuntasin tänään heidän toimipaikkaansa ja voi että mikä "karkkikauppa" mua olikaan vastassa. Itse kun olen hyvin pitkälle visualisti, joka rakastaa jopa kosmetiikassa kauniita pakkauksia, niin LCN:n tuotteissa on panostettu myös ulkoasuun. Testasin Liisan ohjauksella monia tuotteita paikan päällä ja testaan niitä nyt myös kotona. Testailun tuloksista kerron sitten jäljempänä.

Testailin mm. ihanan hedelmäisiä käsivoiteita:



Kuorintavoiteita (täytyy sanoa, että tällä kuorinta-aineella sai kyllä kädet NIIN pehmeäksi).


Näitä en testaillut, mutta kynsille oli tuotteita jos minkälaista:


Ihanan tuoksuista käsivoidetta:


Tämä Essantial BB-voide herätti mielenkiintoni. 
Tätä myös pääsen testaamaan.


Tällaisen ihanan mun värisen kassin kanssa pääsin lähtemään kotiin. Jostain syystä mun kännykkäni alko temppuilemaan loppua kohden ja ei oikein suostunut tarkentamaan.



Tällaisia herkkuja sain heiltä testiin.

 

Nyt sitten vaan testaamaan.
Kerron testituloksista, kun olen testaillut tuotteita.
Sitä ennen voi käydä katsomassa heidän nettisivuiltaan ja facebook-sivuiltaan,
että mitä sieltä löytyykään.

Sivustolta voi löytyä myös vinkkejä meille aikuisille naisille.

Ihana oli tuo Liisa, me olimme molemmat samoilla linjoilla siinä, 
että olemme juuri nyt oikean ikäisiä ja juuri nyt
me voimme panostaa itseemme niin paljon kuin haluamme.

Ollaan ylpeitä iästämme ja panostetaan itseemme.
Sitä mä olen tainnut hokea jo aiemminkin.

Maiju

8 kommenttia:

  1. Oijoi, mitä namuja;)
    Ja eipä voisi olla sinulle sopivamman värinen tuo kassikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisessa ympäristössä viihtyisi ;)

      Poista
  2. Minulla on käytössä LCN:n käsivoide, jonka olen ostanut kynsien laittajaltani, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen nyt eilen ja tänään kokeillut ja voi täytyy sanoa, että tykkään. Itselläni on atooppinen iho ja sopii ehdottomasti tällaiselle iholle.

      Poista
  3. Ihania juttuja! Nuo käsivoiteet vaikuttavat kiinnostavilta, herkullisia tuoksuja. Ihan kuin keittiöpuutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ihania juttuja. Heti piti aloittaa testailut.

      Poista
  4. Itse olen ihastunut BB-voiteeseen ja olen käyttänyt sitä jo pari vuotta. Ilman sitä en tulisi enää toimeen. Kerropa sitten, että miten tuo voide toimii. Lillan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BB-voiteeseen olen minäkin koukuttunut. Se on niin paljon parempaa kuin meikkivoide.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.