perjantai 21. maaliskuuta 2014

Sinisiä ajatuksia

Eilen oli NIIN hyvä päivä. Sain tietää, että pääsen takaisin kaipaamieni työkavereiden luokse. Mun vierailuni toisella osastolla jäi oletettua lyhyemmäksi, kun tilanteet muuttuivat taas yllättäen.  Kyllä tuo uutinen sai monen ihmisen onnelliseksi. Pystyy nyt sitten helpommin taas miettimään kaikki lomakuviotkin. Heti piti laittaa oikein sen kunniaksi loma-anomustakin menemään.



Täytyy sanoa, että onhan mulla ollut vierailun aikana ollut hyvät maisemat. Meri muuttaa ulkonäköään jopa monta kertaa päivässä. Sen olen kuitenkin jo ehtinyt havaitsemaan.
Omassa työhuoneessani on näkymät sisäpihalle ja itse asiassa näen tosi hyvin talon seinän. 

 
Sitten vielä asiasta toiseen eli gluteenittomuuteen.
Pakko kehua täälläkin kun erään ystävän vinkistä päätin kokeilla tällaista itselleni uutta tattarinäkkileipää. Ihan mielettömän ihana näkkäri. Niin hyvää tämä oli, että voin suositella ehdottomasti muillekin gluteenittomille. 


Ihanaa kun on viikonloppu. Jotenkin pari viimeistä viikkoa on ollut aika haipakkaa ja ei kauheasti pariin seuraavaan viikkoon näy helpotusta. Sen jälkeen on sitten jo onneksi aika hengähtää.  

Maiju

10 kommenttia:

  1. Kiva , että sait mukavia työuutisia :) hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välistä on kiva saada mukavia uutisia ;)

      Poista
  2. Mun mottoni on "asioilla on tapana järjestyä", näin se taitaa nytkin olla. Viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne yleensä järjestyy, kun jaksaa vaan odottaa ;)

      Poista
  3. Mahtavaa, kun asiat alkavat selkiintymään. Lillan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva kun selkiintyy, pystyy taas keskittymään olennaiseen.

      Poista
  4. Hei!
    Onpa kiva että asiat muuttuivat toivottuun suuntaan!
    Oletko kokeillut kvinoaa? Itse olen vehnä-allerginen ja sen vuoksi gluteenittomat kiinnostaa. Telkkarissa näin pikku pätkän 'Olet mitä syöt'-ohjelmaa, jossa Jillian (se-kakka-tohtori??) kehui kvinoan ominaisuuksia.

    Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä kokeillut tuota Kvinoa. Olen kyllä jo ostanut sitä, mutta en ole ehtinyt kokeilemaan. Mielessä on siis ollut ;)

      Poista
  5. Kiva kun asiat järjestyy! Onneksi ne usein lopulta tosiaan järjestyy. Kivat nuo leveälahkeiset farkut<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi järjestyi. Saa pistää energiaansa taas ihan muualle. Noi on nää mun ainoot farkut. Sopii mun vartalotyypille parhaiten.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.