keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Harrikkalla liikenteessä

Viikko sitten kotiutunut harrikka on saanut jo palvella meitä liikenteessä. Tosin ei olla päästy ajelemaan niin paljon kuin olisi halunnut. Silloin kun on ollut kaunista, mies on ollut töissä ja sitten muuten olisi ollut mahdollisuus ajella, on satanut. Ollaan me kuitenkin päästy jo useamman kerran töiden jälkeen sekä vähän myös viikonloppuna ajelemaan lähiseudulla.

Viikonloppuna käytiin Haltialan tilalla Wanhassa Pehtoorissa kahvilla.


Käytiin myös pienellä jaloittelutauolla lähistöllä olevassa luontoalueella. 
Mä rakastan luontoa ja sen kauneutta.

  


 

Upealta näytti taivas ja odotin, että olisin nähnyt sammakot lammessa, 
mutta tällä kertaa ne jäi näkemättä.


Sen jälkeen ajaettiin systerin luokse Puistolaan.
He olivat vatsassa kamerat valmiina. 
Pääsin antamaan pienen kuninkaallisen vilkutuksen heille.  


Vähän sisko ja hänen tyttärensä nappasi meistä poseerauskuvia. 


Systeri onnistui nappaamaan näin hyvä kuvan siitä, että
miten tällainen 157 senttinen pääsee kyytiin.
Jalkaa joutuu heittämään penkin selkänojan takaa, joten
pientä notkeuttahan tässä vaaditaan. 

  

Tänään käytiin Haltialan tilalla kevätkauden avajaisissa.
Siellä oli pari motoristia meidän lisäksi. 


Tässä oli vain pieni osa pyöristä. 


Tämä on siis alkua meidän kesälle.
Näissä merkeissä varmaan mennään tämä kesä,
tuskin maltan odottaa meidän ajeluita.

Harrikkakesää siis odottaessa. 

Maiju

14 kommenttia:

  1. Kiva, että olette päässeet edes vähän ajelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on kesää jäljellä... Eli onneksi on toivon mukaan odotettavissa vielä lämmintä ja hyviä ajokelejä ;)

      Poista
  2. No vautsi mikä mimmi siellä onkaan : )!

    VastaaPoista
  3. Niin tuttua tuo silloin kun pääsee, on keli huono ja päinvastoin. Ei mekään olla käyty ajelemassa kuin muutaman kerran ja meillä vielä tuo jälkikasvu rajoittaa käytettävissä olevaa aikaa. Ehkä nämä ilmat tästä vielä lämpenevät :) Ihanan näköistä tuolla metsässä. Mä olen myös niin luontoihminen, metsässä on jotain hyvin rauhoittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ilmat tästä lämpenee ;)

      Poista
  4. Vitsit kun kuulostaa kivalta! Hyvää pyöräkesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia. Tuskin maltan odottaa koko kesää ;€

      Poista
  5. Mopoilu on kivaa! Meilläkin mopo vaihtui viime lauantaina ja kahtena kertana ollaan oltu sillä liikkeellä.

    P.S. Kunnon motoristi kastuu vähintään kerran kesässä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitä sitten tarvii kastua sen edes kerran ;)

      Poista
  6. Voi että, me myimme moottoripyörämme lapsen myötä, kun tuntuu ettei vaan aika riitä. Ikävä on, aina kun aurinko paistaa haluaisin kääntää kahvasta ja pöristellä menemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vielä jonain kauniina päivänä taas pääsette huristelemaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.