torstai 27. marraskuuta 2014

Hyväksyn itseni - hyväksytkö sinä minut?

Aina välistä taas tulee noita kommentteja mun ulkonäöstäni, että milloin on ryppyjä siellä ja milloin on ryppyjä täällä. Milloin mun silmäpussit herättää huomoita ja milloin on kulmakarvat väärin päin päässäni.  Olen aina sanonut, että itse hyväksyn mun ryppyni, mä olen kuitenkin jo 52-vuotias ja käsittääkseni tässä iässä kuuluukin olla ryppyjä kasvoissa. Täytyy sanoa, että voisi asiat olla paljon huonomminkin. Onko sillä itse asiassa mitään väliä, siis näillä rypyillä? Yritän pitää itsestäni huolta, mutta en ole kauhean kriittinen omien vikojen suhteen, enää tässä iässä ne ei ole elämää tärkeämpiä asioita.

Mistä tulee tämä ihmisten tarve puuttua toisen ulkonäköön? Itse en koskaan puutu toisen ihmisen ulkonäköön. Jollekin ihmiselle on omaan ulkonäköön liittyvät seikat hyvinkin arka asia. Minä kuuluun siihen ryhmään, joka hyväksyy itsensä ja toivon, että iloinen mieleni korvaa sen mitä jossain muussa olen menettänyt. Kaikki ulkonäkööni liittyvät kommentit tulee aina tietenkin anonyymisti. Mikä tarkoitus on tällaisilla kommenteilla? Onko tarkoitus vaan yrittää vetää mattoa jalkojen alta vai harmittaako omassa ulkonäössään joku seikka?

Mitä jos nyt vaan mentäis kaikki peilin eteen ja katsottais mitä sieltä peilistä näkyy? Jos peilistä näkyy väsyneet kasvot, niin voisiko ajatella, että keskittyisi sitten vaikka hymyyn tai johonkin toiseen hyvään asiaan siinä ulkonäössään.

Käytännössä siis tarkoittaa sitä, että jos mun silmäpussit häiritsee, niin keskity johonkin toiseen asiaan mun ulkonäössäni. Koska voi olla, että siitä löytyy joku hyvä kohta kuitenkin.



Naurettiin työkaverin kanssa, että mitä enemmän "kikattelen" sitä enemmän mun
naururyppyni tulee esiin. Mitä siitä. Pois en antaisi yhtään ryppyäni,
koska niissä näkyy mun eletty elämäni.  
Mitä tulee noihin silmäpusseihin, niin niitä ei nukkumalla saa pois. 
Jokainen kuitenkin tietää, että elän hyvin terveellistä elämää ja yritän näin pitää itsestäni huolta.


Käytännössä mä voisin katsoa kuvissa aina muualle ja peitellä kasvojani,
peitellä todellisuutta. Miksi sen tekisin? En tee sitä, koska
haluan näyttää, että tämän ikäisellä kuuluu olla kasvoissa
jo eletyn elämän jäljet. 



Tästä ei siis tullut tänään asupostaus, vaan ajattelin vähän herätellä
teitä ajattelemaan, että mikä on elämässä tärkeintä? 
No tuskin ainakaan mun silmäryppyni tai -pussini. 

Elämässä tärkeintä on hyväksyä itse itsensä ja 
hyväksyä myös lähimmäinen sellaisena kuin he ovat.

Maiju