lauantai 21. maaliskuuta 2015

Pinkit korkokengät on nyt pinkit korkokengät

Olen joskus kertonut siitä, että olen blogannut jo 10-vuotta. Kaikki eivät tiedä taustaani eli tämä reilun kaksi vuotta ollut blogini ei siis ole mun ensimmäinen blogini. Ensimmäinen blogini oli nimeltään korttigalleria ja minut tunnistettiin Korttigallerian Maijuna. Aina välistä siis tulee jollekin yllätyksenä tuo mun taustani. Lyhyesti siis kerron, että avasin heinäkuussa 2005 Suomen ensimmäisen paperiaskartelublogin, joka saavutti hyvin nopeasti runsaan lukijakunnan. Tuolla blogissani jakelin auliisi paperiaskarteluun liittyviä vinkkejä ja tein alan harrastajille ohjeita. Sen tiimoilta kirjoitin myös kaksi askarteluaiheista kirjaa nimeltään Maijun korttitekniikat ja ystävän kanssa yhdessä vielä Paperista joulun taikaa kirjan. Tuon lisäksi mulla oli Ihana-lehdessä oma palsta noin 3-vuotta. Sitten iski leikkisästi sanottuna askartelu-burnout eli koin, että olin saavuttanut tuolla saralla jo kaiken mitä saavutettavissa on ja päätin perustaa uuden blogin.

Sitten syntyi hetken mielijohteesta tämä nykyinen blogini. Kun avasin blogin, oli blogin nimi ihan hakusessa ja avasin blogin osoitteeseen hulluna.vaatteisiin.blogspot.com ja jo viikon päästä blogin avaamisesta tajusin, että eihän toi ole paras blogin nimi ollenkaan. Mun jos kenen olisi pitänyt tietää jo blogia avatessani, että nimellä on suuri merkitys blogin kannalta. Blogin nimi pitää olla sellainen, että se muistetaan aina kun se mainitaan. Pari vuotta on tässä siis mennyt niin, että mun blogin  osoite mua hämännyt. Blogin nimeksi siis muodostui jo muutaman viikon avaamisen jälkeen Pinkit korkokengät, mutta osoite oli jotain muuta eli hulluna vaatteisiin.

Päätin sitten viime marraskuussa, että nyt riittää ja että hankin vihdoinkin domainin, joka vastaa blogin nimeä. Joulukuun alussa sitten rekisteröin pinkitkorkokengat.fi -sivuston. Nyt on mennyt vielä useampi kuukausi siihen, että sain ohjattua vanhan blogin osoitteen tähän uuteen domainiin. Nyt se kuitenkin on tehty Hellapoliisin miehen avustuksella, kiitos vaan tekniikkaguru Jamille. Itse en vaan jaksanut ymmärtää, että mitä mun pitää tehdä, jotta vanha osoite saadaan ohjattua uuteen osoitteeseen. Nyt kuitenkin kaikki pelittää. Nyt olen onnellinen.

Tässä kuvaa viikolta erään päivän asustani. Olin menossa erääseen tilaisuuteen, joten silloin yritän pukeutua tapani mukaisesti pinkkiin, vaikka muuten voisi olla jotain muuta väriä päälläni. Pinkistähän tämä nainen tunnetaan. Jalassa ei ole ihan pinkit korkokengät, mutta on pinkit Martensin kengät, jotka taatusti huomataan joka paikassa. 




Nyt pitää taas sitten varmaan pistää käyntikortit uusiksi, kun osoite on muuttunut.
Tosin kyllähän tuolla vanhalla osoitteellakin blogiin kyllä pääsee. 


Tässä vielä vähän entisen blogin alaani. 
Tuli tehtyä monenlaisilla tekniikoilla onnittelukortteja liki 10-vuotta.


 Maiju

26 kommenttia:

  1. Maiju, muistan hyvin tuon ajan <3 Tulipa aina piipahdettua blogissasi. Minullahan tosiaan myöskin oli se korttiblogi. Oi niitä aikoja :) Ihana asu sulla jälleen :) Nuo kumpparit on aivan hurmaavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin sut Jaana jo noilta ajoilta.

      Poista
  2. No niin, nyt on kilistelyn aika; Onnea siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Omaa saamattomuutta se on ollut.

      Poista
  3. TUon askertelubloginhan itse tajusin tässä ihan vasta niinkuin varmaan muistat. Olet melkoinen askartelija guru.
    Onnea omalle nimelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mää muistan. Hämmästyin juuri viikolla kun huomasin, että kuinka tuo eka askartelukirjani oli vielä myynyt monen vuoden jälkeenkin aika hyvin.

      Poista
  4. Wau - 10 vuotta on pitkä aika bloggaamista!
    Minulla meni aika pitkään ennenkuin tajusin, että pinkkimaiju on myös korttimaiju :) Itse harrastelen vielä kortteilua säännöllisen epäsäännöllisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KorttiMaiju ei niin kauheasti blogissa esiintynyt kasvoillaan... paitsi joidenkin tapahtumien ja messuilujen postauksissa... Messuilla ja tapahtumissa kävijöille ehkä kasvot tuli vuosien aikana tutuksi... Nyt sitten ollaan enemmän kasvoilla esillä ;)

      Poista
  5. Siis 10-vuotta! Ihan huikeeta!! Niin upeaa kun on noin kokeneita bloggareita <3 Itse oon blogannu 5,5 vuotta ...on siis vielä matkaa tuohon kymmeneen ;) Huippu suoritus 10 kokonaista vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut sosiaalisessa mediassa mukana jo liki 15-vuotta... Siis aikaa oli myös ennen blogeja.... silloin pyörittiin erilaisissa yahoon ryhmissä... Kyllä ollaan sosiaalisessa mediassa menty näinä vuosina aika paljon eteenpäin.

      Poista
  6. Onnea omalle osoitteelle - minullahan se on ollut nyt jo pian kuukauden;)
    Ja 10 vuotta blogien kirjoittamista on hurja aika, joten jossakin asiassa olet sentään minua vanhempi!
    Ihanaa lauantai-iltaa, sinä pinkki ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni hidasti tuo, että en tajunnut tuota ohjauksen tekoa. Siksi domain odotti liki neljä kuukautta pöytälaatikossa. Nyt on kyllä niin hyvä fiilis. On tuo 10 vuotta aika pitkä aika. Varsinkin kun olen yrittänyt blogata liki joka päivä. Siinä on pari postausta kirjoitettu.

      Poista
  7. On sulla mittava bloggaustausta takana, onnnittelut saavutuksesta sekä uudesta osoitteesta. Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Noi pinkit kengät ovat mahtavat! Enpä tiennytkään että askartelutaustasi on noin valtava, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkit kengät on mahtavat... ja ajattele, että mä alkuun mietin, että tykkäänkö niistä kuitenkaan... no nyt olen ne ottanut aktiivisempaan käyttöön ;) Joo mä sanon aina, että olin hyvin "syvällä" paperiaskartelussa aiemmin... Nyt voin silloin tällöin sitä harrastaa, jos vielä sattuu huvittamaan ;)

      Poista
  9. Hienoa, oma osoite! Olen miettinyt samaa asiaa. Tykkään tosi paljon huivistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan tuumasta toimeen ja oma domain hakuseen. Itsekin tykkään tuosta huivista... Jokin siinä viehättää.

      Poista
  10. Tosi kiva asu ja, voi luoja, aivan U-P-E-A-T nuo pinkit Martensit!!! Mistä olet ostanut ne? Tahtooooooooo....!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut Martensin kengät Showroom8:sta Kluuvista. Siellä on paljon Martensin kenkiä.

      Poista
  11. Pirtsakat kengät, kertakaikkiaan! Ja ihanan pirteä olet kuvissa - niinkus aina :)
    Tuo blgin osoitteen muuttaminen on pyörinyt oman blogini osalta mielessäni jo jonkin aikaa. Nyt pitäis vain selvittää kuinka se homma hoituisi... huoh!

    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. Pirteyttä saa olemukseen, kun yrittää syödä paljon marjoja ja vihanneksia. Suosittelen vaihtamaan osoitteen, uskon, että sillä on merkitystä myös kävijöiden määrään.

      Poista
  12. Mun on myöskin ollut harkinnassa/tarkoituksena hankkia kunnon domain, mutta niin se vaan on jäänyt kaikessa kiiressä. Vähän niin kuin postaustahtikin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen myös sulle. Itsekin pyöritin asiaa mielessäni liki 1,5 vuotta. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

      Poista
  13. Kiitos Maiju, potkaisit minut liikkeelle omalla esimerkilläsi. Nyt on minunkin blogilla oma domain. Wu-huu! Niin voittaja fiilis!

    terv. PirjoW / Virtuaali Moleskine®
    virtuaalimoleskine.fi
    - ihan pakko laittaa tuo tuohon, on tämä niin juhlaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Pirjo...,joskus tarvii vaan sen pienen potkun.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.