perjantai 17. huhtikuuta 2015

Gluteenittomasti messuillen - Free From Helsinki

Kävin tänään töiden jälkeen katsastamassa Helsingissä Korjaamolla Free From 2015 erikoisruokavaliomessut. Edelliset vastaavat messut oli viime syksynä Helsingissä. Tällaiset tapahtumat on ihania keliaakikon silmin, koska saa maistella ihan rauhassa kaikkea, eikä tarvitse koko ajan olla kysymässä, että onko tämä nyt varmasti gluteeniton? Kaikki tapahtumassa olevat tuotteet oli siis gluteenittomia, osa maidottomia ja laktoosittomiakin.

Tällaiset tilaisuudet on ihania, koska harvon pääse maistelemaan uutuuksia, harvon esitellään etukäteen, että mitä on valmistajilta tulossa. Nyt tiedämme, että mitä tuotteita odottaa kesälle ja mitä odottaa syksylle. Tietää mitä pitää suositella eteenpäin jälleenmyyjille. Löysin meinaan tuolta taas muutaman hittituotteen, josta aivan varmasti tullaan pitämään ja mitä aion suositella ainakin S-ryhmälle.
 



Päivän asu piti kuvata vanhan ratikan edessä aitaan nojatessa. 
Indiskan mekko oli päivän asun väripilkkuna. 


Kulttuuritehdas Korjaamo sijaitsee Helsingissä Töölönkatu 51:ssä. 

 

Aitoja makuja kaupan osastolla maistelin ihania tuotteita.


Aitoja makuja kaupan tuotteista ihastuin näihin Amaretti Mormidi kekseihin. 
Ihania yksittäispakattuja keksejä, jotka maistuivat karvasmantelilta.
Kuuleman mukaan ainakin Kampin K-Supermarkertista pitäisi löytyä. 


Risenta siemennäkkileipää testasin jo aiemmin marraskuussa. 
Silloin kovasti kyseltiin, että mistä tätä tuotetta saa. 
K-ryhmän kaupoista on saanut jo pitkään, mutta S-ryhmän kauppoihin 
on kuulemma tulossa kesäkuussa.


Fria maistatti osastollaan heidän ihanaa mutakakkua.
Frian mutakakku on yksi mun suosikkejani. 
Hyvä ja helppo tarjottava keiaakikolle (pakastealtaasta). 


Moilas maistatti syksyllä markkinoille tulevia rahkamunkkeja. 
Nämä maistuivat todella hyviltä. Täytyy sanoa, että Moilas on kyllä
onnistunut tuotekehittelyssään ja he ovat onnistuneet luomaan
monta ihanaa gluteenitonta tuotetta mun makuuni.
Näitä en kyllä olisi erottanut taas normimunkeista gluteenittomiksi. 


Mun yksi ehdoton suosikkini on tuo Baguette patonki
Tämä on niin hyvä patonki. Tätä patonkia voisin suositella kahviloihin, 
koska patonki on pakattu yksittäispakkauksiin. Patonki on esipaistettu ja paistetaan pakkauksessaan uunissa ja saa uunituoretta patonkia. Herkullista. tätä tuotetta en lakkaa kehumasta.

Myös Moilas kaurarieskat ovat maukkaita. Hyvä tuote tämäkin.  


Matkoilla ihan ehdoton tuote on ollut yksittäispakatut Provenan kaurahiutaleannospussit.
Proventalta on tulossa annospakattu nautaral-kaurahiutaleannospussit
Ihan ehdottomasti odotettu uutuus. Tätä haluan ehdottomasti kokeilla. 
Katsotaan, että ehdinkö testaamaan kuukauden päästä Kreikan lomallani.


Provenalta on myös tulossa välipalakeksejä. Näitä on tulossa kahta eri makua.


Wold Top  panimon Against The Grain gluteenitonta oluttakin olisi ollut
maistatuksessa. Itse kun en käytä alkoholia, niin en maistanut.


Vuohelan herkun tulevista uutuuksista oli maistatuksessa 
Hasselunelma-keksejä. Nimensä mukainen tuote, oli kuin 
olisi maistanut palan unelmaa.


Maistauksessa oli myös grillimakkaraa. Täytyy sanoa, että näin Detox-viikon jälkeen pieni pala grillimakkaraa maistui jopa mulle hyvälle. 


Kun oltiin tutustuttu näytteilleasettajiin. Käytiin vielä tapahtuman kahvilassa 
kahvilla ja tarjonta tietenkin kahvilassa gluteenitonta. 


Kotiin tuomisiksi tarttui mukaani tietenkin vähän tuliaisia eli
Asolane riisipastaaja näitä ihania Amaretti Morbidi keksejä.


Lisäksi kotiin kannoin myös Semperin tummaa toastyleipää ja uutuus Wafer Bites Minttu 
eli tummalla sukaalla päällystetyt minttuvohvelipalat sekä Moilas patonkia ja kaurarieskaa. 
 

Ensi syksynä järjestetään seuraavan kerran Free From Helsinki messut.
Messut järjestetään lauantaina 5.9.2015. 
Laittakaahan päivä jo kalentereihin, jotta ei unohdu. 
Seuraavaa tapahtumaa aletaan markkinoimaan nyt ja niistä tulee
isommat kuin nämä aikaisemmat.


Muistakaahan käydä tapahtumissa, niin varmasti me erikoisruokavalioiset 
saadaan aina vaan enemmän ja enemmän lisää palveluita ja tuotteita.

Hyvää viikonloppua kaikille gluteenittomasti. 

Maiju  

4 kommenttia:

  1. Tulipas nyt monta hyvää vinkkiä - vaikka itse en vielä gluteenitonta ruokavaliota noudata, on minulla ystäviä, joilla keliakia on ja välillä on ollut tosi vaikea löytää kivaa tarjottavaa. Ja etenkin heille, joille pitää olla vielä laktoositontakin - tuon yhdistelmän löytäminen on kiven takana! Tuo mutakakku on pelastanut monta kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista, että mun puoleen voi aina kääntyä, jos apua tarvitset.

      Poista
  2. Tuolla olisin viihtynyt minäkin, vaikka en ole erikoisruokavaliolla. Toisaalta olen nyt tällä elämäntaparempalla, joten varmasti olisi ollut vinkkejä. Esim.Phyllis jauhoa haluaisin jostain ostaa.

    Korjaamolla pitäisi käydä, lapsuuden kulmat ja en ikinä käynyt, on varmaan kiva paikka.

    Ihanaa viikkoloppua Maijusein <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan, että Psylliymia? Sitä varmaan löydät helposti K-Citymarketista tai Life tms. myymälöistä.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.