torstai 14. toukokuuta 2015

Victoria's Secret ystävänmyynti

Kävelin perjantaina töistä tullessani sisäkautta Kampin kauppakeskuksesta Forumin puolelle. Siinä kävellessäni näin Victoria's Secretin ystävänmyynnistä mainoksen. Otin siitä kuvan ja laiton mun instagramtililleni.  Taru sitten siellä kysyi, että oletko menossa sinne? Mentäiskö yhdessä? No mikäs siinä. Minä olen aina avoin uusille asioille, uusille ihmisille. Taru on siis tutuksi tullut instagram-tilini kautta. Joistain ihmisistä vaan tuntee heti, että he ovat samanlaisia kuin itse, Taru on juuri sellainen. Musta tuntuu, että meitä molempia yhdistää jonkinlainen halu hassutella ja myös syvä ihastus pinkkiin väriin.

Tapasimme Tarun kanssa siis sokkotreffeillä. Menimme yhdessä ystävänmyyntiin ja sen jälkeen kahville. Eikä tuntunut ollenkaan, että olisi vieraan ihmisen kanssa treffannut, ihan tuttujan me jo oltiin instan kautta. Tämä somen maailma on niin outoa, tapaat ihmisiä somessa ja sitten ne yhtäkkiä onkin sun elämässä.


Ystävänmyynnissä oli tarjolla huulikiiltoja.


Vartalosuihkeita:



Tässä mun valintani tällä kertaa. 


Tarun on blogannut aikoinaa, sittemmin lopettanut bloggaamisen
ja nyt mun kannustuksesta aloittanut bloggaamisen uudestaan.
Tarun blogin nimi on Ilopilleri ja blogi löytyy täältä
Uskon, että Tarulta löytyy hauskaa juttua, käykäähän tutustumassa Taruun.

Maiju



6 kommenttia:

  1. Oi Maiju minkä teit! Kiitos.
    Mulla tuli susta samanlainen tuttu fiilis. Olet ihana ja idolini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle ihana... Varmasti ollaan yhteyksissä ;)

      Poista
  2. Tiedän jo että Taru on ihana vaikka en ole edes tavannut, saman tiesin Maiju susta. Jee ihana pinkki kaksikko. Tuosta Victorias hommasta olen kyllä nyt aikamoisen kade. Toin jenkeistä noita mistejä, niin on lapsi pöllinyt kaiken. Eihän mulla ole mitään ja lisää tarvitaan. Ihanaa saada Taru blogimaailmaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitää varmaan perustaa joku "ihanat blogisiskot" verkosto ;)
      Mä ostin kaksi tuoksua ja molemmat on NIIN ihania.

      Poista
  3. Taru on ihana! Niinkuin sinäkin, Maiju.
    victorian salaisuudet vielä minulle tuntemattomia, mutta kyllähän ne houkuttelisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana. Maailma tarvitsee ihania ihmisiä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.