sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Arjesta voit tehdä kauniin

Tänä aamuna heräsin kello 7 auringonpaisteeseen mökillä Sammatissa. Aurinko paistoi kauniisti puiden takaa. 

Me olimme sopineet, että lähdemme heti aamusta kohti stadia, mutta niin kiire ei ollut etteikö olisi ehtinyt vähän fiilistellä aamun tunnelmia. 


Valmistin maukkaan aamupalan, keräsin muutamia kukkia koristamaan aamupalaani. Nautin aamupalan auringon paisteessa terassilla. 


Ennen lähtöä kotiin nautin vielä vihermehun visuaalisen kauniisti aseteltuna. Katselin viimeiset silmäykset kohti Enäjärveä.


Sanoin juuri, että mulla on kärsivällinen mies. Hän pysähtyy vaikka keskellä mökkimatkaa mun takia, jos haluan poimia kukkia. Näin kävi myös tänään. Tuli vaan tunne, että haluan viedä äidille luonnonkukkakimpun. Näin kaunis kimppu siitä tuli.


Kukat kesti hyvin automatkan. Äiti sai kukkia ja oli iloinen.
Hän ei pääse enää itse katsomaan kukkia metsään, koska kulku on hankalaa.
Joten jos et pääse kukkien luokset, niin tuodaan kukat sinun luokse.


Halusin vaan taas osoittaa sen, että arjessa on paljon kaunista, pienillä asioilla siitä voi tehdä vielä vähän kauniimpaa. Älä sulje silmiäsi elämän kauneudelle.

Ihanaa loman alkua kaikille meille, joilla se vihdoinkin alkoi. 

Maiju 

27 kommenttia:

  1. Luonnonkukat on kyllä vaan niin kauniita ♡
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkukat on <3 Niiden kauden ohi ei vain pääse.

      Poista
  2. Kesästä löytyy paljon kaunista.
    Mulla on samanlainen siippa, jaksaa katella mun "kotkotuksia" ja on jopa hieman hafjoitellut ottamaan blogia varten asukuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne puolisot yllättävät, mun jopa joskus kysyy, että halutko, että otan susta kuvia ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos ja eiköhän tästä hyvä loma tule ;)

      Poista
  4. Kaunista - aamupalaa myöten :). Niinhän se juuri on, että kauneus pitää nähdä. Ihanaa lomaa Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneutta ei ole, jos sitä ei suostu näkemään... Näinhän se menee ;)

      Poista
  5. Luonnonkukat ovatkin nyt kauneimmillaan! Kerään niitä kotiin maljakkoon sen sijaan ett ostaisin leikkokukkia.

    Sammatti on tuttua aluetta lapsuudesta asti, isovanhempien mökki on siellä, nykyisin veljelläni. Appivanhempani asuvat myös Sammatissa ja käymmekin siellä usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostan välillä leikkokukkia ja mökillä usein poimin näitä luonnonkukkia. Pitäisi varmaan lähteä etsimään luonnonkukkia myös täältä kaupungista, jos vielä löytyisi. Sammatti on meillekin tuttu jo nyt 20-vuoden ajalta, kun anoppi ja appi hankki mökkipaikan ja rakensi mökin sinne ;)

      Poista
  6. Kauneutta löytyy arjesta kun pitää vain silmät auki ja mielen avoinna! :) Minusta itsepoimitut kukkakimput ovat paras tapa osoittaa että välittää, vaikka sitten keräisikin kasan voikukkia tai ihan mitä vain - itsepoimittu kimppu on paras ja ihanin lahja ja kaiken lisäksi ilmainen! :) Itsekin omalle äidilleni poimin kukkia aina kun käyn kylässä sillä sen huomaa heti miten paljon se piristää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni asia itselle, mutta iso asia saajalle. Ajattelin, että kun äiti ei pääse enää kukkien luokse luontoon, niin viedään luonto hänelle.

      Poista
  7. Ihana ajatus pysähtyä poimimaan luonnonkukkia äidillesi - itse vein juuri anopilleni farmiltamme ison kukkakimpun, johon olin kerännyt sekä luonnonkukkia että farmilla kasvavia erilaisia ruusulajikkeita - ja kaikki aikoinaan anopin sinne istuttamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihanaa. Anoppi varmasti osaa arvostaa tätä elettä.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee.

      Poista
  9. Sanonta "kauneus on katsojan silmässä" on niin tosi. Toinen näkee kaunista siinä missä toinen ei havaitse oikeastaan mitään. Olen lapsesta saakka ihaillut luonnonkukkia ja se ei suinkaan ole vuosien varrella vähentynyt, päin vastoin :)
    Hyvää ja aurinkoista lomaa, Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me molemmat näemme varmasti auringon, vaikka pilvet olisi auringon edessä.

      Poista
  10. Arjessa ja kesässä on paljon kaikkea kaunista ja ihanaa!
    Upeaa lomaa Maiju!

    VastaaPoista
  11. Luonnonkukista saa niin kauniita kimppuja! Kauniisti katetusta aamusta lähtee hyvä päivä liikkeelle! Metsästäjä laittaa mulle maalaiskodissa joka aamu kukkia aamukattaukseen <3

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuus. Metsästäjä siis tietää miten aamu alkaa parhaiten.

      Poista
  12. Luonto on nyt niin kaunis, ja luonnonkukat! Kiva kun sait ilahduttaa äitiäsi kukilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini on nykyään niin paljon kotona ja tiedän, että hän rahastaa kukkia yli kaiken.,on siis helppo ilahduttaa. Teen sen mielelläni.

      Poista
  13. Ihania kuvia kaikkea kaunista, kuten sinä Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun näkee ympärillään kaiken kauniina, on elämä paljon nautittavampaa.

      Poista
  14. Arjesta voi tehdä niin monella tapaa kauniin. Itse panostan erityisesti kauniisiin aamupaloihin, tulee heti parempi mieli aamuisin. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.