lauantai 20. kesäkuuta 2015

Avaa silmäsi kotikaupungillesi

Keskellä kaupunkia voi löytää kivoja kuvauskohteita. Hämmästyn aina välillä sitä, että kuinka ihania kuvauskohteita voi löytyä omasta kotikaupungistaan. Kuljen bussilla melkein päivittäin väliä Helsingin keskusta - Salmisaari. Olen vasta nyt bongannut nämä ihanat ovet erään aidan koristeina paikassa Hietalahti.

Joka päivä ohi mennessäni olen miettinyt, että jonain päivänä mä tulen kuvaamaan noi ovet. Päätettiin sitten keskiviikkona työkaverini Tuulan kanssa, että kävellään Salmisaaresta asemalle. 

Käveltiin ja otettiin asukuvat samalla näiden kauniiden taustojen edessä.



  



Ovia oli aika monta. Jokaiseen oveen oli myös polttamalla taiteiltu ihmisen hahmoa muistuttava figuuri. 
Tuula sanoi tuon yhden kohdalla, että kamerasta katsottuna näytti aika pelottavalta. Unohdin tietysti kysyä tarkentavan kysymyksen, että minäkö vaiko se oven hahmo? Toivottavasti se oli se ovi. 

Ihanaa juhannuksen jatkoa kaikille. 
Nautitaan juhannuksesta, vaikka sataakin. Oletteko koskaan kuunnelleet, kuinka kivalta kuulostaa sateessakin luonnon äänet? 

Maiju 







27 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Mukavaa juhannuksen jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru. Ihanaa juhannuksen jatkoa myös sulle.

      Poista
  2. On kyllä totta, että aivan silmät ummessa tulee käveltyä niin Helsingissä kuin Porvoossa. Muistan kun muutimme Latviaan ja aluksi käyskentelin aina kaula kenossa ihmetellen upeita rakennuksia, lopulta turruin niihinkin. Missä on se lapsenmieli, sitä kaivataan. :)

    Ihanaa juhannuspäivää Maiju ystäväin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoossa varsinkin pitää avata ne silmät ;) se on kauneuden tyyssija 😀

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Jokin näissä ovissa kiehtoo. Ne on ihania.

      Poista
  4. Onpa kekseliäs kierrätysidea! Miten voikin taustan väri sopia sun väreihisi noin nappiin :) Mitähän noi ihmishahmot ovissa on, jotain jäkikäteen tehtyjä kenties?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että ne olisi tehty jälkikäteen. Mietin, että löytyisikö googlaamalla jotain noista ovista.

      Poista
  5. Mulle on käynyt niinkin, että olen ihastellut jonkun blogista vehreitä kaupunkinäkymiä monine tapahtumineen ja tajunnut jossain vaiheessa, että hitsi, noihan on meiltä Oulusta! Niin sitä sokeutuu ympäristölleen. Omasta pihastakin löyhää usein vain ne puutteet, kunnes joku sitten tulee kylään ja ihastelee vehreyttä ja hyviä ideoita. Taas aukeaa omatkin silmät kauneudelle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yrittäisi tsempata silmien pitämisessä auki :) mä olen kovasti harjoitellut sitä :)

      Poista
  6. Vau mitkä ovet! (ja mallikin on upea!) Minullakin on mielessä joku päivä lähteä kotikaupunkiin kuvausretkelle.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulee kiva retki. Minäkin ajattelin, jos toistaisin lomallani öisen Helsingin katujen kuvausretken. Tein sellaisen pari vuotta sitten, jus tekstin sen nyt uudestaan.

      Poista
  7. Kuinkahan kauas pitäiskään mennä, että näkisi lähelleen.. Mulla kävi vieraita mun taannoisessa työhuoneessa (jossa olin viettänyt työpäiväni kuitenkin useamman vuoden ajan) ja ihasteli huoneessa ollutta Mannerheimin taulua. Hämmästys oli suurta, en nimittäin ollut sitä koskaan siitä itse bongannut.. Hiukka nolotti, siis vain hiukka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sä nyt edes olit että "joo mä kanssa tykkään siitä todella paljon ja jään sitä aina itsekin tuijottamaan".

      Poista
  8. Onpas jännät ovet ja kuvat ovat kivoja ! Taatusti Helsingistä löytyy upeita kuvauskohteita,olet vaan tarkkana siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä löytyy paljon. Silmät auki, niin löytyy lisää.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Eikö olekin. Unohdin kokeilla, että olisiko ne johtaneet johonkin.

      Poista
  10. Kivoja kuvia - ja hauskat taustat!
    Ja olen samaa mieltä - sateessa kuulee paljon sellaista, mitä ei muuten hoksaa - myös oman päänsä sisältä;)
    Hyvää juhannuksen jatkoa, Maiju!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kuulee. Tänäänkin tuijotin sadetta ka kuuntelin sen ääntä tosi pitkään terassilla.

      Poista
  11. Sateinen luonto on kaunis vaikkakin aurinkoinen on kauniimpi. Odotan innolla muuttoa täältä Pohjois-Karjalasta Helsinkiin, entisen kotikaupunkinsa näkee varmasti sitten eri lailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi varmasti sinäkin taas löydät Helsingin ihanuuden, kun pääset palaamaan takaisin "kotiin".

      Poista
  12. Hienot ovet!
    En taas malta olla toistamatta, kyllä tiedät mitä :) Ei sen valkoisen tarvitse olla kuin moninkertaiset lyhyet helmet <3 Sun kasvoille nyt vaan tulee ihan erilainen hehku valkoista vasten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä. Aina kun laitan valkoista päälleni muistan sut ja Anskun.

      Poista
  13. Oi mikä paikka! Ihania nuo ovet! Kuvat ovat myös kauniita, sinun hyväntuulisuutesi ihan tarttuu! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.