lauantai 1. elokuuta 2015

Gluteeniton mustikkapiirakka

Viime viikkolla olin vielä lomalla ja tein yhtenä iltana mustikkapiirakkaa. Harvoin tulee nykyään leivottua, mutta jotenkin vaan tuli tunne, että nyt tahtoo itse tehtyä mustikkapiirakkaa. Itselläni on sellainen 30-vuotta vanha Mamman marjapiirakkaohje, jota muunnellen tulee tehtyä gluteenittomat marjapiirakat. Tällä kertaa jääkaapissa oli mustikoita, joten tein piirakan niistä.


Näistä aineista se syntyi:

Gluteeniton mustikkapiirakka

Taikina:
150 grammaa juoksevaa margariinia
1 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta

 Päälle:
1 purkki kermaviiliä
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Marjoja

Valmiin piirakan päälle:
 Tomusokeria
Tuoreita mustikoita  

Gluteenittoman piirakan leipominen on yksinkertaisempaa kuin normaalin, koska kaikki aineet vain sekoitetaan keskenään. 

1. Sekoita taikinan aineet keskenään.
2. Levitä taikina vuokaan.
3. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä taikinan päälle.

Paista uunissa noin 200 asteessa noin 30 minuuttia. 

Kun piirakka on jäähtynyt ripottele pinnalle tomusokeria ja lisää muutama tuore mustikka koristeeksi.


Täytteeseen olisi kuulunut kananmunaa, mutta se minulta unohtui.
Lopulta mielestäni piirakasta tuli parempikin ilman sitä kananmunaa. 


Minulta usein kysytään näitä jauhovinkkejä gluteenittomaan leivontaan.
Vaihtelen jauholaatuja vähän sen mukaan, että mitä milloinkin leivon.
Semper Fin Mix jauhoseos on aika perusjauho, mikä käy aika moneen leivontaan. 

Käytän siis gluteenittomia jauhoja sen mukaan, että mitä olen tekemässä.


Tässä tällä kertaa tällainen gluteeniton leivontavinkki. 

Maiju

24 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ja maistuu varmasti. ♡

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvän näköinen piirakka. :p

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kuvien katseleminen herättää usein mielitekoja ;)

      Poista
  4. Namskis , mamman marjapiirakka on hyväksi koettu. Ja noin helposti muuttui gluteenittomaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteenitonta leivonta pelätään usein turhaan. Haasteita herättää pullataikinaleivonnaiset ;)

      Poista
  5. Kiitti ohjeesta!tätä pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  6. Ah ihailin tätä jo instassa, on sellainen kaunotar tuo piirakka ja nuo kukkalautasetkin vielä on ihanat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparilöytöni pääsi käyttöön.

      Poista
  7. Moikka, heitä nuo kaikkea ylimääräistä sisältävät jauhot mäkeen :) Ja tilalle tattarijauho ja kaurahiutale, esim. Tulee loistavan makuisia ja hyviä piirakoita!

    Keliakia minulla ollut jo 40v... kaikkea on kokeiltu :)

    t. Maisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse leivon niin harvoin, että en viitsi sen takia hankkia kaikenmaailman jauhoja kaappiini. Perusjauhot siis parhaita, jotka sopii moneen. Tattari ei jostain syystä oikein ole mun makuuni. Se on vähän sellainen jauho, että joko siitä tykkää tai ei tykkää.

      Poista
  8. Minulle jäi tuo piirakka sinällään ihan sivuseikaksi (varmasti hyvää) kun sisäinen valokuvaajani keskittyi kuvien kauneuteen. Tuollaiset kuvat todellakin herättävät mielitekoja. Onnittelut hienoista kuvista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jostain syystä sitä usein nykyään keskittyy enemmän tuohon visuaalisuuten.

      Poista
  9. ♥oi niin ihanan näköistä! Nam!

    VastaaPoista
  10. Tuo kyllä nyt maistuisi niin minulle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin voinut tarjota, jos olisit vähän lähempänä.

      Poista
  11. Kiitos tästä gluteenittomasta piirakkaohjeesta! Muutamille ystäville tulee aina leivottua kahvin kanssa jotain gluteenitonta. Tätä täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Tämä oli aika hyvä... mikäli oikein muistan ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.