perjantai 18. syyskuuta 2015

Nauru pidentää ikää

Mieheni yllätti minut viikko sitten. Hän ilmoitti mulle viikolla, että hänellä on lauantaiksi yllätys, joten ei saa varata menoja sille päivälle. Kerrankin oli lauantai, jolle en ollut sopinut mitään, joten jäin sitten vaan odottamaan, että mitä lauantai toisi tullessaan.

Olin kiltti, enkä udellut etukäteen. Lauantaiaamuna hän kuitenkin paljasti, että oli ostanut meille liput Sami Hedbergin standup näytökseen BioRexiin. 

Tässä ennen näytöstä poseerausta päivän asussa. 






Pitkästä aikaa tuli taas ihailtuna omaa kotikaupunkia



Huumori on taitolaji. Täytyy sanoa, että on taito saada ihmiset nauramaan reilun tunnin ajan. Edessäni istui mies, jonka en nähnyt kertaakaan nauravan, mietin, että nauroiko hän sisään päin, vai oliko hänet pakotettu tulemaan paikalle. No minä nauroin hänenkin edestään.

Pari aihetta ehkä itse olisin jättänyt väliin, mutta sanotaan, että mä nauroin kuitenkin 95 prosenttisesti hänen jutuilleen. Samilla on meneillään kiertue Sami Hedberg 365, jossa siis tavoitellaan esiintymisennätystä. Aikamoinen tavoite. 


Ihan kiva oli välillä tulla itsekin yllätetyksi. 

Näytöksen jälkeen suunnistimme vielä yhdessä syömään. Kiva ilta.

Maiju 

18 kommenttia:

  1. Ihana tuo hapsulaukku! Olen etsinyt sellaista jo pidemmän aikaa.

    Mukavaa iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse ostin laukkuni pari vuotta sitten Tukholmasta. Näinköhän mä KappAhlissa tai Lindexissä just vastaavanlaisen.

      Poista
  2. Teillä oli ihana ilta! Hedberg on kyllä hauska mies! Ravintolassa ruokailu kruunasi varmasti illan :) Ihanaa mökkiviikonloppua sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu. Kyllä illallinen kruunasi illan. Harvoin ehditään viettämään tällaisia iltoja.

      Poista
  3. Tuo on show jonka minäkin haluaisin nähdä. Mukavan yllätyksen sait ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkö saanutkin, on kiva joskus tulla yllätetyksi :)

      Poista
  4. Sami on ollut suosikkini siitä saakka kun ekaa kertaa telkkarista näin. Mummot tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei ole ollut oikein kosketuspintaa, koska en katso kauheasti telkkaria. Hauska kuitenkin on.

      Poista
  5. Ihana mies sulla, kyllä sä Maiju taas nuorenit tuhat vuotta <3 Kivaa lauantaita <3

    VastaaPoista
  6. Olipa teillä ihana ilta!
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan meillä, tämä oli vaan pieni osa päivää. Vauhdikas meno.

      Poista
  7. Olet sellainen tehopakkaus, sun vauhdissa ei vaan meinaa pysyä.
    Laiskiainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sanoo mun miehenikin joskus (ei vaiskaan... hän pysyy vauhdissani aina).

      Poista
  8. Kiva ylläri mieheltäsi :) Piristävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin oli, hän harvoin yllättää. Nyt pääsi yllättämään ;)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Eikö ollutkin. Naurusta ei koskaan voi kieltäytyä.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.