maanantai 19. lokakuuta 2015

Maanantaipäivän inkkarimeininkiä

Viikonlopun messut vietettiin hyvässä flow:ssa ja hyvällä energialla. Vaikka päivien pituus kirjoittamisineen venyi noin 14-16 tunnin pituisiksi oli vielä sunnuntai iltana todella hyvä fiilis. Tänä aamuna sitten mä jotenkin heräsin todellisuuteen kun herätyskelloni soi 5.40. Mietin, että mikä maa ja mikä valuutta, jotenkin mun todellisuudentajuni oli täysin kadoksissa.

Mä ajattelin, että kuinka mä voin olla niin tyhmä, että en tajua ottaa töistä lomapäivää tällaisten messujen jälkeen. Olisi ollut niin ihana viettää yksi "kalsaripäivä" kotona. No en kuitenkaan sitä ollut tehnyt, joten pakko oli vaan nousta ylös ja lähteä töihin. Näinhän se on, että jossain vaiheessa sitä vaan palaa todellisuuteen. Mä olisin voinut jatkaa vähän messulinjalla ja messuflow:lla.

Mä pääsen eilen illalla vasta puolitoista tuntia ennen messujen sulkeutumista ensimmäistä kertaa fashion-puolelle. Siellä oli usealla ständillä mua kuulemma odoteltu koko viikonlopun ja minä ryökäle olin vaan viettänyt koko aikani kauneuspuolella.

Ehdin kuitenkin vähän tuhlaamaan, sillä ostin porvoolaisen Elmiina -vaateliikkeen ständiltä tällaisen inkkarimaisen säämiskähuivin ja siihen sopivan inka-aiheisen korun. Jotenkin en vaan voinut vastustaa. Elmiina tuli mulle viime vuoden messuilta tutuksi ja kävin kesällä Porvoossa heildän luonaan myös ostoksilla. Jotenkin mun tyylisiä vaatteita.


Säämiskästä mulle tuli niin ysäri mieleen. 
Mä olen niin ihastunut tähän hapsumuotiin.  


Kaulakoru oli kuin tehty sopivaksi tähän asuun. 


Yhdistin asuun myös VikingLinen laivalta ostamani kellon sekä Tukholmasta ostetun
rannekorukokoelman. Kaikki jotenkin vaan niin natsasti yhteen.
Taisin taas vetää ikään kuin koruöverit, mutta ei haittaa.


Ehkä tämä messujen jälkeinen elämä tästä lähtee menemään.
Nyt ei ole enää kuin 4 päivää töitä ja sitten mä pääsen NIIN lepäämään.
Pyhitän tarkoituksella tämän työviikon illat ihan mulle itselleni.

Maiju

14 kommenttia:

  1. Hauskat hapsut, trendikkäitä vielä vuodenkin päästä. Niin paljon näkyy ensi syksyn trendeissä hapsua.

    Messupäivät kuulostavat mun Pariisin messuilta. Matkoihin vajaa pari tuntia, messuilla asiakkaiden kansa päämiesten osastoilla 9-10 h, pikaillallinen tietysti töistä puhuen ja sitten pari-kolme tuntia sähköpostien parissa. Neljänkymmenen yhden messun (siellä) kokemuksella menee kuitenkin aika rutiinilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen messuihminen henkeen ja vereen. Aikoinaan tuli kädentaitomessuilla juostua harvase viikonloppu. Toivottavasti hapsut ovat todellakin vielä ensi vuonnakin.

      Poista
  2. Ihan sitten niin sun näköset ja eikä ole vielä lähelläkään koruövereitä :D

    VastaaPoista
  3. Kiva säämiskähuivi! Ja tsemppiä - minä taisin jo Tiialle kommentoida, että en kyllä jaksaisi teidän tahtia - olin jo yhdestä messupäivästä ihan tööt-tööt, vaikka minulla ei edes aikataulua ollut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo niin harjoitellut. Harjoittelemalla jaksaa :)

      Poista
  4. Koruöverit pukee sua ♡
    Mukavaa alkanutta viikkoa Maiju.

    VastaaPoista
  5. Noi on niin kivat ja tuo kaulakoru olisi aivan ihana vaikka mun farkkupaidan kanssa, eikös tämä liike ollutkin Porvoossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoossapa hyvinkin. Ihan sen Vintage kaupan vieressä.

      Poista
  6. Varmasti uupumusta ilmassa tuollaisen messurykäisyn jälkeen! Tsemppiä toipumiseen, oli kivaa nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lasken vaan päiviä, että tulisi viikonloppu. Oli ihana nähdä.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.