perjantai 27. marraskuuta 2015

Cheekin kainalossa sekä arvontaa tädit tubettaa kanavalla

Eilen saimme käsiimme joulukuun Glorian, jossa oli juttua aiheesta Kun keski-ikäinen bloggaa. Lehtijutusta on luettavissa muun muassa 40+ blogit -yhteisön Helistä ja Tädit tubettaa kanavastamme sekä myös Minäkö keski-ikäinen Tiiasta ja minusta muutenkin. Myös SaraS oli jutussa mukana sekä muitakin aikuisbloggaajia. Aihetta käsiteltiin teemalla, ettäm millaisista aiheista keski-ikäiset bloggaa sekä kannustettiin aikuisia myös vbloggaamaan ja sen tiimoilta itse oltiin esillä.

Miltäs nyt tuntui olla keski-ikäisenä Cheekin kainalossa kannessa? Tästä nousi meidän keskuudessa ihan vitsi, että harvoin sitä nyt Cheekin kainaloon pääsee. Me keski-ikäiset siis päästiin.


Piipahdin eilen pikaisesti treffaamassa Tiia. Sovimme treffit Cafe Cabriole nimiseen kahvilaan. Tiia paikallisena osaa ehdottaa parhaimmat paikat. Itse olen suosinut yleensä Helmeä, koska sekin on tosi ihana paikka. No nyt päädyimme siis Cabrioleen.  Onneksi.

Sillä tällä kertaa minua ilahdutti ihan suuresti kun minulle valmistettiin näin mahtavan upea gluteeniton "sämpylä", vaikka tämä taideteos oli kaukana sämpylästä. Ihan mielettömän ihanan makuinen. Tiia katseli vähän epäillen mun annostani, mutta tämä oli varmaan paras gluteeniton sämpylä ever. Oli myös niin visuaalisen kauniisti toteutettu.


Myös Tiian ihanainen Sofia tyttö pääsi mukaan meidän tapaamiseen. 


Meillä oli kyllä yksi asia miksi treffattiin. Päätimme pistää
Tädit tubettaa kanavalle arvonnan pystyyn. Arvomme kanavalla 
kaikkien kanavaa seuranneiden ja siellä postausta kommentoiden kesken 
naamakarvojen poistamiseen ihan must vekottimen eli Epicare 
karvanpoistajan. Tällaista olen etsinyt pitkään ja nyt I love me
messuilta se löydettiin. Se on vehje, jota ilman ei tule toimeen.
Menkäähän nyt seuraamaan kanavaa ja kommentoimaan videota, 
nin olet mukana arvonnassa. Arvonta-aikaa on kuun viimeiseen päivään
saakka. Arvomme Tädit tubettaa kanavalla kaksi Eipicarea.
Jos et itse tarvitse Epicarea, sen voi voittaa vaikka pukinkonttiin äidille annettavaksi.

Tädit tubettaa kanava löytyy siis täältä.


Hauskaa viikonloppua kaikille, 

Maiju

31 kommenttia:

  1. Tilasin :) Mietin vain että vetääkö tuo juurineen? Koska muutenhan karva vain innostuu kasvamaan jos leikkaa... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se juurineen vetää... siis samalla tavalla kuin pinsetit.

      Poista
  2. Vekotin menee heti testiin, kun se ainokainen luomikarva taas kasvaa takaisin! Olen kuullut siitä niin paljon hyvää : )

    Aika kiva juttu oli Gloriassa, parhaassa bloggaajaseurassa ollaankin! Mitä ihaninta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua onnekasta. Itsellä kasvaa viikset ja parta. Onneksi vaaleat.

      Poista
  3. Waude, hienoa <3

    En nyt osallistu arvontaan, kun just noita karvoja ei ole;)

    <3

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva juttu Gloriassa - hienoa mainosta kaikille keski-ikäisille - ja ehkä sen jo ylittäneillekin - bloggaajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sitä, meille kaikille hyväksi tuo juttu.

      Poista
  5. Meillä oli niin kivaa ja 40plus, epicare ja jare rules. Terkkuja ratikasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kombo kaiken kaikkiaan. Hyvää matkaa.

      Poista
  6. ♥ihanat te! Oikein mukavaa viikonloppua!♥

    VastaaPoista
  7. Glorian juttu oli kivaan sävyyn kirjoitettu. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Mäkin haluun Jaren kainaloon :D
    Mukavaa viikonloppua Maiju!

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa,onnistuin lukemaan sen jutun kun se oli skannattu Faceen:) Cafe Cabriole on ihana paikka,etenkin kesäisin kun ulkonakin voi istua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on ihana, kyllä tuo Tiia paikat Porvoossa tietää ;))

      Poista
  10. Mielenkiintoinen masiina arvonnassa. Ja hauska video!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se kiinnostaa, niin sitten vaan tuonne youtubeen liittymään kanavan seuraajaksi ja kommentoimaan sinne ;) Se on meinaan mahtava.

      Poista
  11. Kyllä käy kateeksi, Cheek on ihan huippu tyyppi, joka artistina osaa tuotteistaa bisneksen. Hän myös ymmärtää kehittää omaa ammattitaitoa, ja näitä osaajia pitää Suomessa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mekin päästiin vaan paperilla kainaloon ;) Olis ollut liikaa vaadittu jos ihan livenä ;)))

      Poista
  12. Ihan mahtavaa! Hienoa, että olette saaneet taas näkyvyyttä ♥︎
    Menenpä tästä heti osallistumaan arvontaan :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä näkyvyydestä on hyötyä varmasti meille kaikille keski-ikäisille. Mukavaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  13. Tuo ois mun ylähuulen yläpuolelle tarpeellinen vekotin...Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin paras. Olen iloinen, että tämä löytyi messuilta.

      Poista
  14. Mikäpä siellä Cheekin kainalossa on oleilessa,hienoa♥

    VastaaPoista
  15. Oi wau teitä naisia. Upeaa juttu päästä lehteen ja vielä ison C kainaloon :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.