maanantai 2. marraskuuta 2015

Kannustatko vai dissaatko muita?

Viime viikkoina on tullut mietittyä hyvinkin paljon aihetta, että meitä ihmisiä on niin eri tyyppisiä, jotkut kannustavat ja jotkut latistavat.

Itse kuulun sellaiseen ryhmään, joka yrittää aina kannustaa ja tsempata muita. Työkavereiden ja lähimpien kavereiden suusta olen itsestäni saanut sellaisen määritelmän usein, että olen "tsemppari". Tsemppaan aina muita ihan täpöllä. En tunne kateutta muita kohtaan. Sanon aina, että se ei ole multa pois, jos joku menestyy. Taputan ihmistä selkään ja halaan, jos hänellä menee huonosti, kun hänellä menee hyvin teen samoin. Haluan olla aito, haluan olla sydämellinen. Haluan olla helposti lähestyttävä ja uskon, että sellainen myös olenkin.

Tänä syksynä on taas jaettu jos minkäkinlaista kunniamainintaa bloggaajille, niin voisin melkein itkeä onnesta monen tyypin kohdalla, joka on maininnat saaneet. Olen NIIN ylpeä heidän saavutuksistaan ja siitä, että he ovat saaneet siitä tekemästään työstä mainintaa.  Sitten joukossamme on niitä ihmisiä, jotka tällaisen tilanteen edessä tuntevat kauheaa raivoa ja heille tulee tarve dissata nämä menestyjät ja kertoa heille, että "hei ette te edes ole noin hyviä".



Olen tehnyt omaa blogityötäni jo 10-vuotta. Teen omaa juttua, enkä mieti sitä  mitä muut minusta ajattelevat tai mitä muut tekevät. Päässäni pyörii koko ajan miljoona ideaa. Jos päätän tehdä kirjan, mä teen sen, en mieti sitä ettenkö pystyisi siihen, uskon itseen, että mä pystyn. Joitain ajatuksiani toteutan ja jotkut hautovat mun päässäni pitkään ja sitten päästän niitä valloilleni. Kun olen tällainen aikaan saava ihminen, tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen, niin silti tiedän ympärilläni olevan myös näitä dissaajia. Ne on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat välistä osoittaa mulle mun paikkani, kertoa mulle, että itse asiassa sä oot tosi huono ja sussahan on tuota ja tuota vikaa.  Tämä tulee esiin usein tilanteissa, joissa voidaan sanoa se "anonyymina" ikään kuin piiloutuneena nimettömyyden taakse. Tosiasiassa voin sanoa, että mä vaistoan nämä dissaajat. Ne on niitä, jotka eivät koskaan sanoa, että "hei toi oli muuten upeaa mitä saavutitte". He eivät sitä sano, koska se olisi häneltä itseltään pois. Tiedän itsekin, että en ole täydellinen, mutta itse keskityn vain omiin hyviin puoliini, en huonoihin. Mitä siitä jos me emme ole täydellisiä? Pitääkö meidän olla? Ei varmasti pidä.

Tapasin eilen ihania nuoria ihmisiä blogitapahtumassa ja oli ihana saada heiltä upeaa kannustavaa palautetta siitä, että he ihailevat meitä. Moni tuli kertomaan, että "tädit ovat heidän suosikkejaan ja että he rakastavat tätejä". Siis meitä 50+ naisia!  Nauratti kun kun pari 35-vuotiasta naista sanoi, että he niin odottavat, että pääsisivät pian täti-kategoriaan. Palautetta tuli naisilta siitä, että me näytämme Minäkö keski-ikäinen blogin Tiian eli mun tätikaverin kanssa monille sen, että elämä ei lopu siihen kun nainen täyttää 40 vuotta. Voin sanoa, että se ei loppunut edes siihen kun mä täytin kolme vuotta sitten 50.  Tämä oli oiva esimerkki siitä, että toiselle voi sanoa ehdottomasti niitä hyviä asioita, nuoret naiset olisivat voineet sanoa, että "mitä tekin luulette olevanne, vanhat ihmiset". He eivät sanoneet, he olivat aidosti sitä mieltä, että me ollaan mitä me halutaan olla ja hekin haluaisivat olla.



Minä aion jatkaa edelleenkin toisten ihmisten kehumista bussissa, työpaikalla ja milloin missäkin liikun. Minun antamani kehu ei ole toiselta pois. Se voi itse asiassa saada hymyn molempien kasvoille sekä antajan että saajan.

Teimme jossain vaiheessa Tädit tubettaa kanavalle Tiian kanssa videon aiheesta Kehu nainen päivässä. Ota haasteemme vastaan ja kehu nainen päivässä:



Hyvää alkavaa viikkoa ja muistakaa, että ole ihminen ihmiselle on hyvä sanonta, 
muille ei sitten tarvitse sitä aina olla.

Maiju

46 kommenttia:

  1. Oli hauska tavata, vaikkakin pikaisesti! Jatka samaan malliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ihana oli nähdä. Sinä ihana kehuja :)

      Poista
  2. Tärkeintä on olla juuri oma itsensä ja jos joku menestyy tai onnistuu jossain, se on aina onnittelun paikka. Ei ole mikään meiltä pois, maailmaan mahtuu kyllä. .) Ihan vedän nyt esimerkiksi Pupulandian Jenni, siinä niin jalat maassa oleva ihana ihminen, joka ei tee itsestään numeroa vaan on ns.tavallinen, vaikka onkin poikkeuksellisen kaunis ja taitava. Uskonkin, että viime kädessä moni voi menestyä, mutta aallonharjalla pysyminen vaatii jo sielukkuutta ja täytyy olla hyvä ihminen, ei muuten kukaan jaksa.

    Anojen kommentit ovat osaltani olleet pääsääntöisen positiivisia, kaikki eivät halua nimeään esille, sen ymmärrän. Mutta joku kyllä kirjoitti loistavasti blogiini, että anonyymit ovat anonyymiteetin takana (siis kiusaajat) koska itsekin häpeävät sanomisiaan, aivan niin.

    Se juuri on tärkein, on olkapää suruissa ja iloitsee toisen onnistumisissa, siinä on hyvä ystävä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taitavat hävetä, jos ei kehtaa nimellään sanoa ;) Iloitaan me kaikkien onnistumisista :)

      Poista
  3. Tiian blogiin jo kommentoinkin, että kehu nainen päivässä on hyvä kampanja. Olen ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, ehdottomasti kannttaa ottaa osaa haasteeseen.

      Poista
  4. Vanhassa työpaikassa ei paljon kehuja tullut työnantajalta niin me työntekijät kehuttiin toinen toisiamme ja itseämmekin. Kyllä yhä vieläkin sanon itselleni, että hyvin tehty tai tulipas tehtyä mageet kynnet jne.

    Itse pitäisi päästä vielä siitä irti, ettei välitä siitä mitä muut ajattelee vaan antaa mennä. Blogin kanssa olen jarrutellut muutamista aiheista ihan juuri sen takia. Mutta toivottavasti sekin päivä vielä koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia on, että itse tietää olevansa hyvä. Kun sen sanoo välistä peilikuvalleen, niin sekin on ihan hyvä asia. Annetaan siinä sivussa vähän sille työkaverillekin kannustusta, niin varmasti olemme kaikki hyvällä tuulella ;)

      Poista
  5. Viisaita sanoja kirjoitat! Pitää pyrkiä kehumaan ja kannustamaan muita, mäkin toivon olevani helposti lähestyttävä ja ystävällinen, se on musta tärkeää sellaisissakin tilanteissa kun töihin tulee uusia sijaisia tai harjoittelijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toi on niin tärkeää. Mä sanon aina, että erityisesti nuoria pitää käsitellä silkkihansikkain ja olla kannustava. Se on niin tärkeää, heissä on meidän tulevaisuus.

      Poista
  6. Minä taisin jo tämän päivän kehutavoitteeni täyttää, vaikka en tästä kampanjasta mitään vielä silloin aamulla tiennytkään;)
    Mutta niin totta, mitä kirjoitat - toisia on turha kadehtia ja turha myöskään verrata itseään muihin - ja itsellekin tulee hyvä olo siitä, kun voi ilahduttaa toista iloitsemalla hänen saavutuksistaan! Yhtä tärkeää on olla se olkapää silloin, kun toisella ei menekään hyvin.
    Te, Maiju ja Tiia, olette todellakin esikuvia ei vain noille nuorille vaan myös meille vähän kypsemmillekin ladyille tuossa rohkeudessanne!
    Ja voin kuule vielä sanoa, että ei se elämä lopu edes silloin, kun lähestytään sitä 60 vuotta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet aina niin ihanan kannustava ja kehuva. Elämä ei lopu mihinkään tiettyyn vuoteen.... se loppuu kun se loppuu.

      Poista
  7. Ihana postaus!
    Minä nautin myös toisten kehumisesta, eikä se ole itseltä pois. <3

    VastaaPoista
  8. Pitäisikin kehua joku ihan livenä! Täällä netissä on helppo kehua, mutta olen vähän arempi sanomaan mitään livenä. Hölmöä. Hyvä kämppis teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehu vaan. Se saa aina hymyn kehutun kasvoille ja ehkä myös sun omillesi ;)

      Poista
  9. Ilahduttavinta on nähdä sen naisen hymy, kun toista kehuu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... jopa aamu kuuden bussissa;)

      Poista
  10. Mä olen ottanut teidän haasteen vastaan ja kehunut naisia. Kyllä kuule tulee itsellekin hyvä mieli kun pääsee kauniisti toisesta puhumaan.
    Tätä haastetta kannattaa ehdottomasti jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Outi. Se ei ole itseltään pois, jos vähän antaa toiselle arvostusta.

      Poista
  11. Muistan kuinka blogin alkuvuosina/ensimmäisissä blogitapahtumissa nuoremmat bloggaajat katsoivat pöyristyneenä nelikymppistä blogitätiä ja kuulin suorastaan närkästyneitä kommentteja selän takana. Viime aikoina tuntuu, että nuoremmat eivät enää kummastele, vaan ovat tajunneet, että blogosfääriin mahtuu eri-ikäisiä ja erilaisia bloggaajia.

    Olet ihan oikeassa, iloitaan omasta ja muidenkin menestymisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla enää niitä blogimaailman kummajaisia ;)

      Poista
  12. Erittäin hyvä kirjoitus! Olen täysin samaa mieltä. Kun on tarpeeksi vahva itsetunto, pystyy nauttimaan toisen menestyksestä. Valitettavasti kaikilta se ei onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todellakin vaatii hyvän itsetunnon. Mä menen peilin eteen välistä ja kehun myös itseäni ;)

      Poista
  13. Viisaita sanoja ! Ehdottomasti mukana kehu nainen päivässä haasteessa :)
    Tätejä fanitan kybällä ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maarit.. Mä fanitan sua sillä saralla, mitä sä teet <3

      Poista
  14. Viisaita sanoja. Toisen menestys ei mitenkään ole itseltä pois, siitä olisi aina hyvä muistaa kehua ja onnitella. Tuo kehu nainen päivässä on kyllä hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan menestys on ihana asia, tuli se kenen kohdalle tahansa ;)

      Poista
  15. Hyvä kirjoitus!
    Mä en vaan jaksa olla kateellinen, vaikka itse olen saanut niin vähän aikaiseksi ja vielä vähemmän nykyään. Mulle tuottaa iloa, kun muut menestyy ja saa palkintoja. Joku voi sanoa, että en vaan uskalla sanoa olevani kateellinen. Mullakin on blogi, vaatimaton, mutta mun oloinen. En halua sillä mainetta, mutta olen saanut nettikamuja paljon sen kautta. Se on mulle kanava maailmalle, kun melkein aina viihdyn kotona. Mistä hermostun nettimaailman pienisieluisuudesta Itken hiljaa kotona pahoista sanoista mun kamuille ja yritän olla itse hiljaa, kun sanani hukkuu nettiavaruuteen.
    Kaikkea hyvää sulle ja kiitos siitä ilosta, jota olen kauttasi saanut!
    Ps. Kehuisin naisen joka päivä, mutta näen ehkä kerran viikossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marketta. Sä olet aina niin ihana ja kannustava. Mä muistan sun kannustuksen aina. Kiitos siitä.

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos ihanauus. <3 Teidänlaisten takia me jaksetaan <3

      Poista
  17. Tiialle jo taisin kommentoidakin, että kehukamppis on niin hyvä juttu. Te olette ihanan positiivisia kumpikin <3. Usein sanotaan, että hädässä ja vaikeuksissa ystävyys punnitaan. Mutta kyllä se on niin myös menestyksen ja onnistumisen hetkellä. Ihan kaikki eivät pysty jakamaan toisen hyvää. Toivon tädeille paljon onnistumisia ja energiaa jatkaa hienosti startannutta tätiprojektia :).

    VastaaPoista
  18. Annoinpa kehuja minäkin tänään ja sain niitä itsekin ja mikä parasta saimme molemmat hyvän mielen☺
    Mukavaa marraskuuta ♫~☺~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana. Usein molemmat saavat sekä antaja että saaja. Tämä kehuminen kannattaa aina.

      Poista
  19. Kyllä kehumalla saa itselleenkin hyvän olon. Viimeksi kehuin nuorta iloista Siwan myyjää kun jaksaa aina olla iloinen vaikka ei varmaan Siwassa aina niin mukavaa olisikaan työskennellä. Nuorempana olin arempi kehumaan tuntemattomia vaikka usein tekikin mieli mutta nyt vanhempana se tulee ihan luonnostaan. Kehun myös miehiä ja he ovat kuin pikkupoikia kuullessaan jonkun ystävällisen sanan. Se on hellyttävää <3 Iloa viikkoosi!

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana. Nuoria on hyvä kehua, koska kehumalla luimme heidän itsetuntoa.

      Poista
  20. Ai Sinäkin olet jo blogannut vuosikymmenen! Me olemme kuvitelleet olevamme lähes ainoita, jotka ovat olleet mukana helmikuusta 2014 alkaen blogimaailmassa :-) Matkabloggaajapiireissä, vähän seniorimpana, olen yrittänyt auttaa montaa nuorempaa/uudempaa bloggaajaa eteenpäin, mm. jakamalla oppimaani ja kun sapattivapaallani kävin muutamalla bloggausta käsittelevällä kurssilla,niin kirjoitin niistä yhteenvetoja muillekin blogiimme. Esimerkiksi tämä Bloggarin ABC -juttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä vuosikymmenellä siis ollaan ja seuraavaa jo hyvää vauhtia menossa. Ihana olla juuri tämän ikäinen. Menenpä katsomaan, että mitä ihanaa sä olet kirjoittanut. Upeaa kun on omaa osaamistaan jakavia ihmisiä. Sanon aina, että tieto kuuluu kaikille ;)

      Poista
  21. Ihania ajatuksia<3 Peukutan. Pitää olla ihminen ihmiselle ja kateus ei koskaan jalosta mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan. Kannustetaan toisiamme, sillä rakennamme hyvää pohjaa elämälle.

      Poista
  22. Hyvän puhuminen ja kehut lisäävät kaikkien hyvinvointia sekä on tehokas lääke moneen kremppaan! Paulankan Paulalta sinusta olen kuullut kehuja. Olisipa ihana tavata! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Paula, kiva, että kehuja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.