tiistai 12. tammikuuta 2016

Huulipunien inventaario

Olen kertonut moneen kertaan, että mä olen friikki, huulipunafriikki. Monet ihmiset omistavat max 10 huulipunaa, mutta meikäläinen omistaa 77 huulipunaa. Laskin ne yhtenä päivänä ja sain luvuksi 74, sitten löysin 2 lisää ja tänään vielä yhden. Voi olla, että niitä löytyy vielä jostain, koska mun huulipunat eivät ole koskaan yhdessä paikassa, niitä voi löytyä ihan mistä vaan. Käsilaukusta niitä löytyy yleensä 12-13. Tein jossain vaiheessa sellaisen videopostauksen, että mitä löytyy mun käsilaukustani. Meikkipussissani ei ollut muuta kosmetiikkaa, kuin huulipunia. En tiedä, että onko tällä sairaudessa mitään nimeä.

Huulipunat on kuuluneet mun elämääni aina, jo ennen kuin aloitin bloggaamaan kauneuspuolen juttuja. Ostan huulipunia aina kun näen jonkun ihan mun värisen huulipunan. Syy miksi mulla on niitä niin paljon on se, että mä olen todella tarkka huulipunien sävyn kanssa. Kun mulla on paljon värikkäitä vaatteita, niin huulipunia täytyy olla myös just eikä melkein oikeaan sävyyn asujen kanssa sopiviksi. Jos käyttäisin vain mustia vaatteita, niin tätä ongelmaa ei varmasti olisi, koska silloin mun ei tarvitsisi miettiä oikeaa huulipunan sävyä, koska mustaan käy kaikki sävyt.




Muutama tuotevinkki samalla liittyen aiheeseen eli huuliin
ja huultenympärysihoon. 

Ostin jossain vaiheessa Lush:lta mintun makuisen huulienkuorintatuotteen.  
Toimiva tuote ja kuoriin hyvin.  
Erityistykkäys tuosta mintun mausta. Tykkään.


Sain testiin Sensain Total Lip treatment  hoitovoiteen. 
Voide on tarkoitettu huulille ja huulten ympäryksille vähentämään ryppyjä. 
Voidetta käytetään  illalla ihonhoidon viimeisenä vaiheena. 
Huulten  ympäryshän on on usein ikääntyessä rypyille altista, joten
myös huulten ympärystä on hyvä hoitaa tehovoitein. 



Sain testiin Talikan Smile Code kahden hoitotuotteen hylsyn. 
Hopeinen hylsy on huulihoide, joka lupaa palauttaa huulien täyteläisyyden, vahvistaa
huulten omaa sävyä sekä kosteuttaa ja suojaa huulia. 

Valkoinen hylsy lupaa kiinteyttää ja siloittaa ihoa, häivyttää pystyjuonteita ja pieniä ryppyjä sekä vaalentaa pigmenttiläiskiä.

Aiemmin olen tetaillut Talikaa ja olen tykännyt heidän tuotteistaan. 
Talikalla on hyviä tuotteita aikuisen naisen ihon hoitoon. 

Tätä en ole itse vielä testannut, mutta ajattelin käyttää tilaisuuden hyväksi
ja kun sopii niin tähän postauksen aiheeseen, niin esittelen sen samalla.


Huulipunien inventaarion alussa siis oli 77 huulipunaa ja 
kun hävitin vanhat huulipunat pois, niin jäljelle jäi 46.

Jostain muuten luin, että huulien punien käyttöikä olisi 2-3 vuotta,
tai kun tuote alkaa haisemaan. Sellaista mulla ei ole vielä tullutkaan vastaan.

Nyt lähden punaamaan huuleni uudemmilla punilla. 


Maiju


28 kommenttia:

  1. Aah ihanaa ja mielenkiintoista, minä kun kerään peltipurkkeja ja kahvimukeja, niin on hauskaa nähdä muiden keräilyjä. :) Hih en ole ikinä edes ajatellut huulipunia niin, että sopisivat asuun, tämä oli jo mielenkiintoinen asia. Tokin sekin vaikuttaa, se on selvä, mutta en ole asiaan niin syventynyt.

    Kyllä on vaan huimaavan hieno värikimara siellä, oikein tulee itsellekin himo huulipuniin. Kyllähän niitä täälläkin on blogin myötä kertynyt kivasti, mutta ei kyllä noin paljon. :) Ihanaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin värifriikki ja mulla on sellaienen värisilmä, että huulipunan pitää sopia... muuten ei vaan tule mistään mitään ;) Minähän taisin I love me messuiltakin ostaa niitä 10, joten ei ole ihme, että kertyy.

      Poista
  2. No onhan sulle muutama puna kertynyt. Hyviä sävyjä näkyy olevan ja tosi hyviä merkkejä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sävyjä mä just keräänkin ;)

      Poista
  3. Punia ei voi olla koskaan liikaan :) Toi Lushin kuorinta on ihana, itsellä on colan makuisena ja siinä on sydämiä mukana <3 Samoin tuo Sensai on <3 <3 <3
    Tulit muuten mieleen, kun näin yhden tuotteen, silloin kun oltiin Rouva Sanan kanssa Tallinnan joulutorilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäh... siis sydämiä mukana, nyt mä hajoon ;)
      Voi vitsi mitäköhän sä olet nähnyt ;)

      Poista
    2. Joo on ja se on syötäviä :D
      Käy kurkkaa blogista ;)

      Poista
    3. Nyt pitääkin heti tulla kurkkimaan ;)

      Poista
    4. Se kuva löytyy Tallinnan joulutori postauksesta :)

      Poista
  4. Mulla on kokonaista kaks huulipunaa :). Ja nekin keskenään samanlaisia, koska ostin sen toisen, kun luulin hukanneeni sen ainoan, joka sittemmin löytyikin :D. Sama juttu kynsilakkojen kanssa. Kaks putelia on maksimi. Jos on enemmän, joku jo ehtii kuivua ennenkuin ehdin käyttää..

    Näyttäis kyllä kivalta tollanen värikäs kokoelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten sä voit tulla toimeen ;)))

      Poista
  5. Huu-li-pu-naa siinä monenlaista, hih hyppäsin hetkeksi takaisin jouluun. ;)

    Tuli tätä lukiessa mieleen, että pitäisikö laskea omat, luulen, että ihan noin montaa ei löydy, vaikka keräily on hyvällä alullaan. Haistelen omat punat yleensä kerran vuodessa läpi, siitä tosiaan tietää onko eilistä kauraa.

    Talikan uutuus on tosi mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laske, laske, laske... mä yritän yllyttää. teepä joku huulipunapostaus ;)

      Poista
  6. Aikamoinen valikoima!
    Eeh, mulla on 1-2 huulipunaa, ja ne on lähes saman väriset... Huulirasvoja on noin 10... Kynsilakkoja ei taida olla enää yhtäkään, edes väritöntä.
    Hauskaa, että jotkut tykkäävät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet kuin Annukka tuossa ylempänä ;)

      Poista
  7. Asiasta innostuneena kävin laskemassa huulipunani kun en ollut ihan varma onko niitä kaksi vai kolme. Kolme oli, haistelin ne ja yhden heitin pois, eli saldo on kaksi :) Huulirasvoja sävytettynä ja ilman näyttäs olevan kymmenisen kappaletta, jossain taskuissa saattaa olla lisää. Kynsilakkoja noin kymmentä eri väriä varpaankynsiä varten kun sormenkynnet laittaa kondikseen 4-5 vkon välein ihanainen Jenni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan kaksi joku vakimäärä, sä olet kolmas, jolla on kaksi. Nauratti tuo sun inventaariosi... heti lähti kolmesta se yksi mäkeen ;) Hyvä tuo hajutesti.

      Poista
  8. Hih... muutama huulipuna on sulle "kotiutunut" :D Todella ihania sävyjä!
    Mulla taitaa tällä hetkellä olla 4 huulipunaa ja niistäkin kaksi on varmaan sen pari (ainakin 4) vuotta pyörinyt tuolla hyllyllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jotenkin niin jännä juttu, että itselleen tuo on niin se tärkein juttu meikkauksessa ;)

      Poista
  9. Aikamoinen määrä! Miten sä löydät noiden seasta sen oikean sävyn? Mulla on ehkä 7 huulipunaa ja menen jo niissäkin sekaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se, että mä muistan ne.... Mä muistan, että Essentialsin huulipuna on just se hyvän punainen, Viva La divassa on se ja se se lilahtavaa menevä, ja se ja se on se fuksia. Lorealin se huulipuikko on just se tietty pinkki ja Lorealin tietty on se viininpunainen. Hyvää harjoitusta siis muistillekin.

      Poista
  10. Munkin täyty stehdä uusinventaari kempparituotteille. Ihanat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan sitten nähdä, että mitä löytyi ;)

      Poista
  11. Mulla on ehkä viis huulipunaa josta käytän ehkäpä kahta, mutta mie löysinkin huulipunat vasta viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on sitten vielä aikaa kerätä hyvää varastoa ;)

      Poista
  12. HUH! :) On varmasti ihania sävyjä mistä valita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehdottomasti, näistä sävyistä löytyy.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.