tiistai 5. tammikuuta 2016

Luontoa ihailemassa Sammatissa

Kävimme uudenvuoden aattona mökillä Sammatissa tervehtimässä anoppia ja appiukkoa, jotka viettävät varmaan 98 prosenttisesti aikaansa mökillä. Jos heitä haluaa nähdä, niin pitää lähteä Sammatin suuntaan. Uudenvuoden aattona oli pakkasta varmaan liki 10 astetta ja oli varmaan ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun Sammatissa oli hiukan talven tuntua.

Pysähdyimme mökille mennessä kuvaamaan luontoa ja siinä sivussa vähän muakin.  Talvi on sellaista aikaa, että pitää yrittää kuvata heti jos on vähän valoissa, koska kohta sitä ei taas olekaan. Jotenkin mä niin alan jo kaipaamaan kevättä ja valoa. Toisisjaisesti saisi tulla vähän enemmän lunta.

Asuna on taas tuo Kude Design 3/4 hihainen mekko (saatu), joka oli edellisessäkin asukuvassa pinkin liivin kanssa. Nyt yhdistin siihen tumman harmaan neulatakin ja turkoosin helmikoristeisen kaulakorun. Kerroinkin jo aiemmin, että tämä mekko kuuluu niihin helposti yhdisteltäviin asuihin. Jos johonkin olen alkanut kiinnittämään nykyään huomiota on se, että vaatteet yhdistyvät helposti muihin mun asuihin tai asusteisiin. Se on tärkeintä tällä hetkellä asuvalinnoissani.



Mökille mennessä pysähdytään usein tähän kohtaan. Tätä peltomaisemaa
on kuvattu varmaan jokaisena vuodenaikana. Pitäisi joskus etsiä kuvat,
jotka on otettu tältä pellolta, niin näkee, että se muuntuu eri
vuodenaikoina. 


Luonto oli taas kauneimmillaan.  



Anoppi kertgoi, että oli nähnyt poron jouluna mökillä.
Mä näin sen myös.   


 Arki on taas alkanut, eikä lomasta taas mitään tietoa. 
Onneksi on kohta taas pyhä.

Maiju

34 kommenttia:

  1. Kaunis mekko ja tykkään niin sinun omasta tyylistäsi:) Ja nuo kengät, ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos. Minä rakastan leikittelyä asusteiden kanssa. Pukeudun niin kuin haluan ;)

      Poista
  2. On kyllä kauniita maisemakuvia <3
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Maalaismaisemaa en saata unohtaa ;)

      Poista
  3. Sä kyllä löydät kivoja mekkoja ja tuo kaulakoru on piste iin päälle. Näin lyhkäsenä kun on välillä hankala löytää sopivan pituisia mekkoja, you know:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi mekko on niin mun kropalleni sopiva. Kaulakoruun ihastuin kun sen näin ja oli pakko se ostaa.

      Poista
  4. Tyylikkäät kamppeet!
    Kauniita maisemia, ai ton poron :D :D :D
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. Jotenkin sitä ei osaa edes mökille lähteä verkkareissa.

      Poista
  5. Kaunis sinä ja asu:)Kivoja talvikuvia.Leppoisaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. Kun saa himpunkin lunta,niin kuvauksetkin sujuvat paremmin.

      Poista
  6. Hyvän näkönen asukokonaisuus ja mekko on tosi hyvän mallinen! Iltiksen juttusi oli kivaa luettavaa! Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko on ihan best. Sopii just tämän malliselle hyvin.

      Poista
  7. Mekko on kyllä hyvän näköinen ja niin on itse kantajakin :)

    VastaaPoista
  8. Aina yhtä tyylikkäänä <3
    Mukavaa illan jatkoa :)

    VastaaPoista
  9. Hupsista maijulla on mustaa!

    mutta tyylikkäältä ja hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä hupsista keikkaa ;) Onneksi on vähän turkoosia korussa ;)

      Poista
  10. Ihana asu, mutta sairaan makea koru taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, mä tykkään korusta kovasti.

      Poista
  11. Tyylikäs ja kaunis asu. Suloinen poro :).

    VastaaPoista
  12. Sammatissa onkin kaunista. Täällä ollaan nytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammatissa on <3 pitää joskus kesällä tehdä toritreffit Sammattiin ;)

      Poista
  13. Mustaa pukee sinua. Ihanat bikersit!!!!! Muistatko kenen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo. Musta on niin hyvä väri, vaikka harvoin olen kokomustissa.

      Poista
  14. Oi mikä upeus oletkaan. IHania kuvia, ihania maisemia mutta parasta on meidän ihana Maiju <3

    VastaaPoista
  15. Kaunis sinä ja hyinen maisema. Ja noi kengät ovat huiput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa ei vielä ollut edes kuin -10 astetta, nyt pistetään tuplat ;) Kengät on ;)

      Poista
  16. Parhaita vaatteita ovat ne, joita pystyy muuntelemaan tilanteen mukaan. Ja sinun menoksi on sellainen. Näyttää niin tyylikkältä näin asustettuna ja tuo koru on ihana!
    Muuten kyllä sinussa maisemakuvaajankin ainesta löytyy! Hienot kuvat!
    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, itse nykyään yritän valita vaatteet niin, että ne sopii mahdollisimman monen kanssa yhteen. Jos ei tule mieleen kuin yksi vaate,niin jätän sen kauppaan. Yhdisteltävyys on POP. Mä rakastan valokuvata muös maisemia.

      Poista
  17. Niin ihania kuvia Maiju, asu on tosi kiva ja näytät kauniilta. <3 Iloa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen Tiia. Iloa myös sun päivääsi.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.