perjantai 15. tammikuuta 2016

Sovituskoppia ja Espresso Housea

Kävin viime viikolla töiden jälkeen Stockkan alennusmyynnissä.  Halusin mennä kokeilemaan
Globalin housuja, joita olin jo aiemmin syksyllä kokeillut eräässä tilanteessa. Samassa tilanteessa ajattelin kokeilla myös saman malliston villakankaista jakkua.

Periaatteessa ihan kivoja oli molemmat, mutta siltikään en niitä tuolloin vielä ottanut. Kuitenkin nämä molemmat vaatteet on mun mielessäni aina silloin tällöin. Hyviä perusvaatteita työelämään. Jakku olisi kyllä aika monikäyttöinen ja housut oli kivat jalassa. Kävin sittemmin hakemassa tuon jakun Stockkalta, koska se jäi vähän houkuttamaan.


Huomasin iloksen, että Stockkalle oli tullut Espersso House
Ihastuin viime keväänä Tukholmassa heidän välipalatarjontaan. 

Keliakian takia pitää aina etsi "turvallisia" syömisvaihtoehtoja. Itse katson
tarkkaan sen, että kuinka paljon riskitekijöitä on ympäristössä
ennen kuin valitsen taukopaikkani.
 
Tämä näky houkutti kovasti ja sai siis pysähtymään.
Raakamehuja oli monenlaisia.
 

Pysähdyin paikoilleni ja ajattelin nauttia pienen välipalan. 
Rakastan turkkilaista jogurttia hunajalla ja pähkinöillä, joten se oli helppo valinta.
Lisäksi otin appelsiini-mansikkaraakamehun. 

Kiva kun tulee tällaisia vaihtoehtoja kahviloihin. 
 


Hyvää viikonloppua kaikille.
Iloa ja valoa.

Maiju

22 kommenttia:

  1. Tyttärellä ei ole keliakiaa, mutta herkän vatsan vuoksi lääkärit suositelleet gluteenitonta ruokavaliota. Se onkin haaste kun olen tottunut leipomaan normaaleilla jauholla esim sämpylöitä ja nyt jos tytär tulee syömään niin pitää valita gluteeniton jauho. Ei ihan yhtä hyviä tule koska eivät kohoa niin muhkeiksi, mutta kelpaa tyttärelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivonta onkin haastavaa, mutta psylliym ja muutamat niksit auttavat saamaan edes jonkin verran parempaa. Leivonnassa on omat niksinsä.

      Poista
  2. Hyvän näköinen jakku! Ihanan näköisiä mehuja :) IHanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva ja sellainen perusjakku. Samoin sulle, mukavaa viikonloppua.

      Poista
  3. Mukavan ja monikäyttöisen näköinen jakku. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tähän jakkuun tietty ajatus, katsotaan, että toteutanko. Ihana se on.

      Poista
  4. Kaunis jakku! Ja tuo korusi on ihana. Houkutteleva tuo taukopaikkasi.
    Iloa ja valoa viikonloppuusi Maiju!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Mä tykkään tuosta Kalevalakorusta kovasti.

      Poista
  5. Mäkin katsoin joskus viime vuonna, että söisin jotain Espresso housessa. Raskausrajoitukset+liharajoitukset teki sen, ettei kyllä mitään järkevää syötävää jäänyt. No, kesällä sitten. Me ehkä huomenna nähdään? :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet tulossa samaan paikkaan kuin minä, niin olisi kiva kyllä nähdä.

      Poista
  6. On tosi hyvännäköinen jakku, sopii sulle ihanasti <3
    Hyvää viikonloppua Maiju!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, ainakin tykkään siitä kovasti. Ihanaa viikonloppua myös sulle.

      Poista
  7. Sä oot aina niin pirtsakka ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Satu. Yritän tsempata ainakin ;)

      Poista
  8. Jösses tonne mennään ensi kerralla! <3 Komppaan Satua, niiin oot. <<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tai mennään Kamppiin siellä on mahtava heidän kahvila. Senkin ihanuus.

      Poista
  9. Silloin ei kannate jättääkauppaan jos miellyttää, mun tuurilla niitä ei enää seuraavalla kerralla oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ihan täysillä haluan niin otan nykyään heti. Nyt en ollut ihan varma :)

      Poista
  10. Meillä on sama maku jogurtin suhteen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.