sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Upeat Lullen laukut

Rakastan luovia ihmisiä, ihmisiä, jotka luovat jotain täysin omaa juttuaan. Sanon aina, että meillä on Suomessa paljon ihanan luovia ihmisiä. Yhden tällaisen ihanan luovan ihmisen tapamisen joulukuussa Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisissä, kyse oli Lulle laukkuvalmistajan Marjo Hämäläisestä. Juttelin hänen kanssaan pitkään ihastellen samalla hänen laukkujaan. Ostin häneltä sitten lopulta laukun. Lopulta sitten kerroin, että bloggaan ja todettiinkin sitten lopulta, että mehän näköjään seurataankin toisiamme instagramissa. Sitten muistinkin, että olin jo siellä ihastunut yhteen heidän laukkuunsa instagramin välityksellä. Olipa sitten todella kiva nähdä näin luova ihminen messuilla ja pääsi ihastelemaan näin upeita laukkuja.

Itse ostin häneltä tällaisen ihanan laukun. Taatusti yksilöllinen laukku. 


Otin sitten lopulta Marjon laukuista kuvia.
Jokainen laukku on oma yksilönsä. Kahta samanlaista laukkua ei ole. 



Laukkuja oli niin monenlaisia. En meinannut saada silmiäni irti näistä laukuista. 
Toinen toistaan kauniimpia ja erikoisempia.  









Lullen töitä löytyy Helsingissä ainakin Globe Hope:n myymälästä 
Aleksanterinkatu 28 (Kiselefin talo).

Ihanaa on löytää välillä itselleen uusia kädentaitajia.
Ihana oli tutustua näin luovaan valmistajaan. 

Maiju

18 kommenttia:

  1. Onkin namun näköisiä ja hienoa, kun ovat kaikki oman näköisiään , ei tule toista vastaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihania ja se on parasta, että jokainen on persoonallinen, eiä todellakaan tule vastaan ainakaan ihan samanlaista.

      Poista
  2. Ihania ja varsinkin tuo vaaleanpunaisista farkuista(?) tehty kassi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti jokainen löytää sieltä itselleen sopivan. Ihanan erikoisia.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Se pinkki olis niin sua. Meille ei sovi kauhean aikuismaiset jutut, vaan vähän pitää olla sellaista omaa juttua ja huumoria.

      Poista
    2. Juu! Ootahan ku näät mun kirkkaankeltasen laukun

      Poista
    3. Sähän voit ottaa sitten hiuksiinkin sen kirkkaan keltaisen ;)

      Poista
  4. Upeita, yksilöllisiä laukkuja! Noiden ihanuuksien kantaja ei jää huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan jää huomaamatta ;) Nää on niin ihania.

      Poista
  5. Onpas ihania laukkusia! Miten nämä ihmiset keksii!! Tuo laukun sulkemiseen tarkoitettu kukkarosuljin, vai mikälienimeltään on minusta hankala saada onnistumaan ja hänellä on ne näköjään kakissa hienosti laitettu! Miksi mä en saa sitä ikinä hyvin??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se vaatii harjoitusta ja tässä on tekijä harjoitellut niin kauan ;)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Jotenkin mä arvasin, että olis sunkin makuun. Meillä on monesti sama maku ;)

      Poista
  7. Ihanaa kun ei tule vastaan toista samanlaista laukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Laukut on niin omia yksilöitään. Sitähän tuo kädentaito on parhaimmillaan ;)

      Poista
  8. Nyt oli kyllä väriä ja meininkiä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.