maanantai 28. maaliskuuta 2016

Joskus sitä haluaa loistaa kuin tähti

Aina välistä tekee mieli leikkiä otsikon kanssa ja voi, että kunka sitä haluaisi aina kirjoittaa saman otsikon, kuin joskus taannoin eli "tyttö sinä olet tähti". Se on vaan niin kiva otsikko, eikä ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä, mutta se on vaan niin kiva sanonta. Tähti kuin tähti se on hyvin pieni osa tätä asua, mutta silti se oli tämän asukokonaisuuden sielu.

Tutustuin Marja Aalto-Setälään viime syksynä erään PR-toimiston pressitilaisuudessa. Marja on MaruDesign tuotesarjan äiti ja sydän. Olen kirjoittanut aiemmin MaruDesignin tuotteista täällä.

Itselläni on siis aiemmin ollut iso M-kirjan, joka on Marun tuotantoa. Olen kuitenkin himoinnut tällaista tosi pientä tähteä ja pientä sydäntä jo pitkään. Olin todella iloinen kun Maru laittoi viestiä ja kysyi, että kiinnostaako yhteistyö, no tottakai kiinnosti. Minähän rakastan koruja ja rakastan Marun koruja. Kaikkihan sen tietää, että korut ja huivit on se mun juttuni. Koru on kaulassa aina oli sitten arki tai sunnuntai.



Lähikuvaa tähtikorusta. 



Maru kehitteli erään raskaan työpäivänsä päätteeksi itselleen POWER-paidan. 
Hän teki sen itselleen, mutta siitä tulikin sitten hitti ja nyt niitä saa myös tilata itselleen. 
Ihana pusero, johon tykästyin. tykkään käyttää mustia trikoopuseroita 
osana asujani. Tämä oli jotain enemmänkin kuin sitä tavallista. 
Tässä oli jotain arjen luksusta. 



Tällainen ihana setti siis pääsi heti käyttöön. Sydänkorukin on jo päässyt 
koristamaan asujani. Nimeän nämä korut mun viikon koruiksi. 


Joskus sitä haluaa siis vain loistaa kuin tähti.
Näiden tuotteiden avulla, se onnistuu hyvin ja helposti.

Marudesign korut saatu blogin kautta. 

Maiju

18 kommenttia:

  1. Mageet korut, paita ja niiden kantaja :)

    VastaaPoista
  2. Ihana koru, kuten myös se M-koru on tosi hieno myös! Mulla tuli vaan mieleeni, että voisihan sitä "Tyttö sinä olet tähti" -otsikkotyyliä vähän modifioida ja käyttää ikäänkuin pohjana kaikkiin otsakkeisiin :D Miltä kuulostaisi esim: "Tyttö, paidassasi on tähti" tai "Tyttö, paitaasi koristaa tähti" ja mitä näitä nyt on :D :D Enemmänkin lähtis.. Kivaa pääsiäisen loppurutistusta Maiju:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa... sä oot hyvä otsikkogeneraattori ;) Toi Tyttö paidassasi on tähti iski heti ;) Ihanaa pääsiäistä myös sulle.

      Poista
  3. Upeita koruja. Täytyykin katsastaa koko mallisto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin ihastuin aikoinaan heti näihin. Toi minikorusarja on niin ihana. En edes ensiksi tajunnut kuinka ihania nämä pienet on, kun olen aina ollut sellainen suurten juttujen ystävä ;)

      Poista
  4. Nuo korut on kyllä ihania. Itse tykkään käyttää koruja joissa on pitkä ketju, juuri niin kuin tuossa korussa.
    Maiju sinä olet tähti, ilman korua tai korulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Outi ihanista sanoistasi. Näiden korujen yksi juttu taitaa olla juurikin tuo pitkä ketju ja se, että ketju on näyttävä. Rakastan.

      Poista
  5. "Tyttö, sinä olet tähti" on yksi parhaista lauseista ikinä.

    Minä rakastan kaikkia tähtijuttuja, kuten tyttärenikin. Viinilasin jaloissakin meillä kahdella on aina tähdet.

    Kiva koru ja hitsin kivan värinen huivi sulla. Ikinä emme hylkää kaikkea mustaa. Asusteiden perusta on musta ja siitä sitten väriä muilla keinoilla.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Leena. Musta on pohjana ja sitten vähän väriä kaikella muulla kivalla siihen ympärille. Tyttö sinäkin olet tähti :)

      Poista
  6. Tuo Marudesignin koru on aivan ihana :) Sain omani ennen joulua Country Whiten bloggari-illassa lahjaksi ja ihastuin siihen heti. Pitkä ketju on minusta kiva ja tähti aiheena juuri "tyttö sinä olet tähti" -fiiliksen tuottava koru. Marudesignin kaikki korut on ovat mielestäni nerokkaan ihania.

    Tämä pikku tähti oli mukana joululahjavinkeissäni ennen joulua (http://styleheaven-marjorie.blogspot.fi/2015/12/viime-hetken-joululahja-vinkkeja.html) ja varmuudella tiedän ainakin yhden tuttuni saaneen saman tähden joululahjaksi. Marudesign <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan fiilistä tulee tuosta tähdestä ja jokainen nainen ansaitsee oman tähtensä.

      Poista
  7. Sulla on kyllä niin ihania juttuja, vaatteita ja koruja ja hei noi pupu Parikat. Mää oon niin kade (siis hyvällä tavalla). Pus pus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni. Noi parikat on kyllä niin ihanat. Vaikka unohdin ne mainita, niin ne kyllä huomataan vaikka tähti loistaakin.

      Poista
  8. Oot kyllä niin ihana <3 Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Satu, niin minustakin. Niin ihanat, ettei meinaa edes saada sanotuksi ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.