perjantai 27. toukokuuta 2016

Halataanko vähän?

Avauduin viime viikolla facebookissa aiheesta halaaminen ja myötätunto. Kerroin siitä, että olen todella empaattinen ihmisille, joilla on vaikeaa. Olen hyvä kuuntelemaan ja asettumaan tällaisen ihmisen asemaan. Aina en voi sanoa, että tiedän miltä susta tuntuu, mutta voin vaan usein kuvitella.

Kerroin, kuinka juoksin kiireessä bussipysäkille ja näin erään tutun naapurin rouvan pitkästä aikaa, joka on kokenut sairautta sairauden perään. Olemme joskus itkeneet ja nauraneet vuorotellen hänen kanssaan pihalla, kun ollaan nähty. Itkeneet hänen sairauksiaan ja nauraneet sitten jotain muita asioita. Muistan tällaisen kohtaamisen, että kerran juttelimme varmaan toista tuntia tällaisella tyylillä. Sanoin tälle naiselle, että jos joku katsoo meidän touhuja, niin he luulevat, että olemme seonneet. Välillä otin naista hartioista kiinni ikään kuin antaen voimaa hänelle kaikkeen siihen mitä hän joutuu kestämään.



Tapasin siis tämän naisen ja edellisestä kohtaamisesta oli ollut ainakin puoli vuotta. Hän oli pienentynyt varmaan 20 kilon verran ja ehdin kiireessä vaan kysymään, että mitä hänelle kuuluu? No oli tapahtunut taas vaikka mitä, sairaus oli uusiutunut. Halasin häntä lujaa ja sanoin. Ehdin lohduttamaan häntä ja ehdin myös antamaan voimaannuttavan halin.  Jäin miettimään sitä, että kunpa me useimmin pysähtyisimme kysymään, että mitä kuuluu? Niin kiire ei saa olla etteikö sitä ehdi kysymään. Eikä niin kiire ettemmekö ehtisi sanomaan jotain lohduttavaa.



Tämä asia on mua mietityttänyt kovasti viime aikoina. Olen kohdannut ihmisiä, joilla on erilaisia sairauksia. Omat murheet tuntuvat todella pieniltä kanssaihmisten ongelmien edessä.

Usein on helppoa ohittaa kanssaihmisten sairaudet, kun ei löydetä sanoja.
Itse olen yrittänyt aina jutella ihmisten kanssa, jotka ovat saaneet kuolemantuomion.
Haluan muistuttaa, että heille voi olla tärkeää se pieni ele, jonka mahdollisesti 
heille osoitatte. Myötätunnon osoittaminen ei ole vaikeaa.
Pitää vain näyttää, että minä ymmärrän tuskasi.


Miten olisi halattaisiinko?

Maiju

26 kommenttia:

  1. Ehdottomasti halataan, halittelu tekee aina hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän halataan ja tunnetaan sitä myötätuntoa.

      Poista
  2. Ei halata. Mä en oikeasti osaa. Mut halaan, jos mua halataan. Olen toisaalta sitten empaattinen ja hyvä kuuntelija, osaan olla lähellä ja läsnä eikä aina tarvita enempää. Mulla itselläni on se mun oma alue vähintään 70 cm ;), teki tiukkaa kun Marjukkakin halasi hei kun nähtiin :D. Mua oikeasti harmittaa, kun en ole oppinut olemaan sellainen välitön halaaja, halaus ja koskettaminen on tärkeitä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun varoitit :) olisin varmasti halannut sut heti :)

      Poista
    2. Heh, siis korostan, kyllä mä halaan jos mua halataan mut en osaa itse ns. aloittaa halausta. Oon kai aika pidättyväinen ihminen.

      Poista
    3. Harjoitellaan. Onneksi molemmat ollaan lyhyitä, on helpompi halata. Voidaan me heittää myös Yläfemmat :)

      Poista
  3. Voi ihana Maiju - halataan ja lujaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä saat ensi kerralla oikein superhalin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ajatus on ollut mielessä pitkään. Ihmisillä on kauhea pelko usein sairastunutta kohtaan. He tarvitsevat voimaa antavia sanoja ja haleja.

      Poista
  5. Ehdottomasti, mä olen halaajatyyppi! Huomaan, että monissa tilanteissa toinen on tarjoamassa kättä ja mä halaankin, ei uskoisi, koska musta voi saada vähän etäisen kuvan, mutta mä tykkään halailla ihmisiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan ensi kerralla ottaa oikein voimaannuttavat halaukset :)

      Poista
  6. Ehdottomasti aina on halauksen paikka. Ei päivää ilman halausta.

    VastaaPoista
  7. Kyllä me halataan aina kun nähdään:) Olet kyllä aikas ihana!

    VastaaPoista
  8. Halataan vaan ihanuus 💟
    Itse olen samanlainen, kuuntelen ja lohdutan. Arvaa millainen hoitaja olen kun suurin osa potilaistani sairastaa syöpää. Kuubtelen ja lohdutan heitän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sä olet ihan varmasti täydellinen hoitaja. Sinunlaisia vaan enemmän ja tiedänhän mä millainen ihanuus olet <3

      Poista
  9. Halauksia ehdottomasti! Amokselle ollaan annettu voimahaleja...ja opetettu että voimahali auttaa erityisesti silloin, jos on huono päivä tai sattunut surullisia juttuja. Lämpimiä haleja sinnekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuulostaa niin ihanalta. Amoksesta kasvaa halauksella vahvistettu ihana poika.

      Poista
  10. Halailu kuuluu jokapäiväiseen elämään. Olen yltiöempaattinen ja koen olevani läsnä kuunnellessani toista ihmistä iloineen ja murheineen. Halataan, kun joskus tavataan. Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuulostat ihanalta. Halataan kun tavataan :)

      Poista
  11. Halailu on tärkeää, halataan, kun tavataan 💜

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.