keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Toukokuu on paras kuukausi

Mikä onkaan paras kuukausi vuodesta? Aiemmin olisin ollut sitä mieltä, että se on heinäkuu, mutta vanhemmiten olen alkanut rakastamaan toukokuuta. Mikä toukokuussa sitten onkaan niin ihanaa? No se, että luonto alkaa näyttämään meille parhaimmat puolensa, luonto herää kukoistukseensa. Kaunein asiassa luonnon heräämisessä on se, kun koivu alkaa versomaan, sekin on nyt jo ihan ajan kysymys. Silloin voisi pysäyttää ajanhetken.

Kävimme mökillä vappupäivänä. Oli niin upea ilma ja aurinko lämmitti terassille niin lämpimästi. Taisin moneen kertaan hokea, että ihan kuin olisi kesä. Anopilla ja appiukolla on viikolla hääpäivä, joten veimme heille hääpäiväkukkasen.


Nautimme mökillä siskon tekemää simaa kauniissa järvimaisemissa. 
Kiitos siskolle simasta, ilman tätä ei olisi tuntunut vapulta. 
Sima oli hyvää. 


Sininen taivas, kumpupilvet ja järvi sekä maisemaan vielä koivun rungot.
Tämä on niin suomalainen maisema. 
Tämän suomalaisempi ei enää voisi olla näkymä. 


Kuvaan tätä maisemaa usein ja joka kerta tämä maisema on niin erilainen. 


Kevään ensimmäisiä merkkejä on se kun valkovuokot alkavat kukkimaan. 
Muistan, että lapsuudessa valkovuokot alkoivat aina kukkimaan 
juuri äitienpäiväksi. Vuosi vuodelta tämä hetki on aikaistunut. 


Mikä on sinun paras kuukautesi?
Minä valitsen toukokuun. 

Maiju

40 kommenttia:

  1. Toukokuu on minunkin lemppari; kaikki kasvu on uutta ja ihmeellistä. Eilen huomasin kukkivan meidän pihan ensimmäisen valkovuokko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on niitä arjen pieniä ihanuuksia.

      Poista
  2. Ihaan lämmin kuukausi! Viime vuonna oli musta sama setti :) Love it!

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti toukokuu <3 Kaverin kanssa meidän "tunnusbiisi" on Aikakoneen Keltainen (toukokuu) :D

    VastaaPoista
  4. Toukokuu on lempparini. Keväänvihreä on maailman kaunein väri, yhdistettynä linnunlauluun. Ihania kuvia sinulla, aurinkoista päivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, unohdin tämän linnunlaulun.

      Poista
  5. Toukokuu...toivoa ja lupauksia täynnä...

    VastaaPoista
  6. Mä taidan valita sen kesäkuun, kun on synttäritkin, vaikka koko kesä on kyllä ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuu on kyllä ihana kanssa. Kesä edessä ja usein loma.

      Poista
  7. Tämä toukokuu, syntymäkuukauteni on paras vaikka en enää niin piittaisi vanhenemisesta vaan jäisin juuri tähän ikään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän suhtautua vanhenemiseen niin, että jokainen eletty vuosi vie lähemmäksi eläkeikää.

      Poista
  8. Minä tykkään elokuusta. Yleensä silloin vielä lämmintä päivisin, illalla alkaa hämärtyä ja pikkuhiljaa valmistaudutaan syksyyn. Elokuun kuutamot, pimeät ja lämpimät illat kynttilän valossa tuntuu mukavalta. Johtuneeko siitä että olen syntynyt elokuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuu on kanssa ihana. Taidan lomailla tänä vuonna elokuussa.

      Poista
  9. Samaa mieltä tästä, toukuu, kun luonto alkaa vihertää ja lämpö hellii!

    VastaaPoista
  10. Mun lemppari on heinäkuu, silloin olen yleensä lomalla. Ihan sen kauneuden mitä kesällä on ja sen lomailun ja kiireettömyyden takia siis heinäkuu on paras.
    Eipä tässäkään kuussa kyllä mitään vikaa ole, ihanaa kun luonto taas herää eloon.

    VastaaPoista
  11. Olen elokuun lapsi ja rakastan sen lämpimiä pimeitä iltoja. Voidaan porukalla istua patiolla ja sytytellä kynttilöitä ja pieniä valoja ja tarvittaessa kääriytyä vilttiin...monesti on menty nukkumaan vasta kun aurinko alkaa taas ilmoitella olemassaolostaan :)
    Toukokuu ei ole paha ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuun illoissa on taikaa. Elokuussa on mahtavaa usein sekin, että aamulla on jo kalvakkaa ja päivät todella lämpimiä. Tykkään elokuusta myös siksi, että olen aikoinaan mennyt naimisiin elokuussa.

      Poista
  12. Toukokuussa on voimaa ja sulla on noi ihanat Parikat. Onnentyttö :)

    VastaaPoista
  13. Kyllä munkin mielestä on toukokuu paras mutta kun olen myös niin talvi-ihminen, niin mun on valittava myös tammikuu :) Tänään meillä puhkesi hiirenkorvat koivuihin. Eilen niitä ei vielä ollut ja aamukahvilla koivut olivat jo vihreät.
    Minä muistan myös lapsuudesta että valkovuokot alkoivat kukkia vasta äitienpäivän aikoihin ja samoihin aikoihin lähti yleensä vasta jäätkin kyläjärvestä.
    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuu on varmasti myös hyvä kuukausi. Kyllä monista kuukausista löytää aina jotain hyvää. Ennen inhosin syksyä, mutta olen oppinut jopa rakastamaan syksyn tiettyjä hetkiä ja tunnelmia.

      Poista
  14. Ehdottomasti joulukuu. Tykkään kyllä kesä-heinäkuun vaihteesta vuodenaikana todella paljon, mutta jos kokonainen kuukausi pitäisi valita se on joulukuu.

    Kaunis tuo järvenpinta kun on tyyntä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos voisin veikata, niin oletko jouluihmisiä? Usein joulukuusta nauttivat ihmiset, jotka rakastavat joulua ;)

      Poista
  15. Toukokuu muutoin, mutta yleensä toukokuun on pilannut noin neljän viikon siitepölyallergia ja silloin olen ihan kanttuvei, nyt ei ole vielä alkanut, joten kivaa on. :) Aah simaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts... toivotaan, että pääset tänä vuonna helpommalla.

      Poista
  16. Toukokuussa on taikaa! Luonto herää ja niin minäkin :) Tuo teidän mökki on niin ihanalla paikalla! Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minä tunnen herääväni, hymykin tulee helpommin esiin ;) Anopin ja appiukon mökki, me ollaan siellä vaan "alivuokralaisia".

      Poista
  17. Toukokuu on tosiaan ihanaa aikaa, kun luonto alkaa pikku hiljaa herätä kevääseen. Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keväässä todellakin on aistittavissa niin ihania taianomaisia tuntemuksia.

      Poista
  18. Voi minä olen niin samaa mieltä sinun kanssa tästä, että toukokuu on paras. Kaikki kaunis vielä edessä! Minä nautin tästä, kun luonto herää henkiin ja kaikki on niin vihreää ja vehreää. No, siitepölystä en kyllä nauti, mutta kyllä sekin jotenkin kestää!
    Tämä ja yleensäkin toukokuu on kyllä kiireisintä aikaa ja varsinkin nyt, kun juhlia suunnitellaan. Siksi välillä harmittaa, kun kiireessä tämä toukokuu jää nautiskelematta ja hupsista se onkin jo vaihtunut kesäkuuhun! Mutta nyt hiljennyn kunnioittamaan sitä! Hehheh:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki edessä ja luonto kauneimmillaan. Nyt meitä juuri hemmotellaan näillä upeilla ilmoillakin.

      Poista
  19. Kyl toukokuu on super just kun kaikki herää henkiin. Rakastan tosin heinäkuutakin. Ihanaa päivää sulle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Ansku. Olkoon jokainen kuukausi hyvä kuukausi, Meille kaikille.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.