lauantai 11. kesäkuuta 2016

Helsinki, kaunis kotikaupunkini

Olen paljasjalkainen helsinkiläinen ja olen ylpeä omasta kotikaupungistani. Usein ei nähdä oman kotikaupungin kauneutta, vaan lähdetään hakemaan sitä kauneutta muualta. Olen pyrkinyt hakemaan esiin myös oman kotikaupunkini kauniita kohteita. Tästä syystä käytiin viime toukokuun lopulla olevasta lomastani yhden päivän lomailuun omassa kotikaupungissani.  Mietimme ensiksi, että menemmekö tutustumaan Vallisaareen, joka on juuri avattu yleisölle. Päädyimme kuitenkin lähtemään Suomenlinnaan ja päätimme jättää Vallisaaren käynnin kesään. Kun katselin Vallisaaren lautan aikatauluja, osui silmiini saarihyppely, jonka aion mennä toteuttamaan kesällä.

kauppatori - 1

Ennen lauttaan menoa piti tietenkin kävellä Kauppatori päästä päähän.

Kauppatori - 1 (4)

Lokit ovat torin kiusana. Tuntui, että torin päälle rakennettu verkkoaitakaan ei näitä lokkeja rauhoita. Siinä saa turistit pitää kiinni eväistään ja toivoa, että lokit eivät kaki päähän.

kauppatori - 1 (2)

Suomenlinnan lautta kulkee tiuhaan tahtiin, muistaakseni 20 minuutin välein. Suomenlinnaan pääsee Helsingin sisäisellä lipulla.

Suomenlinnan lautta - 1

Menimme ensiksi kahville. Kun mulla on keliakia, niin aina vähän jännittää, että saako kahviloista jotain gluteenitonta syötävää. Viime vuodesta oli tarjonta parantunut. Viime vuonna nuolin vielä näppejäni kahvilatarjonnan kanssa Suomenlinnassa. Nyt menimme kyselemään Viaporin Deli & Cafesta ja sain todella maukkaan sämpylän kahvin kanssa. Makeaakin olisi ollut tarjolla. Kävin vuolaasti kiittämässä henkilökuntaa, joka sanoi, että pyrkivänsä palvelemaan kaikkia asiakkaita. Heille siis kiitokset siitä, että pitävät jokaista asiakasta tärkeänä. Suosittelut siis myös gluteenittomille asiakkaille.

Suomenlinna - 1 (2)

Suomenlinna on kaunis ja mielestäni hyvin hoidettu saari. Suomenlinnassa mieli ja silmä lepää.

Suomenlinna - 1 (9)

Kävelimme saarella pienen lenkin.

Suomenlinna - 1 (3)

Otimme vähän valokuvia ja nautittiin auringon paisteesta. Päivä oli tuolloin hyvin lämmin.

Suomenlinna - 1 (5)

Toukokuu on ihanaa aikaa, kukat kukkivat ja aurinko paistaa.

Suomenlinna - 1 (6)

Kun olimme käyneet kahvilla ja kävelleet aikamme palasimme rentoina takaisin Kauppatorille.

Kauppatori - 1 (3)

Seuraavaksi kokeilen tuon saarihyppelyn. Olen päättänyt nauttia kesästä mahdollisimman paljon ulkona. Viime kesänä aloitin sellaisen "en ole koskaan leikin" ja ajattelin jatkaa sitä tänä kesänä. Leikkiin kuuluu paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt omassa kotikaupungissani. Katsotaan, että mitä tänä kesänä löytyy. Viime vuonnahan kävin elämäni ensimmäistä kertaa stadionin tornissa.

Aurinkoa päiväänne.

Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.