keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Suuria uutisia blogirintamalla

Kevät on ollut salaisuuksien aikaa. Olen käynyt pariin kertaan A-lehtien toimitiloissa neuvottelemassa blogiini liittyvistä asioista. Täytyy sanoa, että tämä on minulle sellainen toiveiden täyttymys. Yksi asia on mitä en ole vielä 11 vuotisen blogiurani aikana kokeillut, on lehden alla bloggaaminen. Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran elämässään sanoo vanha viisaus. Blogini siirtyy lähipäivinä A-lehtien alle ja tarkemmin sanottuna Apulehti on tuleva blogikotini.

Täytyy sanoa, että minulla on todella hyvät fiilikset tästä siirrosta, koska tunnen meneväni "kotiin". Saan edelleenkin kirjoittaa itselleni tärkeistä asioista ja omaan räväkkään tyyliini.  Se on asia, josta haluan pitää kiinni. Näin blogi pysyy oman näköisenä ja varmasti lukijatkin tykkäävät, että se sama aitous ja iloisuus pysyy edelleenkin kirjoituksissani. Välillä puhutaan vaikeista asioista ja välillä puhutaan kevyemmistä, mutta aina pilke silmäkulmassa. Se on mun juttuni.

Hiukan jännitti, kun suuntasin eilen kohti A-lehtitaloa. Yleensä mua ei jännitä mikään, mutta nyt tuntui vähän perhosia olevan vatsassa. Samalla käynnillä minusta tehtiin haastattelua Apulehteen. Lehti pitäisi ilmestyä parin viikon päästä.


Sopimus allekirjoitettiin A-lehtien toimitiloissa Apulehden päätoimittaja Marja Aarnipuron kanssa. Sopimus pitää lukea ennen allekirjoittamista. Tietenkin. 


Näyttää ihan sovitulta, joten nimeä alle vaan. 


Sitten kättelyt, hyvästä yhteistyösopimuksesta. 
Molemmilla on hyvä mieli. Uskon, että tästä tulee NIIN hyvä juttu. 
Marjalle kiitokset siitä, että ennakkoluulottomasti otettiin
aikuisbloggaaja mukaan tiimiin.
Itsehän rummutan kovasti aikuisbloggaajien nimeen ja yritän
kertoa, että meissä on tulevaisuus.


Salaisuuksia pitää vähän olla, kaikkea ei voi näyttää. 


Olen kiitollinen, että Apulehti arvostavaa suuresti sitä työtä, 
jota olen blogini eteen tehnyt. 
Uskon, että me täydennämme toisiamme. 

Blogi siirtyy siis lähiaikoina Apulehden sivuston alle. 
Pinkit korkokengät sivustolta tulee ohjaus uuteen osoitteeseen, mutta
uusi osoite tulee löytymään täältä
 
Toivotaan, että pysytte edelleen matkassani. 
Ilman teitä ei ole minua. 

Maiju

86 kommenttia:

  1. Ihan hirmuisesti onnea tätäkin kautta! <3 Mukana tullaan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihana kun pysyt matkassa ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä oli syy, kun näit mut Kulosaaressa ;)

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä. Onnea matkaan, pysyn mukanasi <3

    VastaaPoista
  4. Upeaa, ihan mielettömän hienoa saavutus-ylpeä sinusta ja tottakai seuraan sinne minne tiesi ikinä viekään!!

    VastaaPoista
  5. Onnitelut täältäkin. Olen innokas blogisi seuraaja jo korttiaskartelustasi lähtien

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa. Eilen juuri toimittajan kanssa puhuttiin, että on paljon seuraajia, jotka ovat olleet matkassa jo vuosia ja vuosia.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos. Ihana uutinen myös minulle itselleni ;)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Outi, näytän tietä teille muillekin ;)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu, onnea tarvitaan aina ;)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Minustakin on hieno juttu.

      Poista
  10. Waude, tämä on niin huippujuttu!!! Onnea vielä kerran ihanuus!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Ihana kun tehty on huomioitu.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Suunnannäyttäjänä toimin ;)

      Poista
  12. Tännekkin vielä onnittelut :) Onnea ihanainen <3

    VastaaPoista
  13. Onnea! Kun sinut löysin niin mukana seuraan minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun löysin sinut matkaani. Kommentoit aina niin nätisti.

      Poista
  14. Hieno juttu! Menestyminen on aina kiva juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovaa työtä on tehty vuosia ja nyt on palkinnon aika ;)

      Poista
  15. Vielä kerran onnittelut myös täällä pääkallopaikalla <3 Kun oikein sitkeästi hommaa eteenpäin vie, palkinto tulee jossain muodossa aivan varmasti. Sulle se on nyt tällainen uusi mahdollisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, että työtä kun tekee, niin joskus saa palkinnon ;)

      Poista
  16. Onnea vielä tätäkin kautta, Maiju - Apu-lehti sai tiimiinsä loistopelaajan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady ja minä ihanan pelikentän ;)

      Poista
  17. Onnea vielä tästäkin tuutista💜

    VastaaPoista
  18. Onneksi olkoon! Toivottavasti uusi koti osoittautuu mieluisaksi :-)
    Omalla bloggausurallani kokeilin joskus yhteistyötä Oma Aika -lehden bloggaajana, mutta irtisanouduin hommasta siinä vaiheessa kun ymmärsin heidän haluavan "niellä" koko pitkän bloggausurani emmekä sillä tasolla halunneet luopua itsenäisyydestämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko. Uskon, että on. Marja päätoimittaja arvostaa työtä, jota teen ja olemme käyneet asiat läpi ja uskon, että arvostamme toinen toisiamme.

      Poista
  19. Hurjasti onnea ❤️ Mukana ollaan !

    VastaaPoista
  20. Onnittelut myös tämänkin kautta. Pitänee ostaa toi Apu lehti kun siinä on se kirjoitus.
    Hienoa työtä olet kyllä jaksanut tehdä ja mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kerron kyllä kun lehtijuttu ilmestyy. Paljon on vuosia mennyt ja paljon kaikkea vielä ehkä edessä.

      Poista
  21. Aivan ihana uutinen, oikean mimmin valitsivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tämä mimmi on iloinen valinnasta.

      Poista
  22. Vastaukset
    1. Kiitos Kati, nyt on sellainen vuosi, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ;)

      Poista
  23. Hieno uutinen, onnea ♥ Vanhempieni luona Apua luen silloin tällöin ja täytyykin lukea jatkossa tarkkaan, että bongaan sun haastattelun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi olla joko viikko 24 tai 25 lehdessä ;)

      Poista
  24. Onnea unelmasi täyttymisestä! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa kun tämän ikäisille naisille suodaan mahdollisuus.

      Poista
  25. Wau, hienoa! Paljon onnea täältäkin!
    Ihanaa että toiveesi toteutui :)

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
  26. Hei! Haluatko kertoa, että tuleeko tämäntyyppiset tarjoukset bloggaajalle lehtitalosta (tai mikä yhteisö onkin kyseessä) vai tavataanko näitä yhteistyökuvioita itse kysellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä tulevat lehtitalosta eli usein seuraavat sivusta jotain bloggaajaa / blogia ja jos näkevät, että blogi sopisi heidän tiimiin, niin saattavat kysellä tiimiinsä.

      Poista
  27. Oi mahtavaa, onnea ihana Maiju.
    Mun suuret uutiset on se, että blogini sanoo pian kiitos ja hei. En jaksa henkisesti enää yhtään paskaa mitä olen saanut viime aikoina niskaani blogin kautta. On aika sanoa heipat ja saada mielenrauha taas omaan pääkoppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mitä sä oot saanut niskaasi. Onko sulla anonyymin sulku? Vai kommentoiko joku ihan nimellä?

      Poista
  28. Onnittelut! Se toteutui, josta puhuimme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun asioita toivoo, niin joskus toiveet toteutuvat ;)

      Poista
  29. Olen niin onnellinen, ylpeä ja otettu ja vaikka mitä puolestasi, oma ihana tätikamu, sinä jos kuka! <3 Onneksi olkoon supermaiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tädit ollaan aina niin ylpeitä toisistamme ja toisten onnistumisista ;)

      Poista
  30. Aivan huippua Maiju! Ihan mielettömästi onnea! Lupaathan, ettei ainutlaatuinen tyylisi muutu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Voit olla ihan satavarma, että mä en ikinä muutu ;)

      Poista
  31. Onnea maiju<3 Sinä jos joku olet ansainnut tulla huomatuksi ja oikeassa olet tuosta aikuisten bloggaamisesta. Se on tärkeää siinä missä nuortenkin. ME ollaan tärkeitä, kukin omalla tavallamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Hyvä, että meidät tämän ikäiset noteerataan, sillä kohtahan meitä keski-ikäisiä on vielä enemmän, kun se ensimmäinen bloggaavasukukopolvi vanhenee.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.