lauantai 2. heinäkuuta 2016

Itse tehty herkkujäätelö

Olen katsellut kun kaverit on tehneet jogurttijäätelöitä ja olen törmännyt moniin ohjeisiin kirjoissakin. Ostin jo toista vuotta sitten jäätelömuotitkin, mutta en vaan ole jaksanut ottaa itseäni niskasta kiinni, että kokeilisin. Ehdin tässä välissä jo hukata ostamani muotitkin. Joten jouduin nyt ostamaan uudet.
Jossain vaiheessa näin netissä kivan tuntuisen ohjeen ja ajattelin, että nyt hankin aineet ja teen jäätelöä. Itse asiassa, vaikka nämä ovat jäätelöitä, niin ne ovat silti kuin herkullisia välipaloja. Itse voi päättää, että käyttääkö makurahkoja, vai tekeekö tuon pohjan itse esimerkiksi luonnonjogurtista. Näissä voi soveltaa itse juuri niin paljon kuin haluaa. Vaihtoehtoja on paljon olemassa.
Näihin ostin ohjeen mukaisesti mangorahkaa ja käytin gluteenitonta mysliä sekä näiden lisäksi jäätelöön tuli marjoja ja minttua. Helppoa kuin heinänteko. Tässä kuvassa siis ainekset, joita käytin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Leikkasin mansikat siivuiksi ja mustikat käytin kokonaisina.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jäätelöt on todella helppoja tehdä. Laitetaan hieman mysliä muotin pohjalle ja lisätään marjoja. Tämän jälkeen lusikoidaan rahkaa muottiin. Aineksia laitetaan kerroksittain. Kaikki muotit täytetään ja laitetaan pakastimeen. Annoin olla yön yli pakkasessa. Pakastusaika on vähintään 6 tuntia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aamulla käytin muotteja kuumassa vedessä, jotta jäätelöt irtoaisivat helpommin muotista irti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sitten ei muuta kuin nauttimaan. Tämä on myös oivallinen välipala, koska sisältää juuri välipalalle sopivia aineksia eli rahkaa, mysliä ja marjoja.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aloin jo miettimään, että jos seuraavaksi tekisi luonnonjogurtista ja marjoista jonkun oman sekoituksen. Taisinpa löytää itselleni kivan uuden välipalan.
Sitten vaan testailemaan.
Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.