keskiviikko 3. elokuuta 2016

Eksyin hattutaivaaseen

Olen ottanut tavakseni kävellä lomallani pitkin stadin katuja. Talvella mulle tuli sellainen fiilis, että kävisin kesällä pikkuputiikeissa stadissa, joissa en ole pahemmin käynyt. Täytyy sanoa, että nämä mun stadiretket ovat avartaneet näkökulmiani kauheasti.
Olen löytänyt retkilläni ihania Second Hands -liikkeitä ja olen löytänyt retkilläni myös ihania pieniä putiikkeja.

Viime viikolla kävin työkaverini kanssa retkelläni ja jäin silloin harmittelemaan, että HopeHat niminen liike oli silloin suljettuna. Tänään sitten astuin HopeHat (Fredrikinkatu 24) nimiseen liikkeeseen ja tunsin heti tulleeni kotiin. Liike oli täynnä minun näköisiä hattuja. Meinasin ihan pyörtyä. Olen jutellut HopeHat:n modisti Helena Toivon kanssa aiemmin messuilla, mutta tällä kertaa juttelimme pidempää ja tiesimme olevamme samalla aaltopituudella.

Testailin hattuja. Mun tekisi mieli ostaa ihan kauheasti joku oikea hattuöveri, mutta tällä kertaa hakusessa oli vähän hillitympi lierihattu. Minusta on ihana nostaa suomalaista kädentaitoa esiin ja mielelläni siis teen sen tälläkin kertaan.

HopeHat - 1

HopeHat - 1 (1)

Miten hatut voikaan olla näin ihania?

HopeHat - 1 (9)

Hattupaljoudessa oli vähän vaikeaa miettiä, että mitä sitä haluaisikaan, kunnes näin nämä kukkakuosiset hatut ja tiesin, että tämä on se hattu, jossa haluan liikkua kaupungilla. Kukat, nehän on niin minua.

HopeHat - 1 (8)

Sovin Helenan kanssa, että menen jossain vaiheessa paremmalla ajalla ja sitten kokeilen hattuja urakalla.

HopeHat - 1 (7)

HopeHat - 1 (3)

Liikkeessä oli myös jonkin verran asusteitakin. Ihania käsilaukkuja.

HopeHat - 1 (10)

Oli ihan pakko kuvata näitä ihanuuksia ja esitellä teillekin. Seuraavalla kerralla kerron teille pienen tarinan hatuista, mutta tällä kertaa nyt päätin esitellä teille näitä ihanuuksia.

Nyt hattuja kokeilemaan.

Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.