tiistai 2. elokuuta 2016

Täydellinen kahvila minulle - Agata Bakery

Vihdoinkin Helsinkiin avattiin kahvila, jonka aukeamista olen odottanut jo pitkään. Tiina Isohanni avasi Helsinkiin maanantaina Agata Bakery -kahvilan.

Kahvila sijaitsee Annankatu 22:ssa.  Tällaista uutista on varmasti odottaneet kaikki ne ihmiset, jotka syystä tai toisesta noudattavat gluteenitonta ruokavaliota. Tiinalla oli viime vuoden toukokuussa  joka silloin oli Hietsun hallissa. Siitä kirjoitin aikanaan täällä.
Kävin heti avajaispäivänä katsastamassa paikan ja tiesin heti, että tästä tulee mun vakimestani. Olin niin täpinöissäni paikasta, että päätin täyttää jokaisen sosiaalisen median kanavani tällä ilosanomalla. Sanoin Tiinalle, että haluan, että hänen kahvilastaan tietävät kaikki. Tätä ilosanomaa haluan siis julistaa. 

EDIT: aukioloaikoihin tullut muutos. Suljettu myös maanantaisin, jotta ehtivät palvelemaan paremmin aukioloaikoinaan.

image

Agata bakery cafe - 1

Kahvila on ihanan valoisa. Tiedän, että täällä haluan istua usein. Joku osasi kertoa, että paikassa on ennen ollut Cafe Anna22.

Agata Bakery cafe 2 - 1

Tarjolla on hyvää kahvia. Mielestäni ihan kohtuullisin hinnoin.

Agata Bakery cafe 2 - 1 (7)

Avajaispäivänä oli suolaista tarjolla vegesämpylää ja fetalepää. Hintatasosta kyseltiin toisaalla. Fefaleipä oli muistaakseni 6,80. Mielestäni hintataso oli kohtuullinen. Leivät tehdään itse ja raaka-aineet ensiluokkaisia.

Agata Bakery cafe 2 - 1 (2)

Kun himoitsen välistä tuoretta pullaa, niin en voinut välttää, oli pakko ostaa.

Agata Bakery cafe 2 - 1 (3)

Kakkuja ihailin, mutta tällä kertaa en vaan uskaltanut enää maistaa, koska olin valinnut jo sämpylän ja pullan.

Agata Bakery cafe 2 - 1 (4)

Mustikka- ja vadelmakakut näyttivät todella houkuttelevilta. Kakkuja ja muitakin tarjoiluja voi tilata Tiinalta. Voin sanoa, että näillä tarjoiluilla yllätät vieraasi aivan varmasti.

Agata Bakery cafe 2 - 1 (5)

Agata Bakery cafe 2 - 1 (6)

Näiden edessä olin niin sanaton, että en meinannut kyetä edes syömään 
Tämä paikka tulee varmasti olemaan meille gluteenittomille ihan paras paikka ikinä. Tosin kyllähän gluteenittomia tuotteita voi syödä siis ihan kuka vaan.
Kiitos Tiina, kun olet jaksanut mennä tavoitteitasi kohti ja olet uskonut haaveesi toteutumiseen. Minä haluan tukea sitä, että menestyt tämän konseptin kanssa ja tuen sinua siinä missä pystyn.
Tädit tubettaa kanavalle kuvasin videon käynnistäni. Kannattaa käydä tutustumassa myös virtuaalisesti paikkaan.

Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.