keskiviikko 31. elokuuta 2016

Yksi kolmosista

Olen joskus sivunnut aihetta, että olen  yksi kolmosista.  Nykyään taitaa kolmosia syntyä enemmän hormoni- ja hedelmöityshoitojen ansiosta. Itse olen syntynyt 60-luvulla ja silloin vielä kolmoset oli harvinaisempia kuin tänä päivänä. Silti kuitenkin tunsin myös toiset kolmoset, jotka olivat suunnilleen samanikäiset kuin me olimme.
Olin juuri äitini luona ja katselin vanhoja valokuvia. Isäni oli kova valokuvaamaan ja minusta tuntuu, että suurin kuvauskohde taisi olla juuri me kolmoset. Olen joskus kertonut, että olen seitsemän lapsisesta perheestä. Ensiksi vanhemmillani oli neljä lasta ja sitten ajattelivat, että josko vielä yksi lapsi lisää, mutta tulikin kerralla kolme. Kuusikymmentäluvulla ei ollut ultraääniä, joilla olisi kolmosraskaus todettu jo varhaisessa vaiheessa. Silloin lääkärit epäilivät, että äitini odottaisi kaksosia. Vasta sairaalassa kahden lapsen synnyttyä oli lääkäri todennut, että on täällä vielä kolmaskin, joten kolmoset tulivat hieman yllätyksenä vanhemmillenikin.

Vanhempani asuivat tuohon aikaan Haagassa neljän vanhemman sisarukseni kanssa 48 neliön kaksiossa. Kun siihen syntyi vielä kolme lasta lisää, taisi olla aika tiivis tunnelma tuossa kaksiossa. Noin kolme vuotta asuimme tuossa asunnossa yhdeksän hengen perheenä. Kunnes saimme isomman asunnon muualta.

Lapsuudestani on pakko esitellä muutamia kuvia ja kertoa, että kuinka isäni, joka oli kätevä käsistään tuunaili ylileveän kuljetusvälineen kolmosilleen. Meillä oli erikoisvalmisteiset vaunut ja syöttötuoli.

Vanhemmat sisarukset ovat joskus kertoneet, että joutuivat meitä pienempi hoitamaan, kun äidillä ja isällä loppuivat kädet kesken. Taisimme olla ne, jotka veivät perheen kaiken huomion ja muut lapset jäivät sitten vähemmälle huomiolle.

Minä ja jätkät
Olen joskus miettinyt, että kuinka tiivis meidän kolmosjengi oli eli minä ja kaksi veljeäni. Muistan, että leikin usein "jätkien" kanssa ja leikit olivat hyvinkin poikamaisia. Ensimmäisenä kouluvuotenakin vietin ainoana tyttönä poikien kanssa samassa ryhmässä, kun luokallamme pojat ja tytöt jaettiin omiin ryhmiin. Oltiin usein minä ja muut pojat. Meitä ei vaan voinut erottaa. Näin taisi mennä kuudennelle luokalle saakka. Sitten minä kolmosista ainoana tyttönä erkaannuin veljistäni, kun jouduin eri luokalle. Siitä alkoi sitten minun itsenäistyminen, eikä kolmosjengi ollut enää niin tiivis. Tässä palasia tästä historiasta eli kolmoset 60-luvulla ja osittain vähän jo 70-luvullakin.

kolmoset - 1 (6) kolmoset - 1 (7)
kolmoset - 1 (8) kolmoset - 1kolmoset - 1 (12) kolmoset - 1 (9) kolmoset - 1 (1) kolmoset - 1 (3)kolmoset - 1 (10)

Hauska oli katsella kuvia ja miettiä, että miten erilainen olikaan maailma tuolloin. Mietin myös, että miten kovilla onkaan vanhempani olleet tällaisen lapsikatraan kanssa. Leikkisästi sanon aina äidilleni, että "onneksi me olimme niin kilttejä lapsia". Kuitenkin äitini ja sisarusteni juttuja kuuntelemalla ei aina tainnut kuitenkaan niin olla. Kun katselen lapsuutemme kuvia, en voi olla ihailematta sitä, että kuinka kauniisti meidät lapset aina puettiin.

Hienoa, että isäni on taltioinut niin paljon kuvia lapsuudestamme. Näiden kanssa oli kiva palata taas muistoihin eli minä ja jätkät.

Halusin taltioida pienen kertomuksen 60-luvun kolmosista, koska tiedän, että kovinkaan paljon ei löydy verkosta tuon ajan monikkolapsista.

Maiju

4 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostavaa luettavaa. Kolmoset on kummiskin edelleen aika harvinainen setti. On siinä ollut kyl vanhemmillasi melkoinen rumba, huh. Syvä kunnioitus! Oletteko edelleen tiiviissä yhteydessä - te kolmoset siis? Säilyykö se semmoinen yhteys, mikä ilmeisesti monikkolapsilla on usein?

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavia muistoja ja ihania kuvia. Olette olleet kyllä melkoinen kolmikko ❤️

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja kiva juttu! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.