perjantai 30. syyskuuta 2016

Upeita laukkuja kädentaitajalta

Elokuun lopulla kävin Hakaniementorin kirppiksellä ja törmäsin ihanaan kädentaitajaan, joka valmistaa laukkuja muun muassa kierrätysmateriaalista. Ihastuin ensisilmäyksellä näihin laukkuihin, enkä meinannut saada silmiäni irti niistä. Minähän tunnetusti rakastan vähän erikoisia juttuja ja siksi ihastuin myös näihin.

Minulta on joskus toivottu laukkupostausta, missä esittelisin omia erikoisia laukkujani. Esittelen teille nyt tämän kädentaitajan  upeita laukkuja omieni sijaan. Laukkuja voi ihailla Miukun Tiuku facebook-sivulla. Haastattelin tekijää ja hän käyttää paljon kierrätysmateriaalia muun muassa vanhoja nahkatakkeja tai virkattuja liinoja materiaalinaan.

Jokainen laukku on erilainen. Tässä muutamia Miukun Tiukun laukkuja näytille. Yhtään täysin samanlaista ei ole.

miukun-tiuku-1-8



Tässä laukussa taitaa olla käytetty vanhan nahkatakin jotain osaa sekä virkattua pöytäliinaa.

miukun-tiuku-1-3

Tämä laukku oli tilaustyö, olin paikalla kun tilaaja sitä haki. Haastattelin laukkujen tekijää myös tilaustöistä, joskus hän on kuulemma suostunut tekemään, mutta mielummin tekee oman luovuutensa mukaisia laukkuja. Tilaustöissä on aina omat haasteensa. Tiedän sen itsekin vanhana kädentaitajana.

miukun-tiuku-1-4 miukun-tiuku-1-7

Tämän laukun ostin itselleni. Värit sopivat minulle oli pinkkiä ja turkoosia. Tämä olikin jo esillä aiemmin blogissani.

miukun-tiuku-1

Laukkuja löytyy erilaisia, varmasti monenlaiseen eri makuun.

miukun-tiuku-1-2 miukun-tiuku-1-10

Itse tykkään laukuista ja asusteista, joissa on sielu. Näissä henkii vanhanajan tunnelma käytetyn kierrätysmateriaalin takia.

Syksyllä on taas kädentaitotapahtumia paljon. Kannattaa pitää silmänsä auki, jos näitä tekijöitä kohtaa jossain tapahtumissa. Kädentaitajilta löytyy juuri ne persoonalliset asusteet, asusteet, jotka huomataan.

Maiju

tiistai 27. syyskuuta 2016

Yö messukeskuksessa

 I love me messut on minulle aina vuoden kohokohta. Messut, joita alan odottamaan heti edellisten messujen päätyttyä. Minulla on ollut kunnia päästä messujen VIP-bloggaajaksi jo neljättä kertaa peräkkäin. Muistan vieläkin sen ensimmäisen kerran, kun sain tietää, että minut oli valittu messujen VIP-bloggaajaksi vuonna 2013, olin hyvin otettu kunniasta. Ajattelin, että ihanaa, että messukeskus osaa antaa arvoa myös keski-ikäiselle bloggaajalle. Seuraavina vuosina minua on aina pyydetty mukaan messukeskusen taholta. Viime vuonna nauroimme messukeskuksen henkilökunnan kanssa, että olen messujen oma maskotti.

i-love-me-2016-1
Siinä on etunsa kun on päässyt useamman vuoden olemaan bloggaajana kyseisillä messuilla. Hyötyä näytteilleasettajille, koska monet ovat oppineet tuntemaan minut ja hyötyä messukeskukselle, koska he ovat oppineet tietämään, että miten työskentelen. Hyötyä on myös minulle ja lukijoille, koska opin joka vuosi uusia kivoja vinkkejä, joita voin jakaa hyvissä ajoin etukäteen ennen messujen alkamista. Toistan aina, että messuista saa aina eniten irti silloin, kun etukäteen valmistautuu messutarjontaan. Minä tutkin usein etukäteen suurennuslasin kanssa näytteilleasettajat ja myös messutarjoukset.
Yö messukeskuksessa I love me -messuilla 2017
Viime vuonna minä ja Minäkö keski-ikäinen blogin Tiian kanssa olimme mahtava tiimi. Kolme päivää vietimme messuilla aamusta iltaan. Viimeisenä messupäivänä seisoimme messukeskuksen rappusten ylätasanteessa ja katselimme messuvilinää. Sanoin Tiialle, että "tiedätkö, että olisi muuten aika kiva yöpyä messukeskuksessa". Sitten aloimme yhdessä miettimään, että eräällä osastolla on iglu, että siellä voisimme nukkua ja yöllä voisimme tutustua näytteilleasettajien tarjontaa. Voi, että se tuntui meistä heti ihan mahtavalta idealta. Meitä nauratti kovasti ajatus. Kuitenkin olimme molemmat heti ihan tosissaan ajatuksemme kanssa. Omasta mielestämme tämä idea oli ihan mahtavan hyvä. Tiedättekö sen tunteen kun toinen sanoo jotain ja toinen jatkaa sun juttua. Näin meille tässä kävi.
i-love-me-2016-1-5

Sitten lähdimme kahville messujen lehdistökeskukseen. Siellä istuikin messukeskuksen tiedottaja Riikka. Minä sitten heitin Riikalle heti lennosta meidän mahtavan idean ja näin, että Riikankin silmiin syttyi kipinä.

Kului puoli vuotta ja messukeskus kutsui bloggaajia palaveriin miettimään syksyn messujen ohjelmaa. Siellä otimme taas tämän ideamme esiin ja päätimme, että nyt muutkin bloggaajat pitää saada innostumaan meidän ideasta sekä messukeskuksen väki. Olimme Tiian kanssa keskenään puhuneet aiheesta  aina silloin tällöin. Tuossa tilaisuudessa messukeskuksen suunnitteluväkikin sitten lopulta taisi ottaa kopin ideallemme. Idea oli mahtava, mutta silti ajattelin, että voisiko se koskaan toteutua.

Nyt kuitenkin tämä idea toteutuu ja meillä on siis ihan mahtava tilaisuus päästä kokemaan yö messukeskuksessa. Kun olen tiennyt tämän asian nyt puoli vuotta, että tämä toteutuu, niin on ollut todella vaikea pysyä housuissaan. Tiian kanssa odotamme kovasti tätä yötä. Tiedän, että ihan heti ei tällainen tilaisuus toistu. Tästä tulee niin mahtavaa ja suunnittelemme pitävämme lukijat ihan varmasti ajan tasalla tuon yön aikana. Saattaa olla, että messukeskuksessa ei tuona yönä nukuta.
Välillä on hyvä puhua ääneen ideoitaan, tämä oli taas oiva esimerkki siitä, että ideat on tehty toteutettaviksi.

Tästä tulette kuulemaan varmaan monissa kanavissa. Tämä juttu on nyt ihan spesiaalia. Tuskin jaksamme odottaa.

Maiju

maanantai 26. syyskuuta 2016

Hermostunko vähästä?

Olen aina omannut positiivisen elämänkatsomuksen, olen saanut sen äidiltäni perinnöksi. Olen yrittänyt aina ajatella asiat positiivisuuden kautta. Kun elämässä sattuu jotain ikävää, mietin, että onko siinä kuitenkin jotain hyvää. Minunkin elämässäni ollut, joista asioita, joista en ole löytänyt mitään hyvää, mutta olen opetellut nekin hyväksymään. En ole jäänyt rypemään niiden asioiden kanssa. Yksi elämäni motto on ollut tämä: Luoja suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiatjoita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioitajoita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Ikävät elämänvaiheet on pyrittävä jättämään taakseen, eikä niihin saa jäädä kytemään. Jos niitä ikäviä asioita raahaa koko elämänsä perässään, niin varmasti elämä tuntuu raskaalta. Katse eteenpäin ja nokka kohti uusia asioita.

Päätin jossain vaiheessa, että haluan säilyttää positiivisen elämänasenteeni. Päätin, etten enää provosoituisi muiden puheiden tai mielipiteiden vuoksi. Mitä teen tänä päivänä? Poistun yleensä paikalta sanomatta mitään ja voin henkisesti paremmin. Kun lähden paukuttamaan o
maa mielipidettäni ja pilaan oman päivänä tai kenties monta päivääni.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miksi tästä kirjoitan oli se, että halusin antaa neuvon, että joskus kannattaa miettiä, että kannattaako provosoitua vai voisiko olla menemättä mukaan noihin juttuihin? Päätin siis tarkastella omaa asennettani. Voinko tehdä jotain toisin? Kun tein omalta osaltani tämän päätökseni olla provosoitumatta olen voinut paremmin.
Välillä tulee hetki, kun tekisi mieli sanoa kärkäs mielipide johonkin, mutta teenkin niin, että  kirjoitan sen, mutta pyyhin pois. Voin kirjoittaa uudestaan ja pyyhin sen uudestaan pois. Lopulta jätän sanomatta ja tunnen itseni voittajaksi, koska en lähtenyt mukaan. Olen selvinnyt voittajana. Välillä muiden sanomiset voivat kiukuttaa, mutta suljen sanomiset omaan arvoonsa ja voin paljon paremmin henkisesti itse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluan, että minut muistetaan mielummin positiivisena ihmisenä, kuin kärttyisenä naisena. Toivottavasti onnistun. Elämä on kuitenkin ihanaa ja itselläni ainakin on halu elää elämää hymy huulilla, eikä naama mutrulla.
Iloa päiväänne ja yritetään olla provosoitumatta. Toivon aurinkoa ja iloa elämään  sekä seesteisiä päiviä valintojenne kanssa.  Kokeilkaa edes viikko miltä tuntuu olla lähtemättä mukaan mihinkään negatiiviseen. Huomaatte varmasti, että energiaa jää muihin arkisiin toimintoihin paljon enemmän.

Maiju


lauantai 24. syyskuuta 2016

Täydellisen ihana yllätys - kiitos

Joskus voi tapahtua jotain sellaista, että joku ihminen yllättää sinut totaalisen ihanasti, ihan tavallisena arkisena päivänä ja ihan yllättäen. Näin minulle pääsi tapahtumaan eilen. Entinen työkaverini Mari aloitti 9 kuukautta sitten neulomaan itselleen Viuhka-huivia Novitan ohjeella. Me muutkin työkaverit ihailimme tuota mallia jo silloin, kun hän aloitti neulomisen. Pari päivää sitten hän lähetti kuvan valmiista huivista. Siinä taas huokailtiin työkavereiden kanssa, että on se vaan NIIN upea. Katseltiin jo taas toistamiseen itsekin ohjetta, että josko itsekin aloittaisi huivin tekemisen. Itseäni vaivaa aikapula, en olisi saanut sitä varmaan valmiiksi kahdessakaan vuodessa.

Mari laittoi toissapäivänä viestiä ja mietti, että minkähän vaatteen kanssa tuota huivia oikein voi käyttää? Itse näin jo miljoona tapaa huivin käytölle. Hän vielä huikkasi, että jos ei keksi käyttöä huiville, tuo sen mulle. Olin siinä vaiheessa, että "älä nyt höpsi".
Eilen aamulla Mari yllättäen tuli naapuritalosta käymään työpaikallani ja toi kassissa mulle huivin. Kun tiedän, että mikä työ on huivin tekemisessä ollut, niin en olisi halunnut ottaa lahjaa noin vaan vastaan. Täytyy sanoa, että tämä huivi tulee kyllä omalla kohdallani ihan ehdottomasti todella käyttöön. Tämä on yksi suurimmista lahjoista mitä vaan voi saada. Tiedän huivin arvon ja tiedän tunnit, joita tämän tekemiseen on käytetty. Arvostan.
Jos Mari vielä tietäisi, että kuinka monta työkaveria mut päivän mittaan pysäytti ja tietäisi, että kuinka paljon kehuja huivi sai, niin varmaan voi vielä kaduttaa. Tosin muistin kertoa kaikille, että kenelle kiitos huivista kuuluu.

viuhka-huivi-novita-1-1 viuhka-huivi-novita-1-3 viuhka-huivi-novita-1-2 viuhka-huivi-novita-1

Mietin, että miten olen ansainnut näin ihania työkavereita sekä exiä että nyxiä. Koko ajan tulee yllätyksiä tavalla tai toisella.
Nyt taitaa alkaa myös lukijoiden "puikkohammasta" kolottamaan? Vaiko? Työkaverit ainakin alkoivat kaivamaan puikkojaan jo esiin.

Kiitos Marille tästä lahjasta. On kultaakin arvokkaampi lahja. 

Maiju

perjantai 23. syyskuuta 2016

KaffeBar Wanha Rauma gluteenittomasti

Elokuussa vietin kesälomaa ja kiersimme kotimaan eri kaupunkeja. Kesän alussa oli käynyt mielessäni, että josko tänä kesänä mentäisiin käymään Raumalla ja katsastamassa upeaa Wanhaa Raumaa. Itse asiassa se on ollut mielessäni jo pitkään. Olen puhunut ystäväni kanssa aiheesta jo varmaan pari vuotta, että kun sinne tullaan, niin otan yhteyttä häneen. Siitä se ajatus sitten lähti. Ilmoitin ystävälle, että nyt ollaan tulossa ja hän lupasi selvitellä etukäteen, että mistä löytyy kaupungin parhaiten palveleva gluteeniton kahvila.
Parasta on aina se, kun ihminen, joka tuntee oman kaupungin kahvilat lähtee soittamaan läpi kahviloita selvittääkseen etukäteen gluteenitonta tarjontaa. Hän tietää kuitenkin parhaiten, että mistä lähtee kyselemään. Minäkin usein kyllä kyselen Twitterin kautta vinkkejä. Tällä kertaa oltiin taas niin ex tempore liikkeellä, että ihan ehdottoman paras tapa oli kääntyä ystävän puoleen. Ystävähän sitten selvitti asiaa etukäteen.

gluteeniton-porkkanakakku-1

Ystävä oli soitellut useita kahviloita läpi ja valinta osui lopulta Wanhan Rauman Kaffebar -nimiseen kahvilaan. Onneksi, sillä heillä näytti olevan kaikki kohdallaan ja vitriinissäkin monta erilaista vaihtoehtoa mistä valita.  Suosin paikkoja, joissa voin valita vitriinistä  eri vaihtoehdoista tuotteet ja paikkoja, joissa voi valita vaihtoehdoista myös gluteenittomasti. 

Wanhan Rauman KaffeBar sijaitsee Kuninkaankatu 27:ssa.

kaffebar-wanha-rauma-1

Vitriinissä oli merkinnät kohdillaan ja valinnanvaraakin löytyi. Suolaistakin olisi saanut tilauksesta.

kaffebar-wanha-rauma-1-1 kaffebar-wanha-rauma-1-2 kaffebar-wanha-rauma-1-3 kaffebar-wanha-rauma-1-4

Valitsimme molemmat gluteenittomat porkkanakakut.  Pohja oli tehty mantelijauhoista (muistaakseni).

kaffebar-wanha-rauma-1-6

Aikaa vierähti hieman toista tuntia. Olipa ihana nähdä Arjaa. Arja on ihminen, joka hassuttelee ihan varmasti yhtä paljon kuin minä. Meiltä molemmilta puuttuu aikuisgeeni, mutta ei se haittaa. Elämän mottomme on molemmilla, että hauskaa pidetään ja ilolla mennään. Millään ei olisi malttanut lähteä, mutta mies odotti toisaalla ja oli vaan pakko.

kaffebar-wanha-rauma-1-8

Ajattelin, että seuraavan kerran taidan sitten etsiä hotellin Raumalta ja mennä paremmalla ajalla. Wanha Raumakin oli niin kuvauksellinen, että ehdottomasti haluan mennä joskus kuvamaan Wanhan Rauman katuja niin, että siellä ei ole liikennettä ollenkaan. Tässä pari kuvaa Wanhan Rauman kaduilta.

wanha-rauma-1 wanha-rauma-1-1 wanha-rauma-1-2

Wanha Rauma on siis koettava uudelleen ja paremmalla ajalla. Ehkä sitten ensi kesänä pitsiviikkojen merkeissä, saas nähdä.

Ehdottomasti suosittelen kuitenkin tuota kahvilaa ja varsinkin gluteenittomien tarjoilujen vuoksi.

Maiju

tiistai 20. syyskuuta 2016

Jos sitten olis vaikka vähän pinkisti

Aiemmin esittelin blogissani enemmän asukokonaisuuksiani ja niistä pidettiin kovasti, koska pukeutumistyylini on aika värikäs. Jostain syystä jäi lomalla ottamatta kuvat asuistani ja sama meininki jatkui vielä lomalta palattuanikin. Jotenkin en ole oikein edes jaksanut panostaa pukeutumiseen sen kummemmin.

Aiemmin olen pyrkinyt siihen, että kerran viikossa tekisin asupostauksen. Asuja voi myös bongata muistakin postauksista, vaikka en niistä aina erikseen kirjoitakaan.
Olen ollut lomalta palattuani vähän laiska muutenkin pukeutumisen suhteen, jotenkin on usein tullut mentyä sieltä mistä aita matalin. Olen pukeutunut mielestäni aika synkkiin väreihinkin. Nyt viime viikolla kaivoin taas useampana päivänä hameen kaapistani ja ajattelin, että jos vähän tsemppaisin pukeutumisen kanssa taas. Ostin loppukesästä kirppikseltä tämän pinkki-mustan MicMacin neulepuseron, jonka yhdistin mustan mekon kanssa. Ostin kesällä myös MiukunTiuku Design -valmistajalta ihanan käsin tehdyn laukun. Mun on pitänyt kirjoittaa tuosta valmistajasta, koska laukkujen valmistaja tekee ihania laukkuja. Kirjoitan niistä jossain vaiheessa.

Asuun yhdistin täsmällisesti saman sävyistä huulipunaa (Loreal) ja korvikset oli myös täsmälleen samaa sävyä puseron kanssa.

pinkki-mustaa-1-1 pinkki-mustaa-1 pinkki-mustaa-1-2

Tällä asukokonaisuudella kävin Rakkautta ja Anargiaa festareilla katsomassa yhden leffan.
Kiitos toivomuksesta, toiveita saa muutenkin esittää, jos tulee tunne, että haluaa jotain erityistä.
Maiju

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Jatkoaikaa elämälle - elämä on lahja

len kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin, mutta päätin kirjoittaa siitä uudestaan ja vähän enemmän aihetta avaten. Kirjoitin aiheesta 2,5 vuotta sitten siskoni 60-vuotispäivänä. Aiempi blogipostaukseni löytyy täältä. Tuosta aiemmasta blogipostauksesta pääsee myös siskoni omiin kertomuksiin, joissa hän kertoo aiheesta ja siitä, että miten on asiat tapahtuneet. Aion nyt kertoa siskostani, jonka elämä on ollut katkolla monta kertaa, hän jos kuka on opettanut minullekin sen, että elämä ei ole itsestäänselvyys, elämä on lahja.
Lokakuussa vietetään Euroopan elinsiirtopäivääHaluan omalta osaltani olla kertomassa, että miksi tästä aiheesta pitää puhua. Olen seurannut siskoni taistelua sivusta ja tiedän, että mistä puhutaan. Itse ei voi usein valita korttejaan, joilla elämä eletään.

tarja-teho-osastolla-1

Siskoni tarina:
Siskoni sairastui jo parikymppisenä, mutta hänellä kesti yli 10 vuotta saada diagnoosi sairaudelleen. Hänen diagnoosinsa lopulta oli primaarinen sklerosoiva kolangiitti. Tämä tarkoittaa sitä, että maksansisäiset sappitiehyet ovat tulehtuneet ja kutistuneet. Siskoni iho kutisi ja iho tuli keltaiseksi. Hän kärsi erinäisistä oireista. Keltaisuus oli hänen näkyvin oireensa sairaudestaan. Häntä häiritsi jatkuvat kutina iholla, joka oli usein niin kauheaa, että siskoni tunsi koko elimistönsä olevan kuin tulessa. Hän oli niin tuskissaan kutinan kanssa, että koitti kamman ja saksien avulla helpottaa kutinaansa. Mikään ei auttanut. Tämän varmaan voi jokainen kuvitella mielessään, kun mikään ei auta ja tuntuu kuin olisi 24/7 tulessa.

Viisi vuotta siitä kun hän sai diagnoosin (hänen ollessaan 37-vuotias) lääkäri totesi, että tilanteeseen ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin maksansiirto. Hän pääsi leikkausjonoon marraskuussa 1990. Joulukuussa 1990 hänet hälytettiin kahteen eri kertaan leikkaukseen, mutta molemmilla kerroilla siskoni heräsi nukutuksesta ilman, että leikkausta oli pystytty tekemään. Tuossa vaiheessa oli hänen miehelleen kerrottu, että siskollani on elinaikaa vain viikkoja. Siskoni ei sitä silloin tiennyt. Muistan kuinka itse aina rukoilin, että "älä anna lasten menettää vielä äitiään" ja siskoni oli miettinyt samaa. Hänen lapsillaan oli tuolloin ikää 11- ja 15-vuotta.

tarja-1

Tällöin taisteltiin siis jo aikaa vastaan. Kun soitto sitten viimein tuli oli sisarellani flunssa, mutta siitäkin huolimatta hänet päätettiin leikata ja leikkaus onnistui. Leikkauksen jälkeen alkoi kuitenkin tulemaan erilaisia ongelmia. Hänelle tuli sappiongelmia, erilaisia tulehduksia ja akuuttia hyljintää. Kuitenkin siskoni pääsi sairaalasta lopulta kotiin. Kului jokunen vuosi ja siskoni jatkoi elämäänsä ja hän lähti opiskelemaan itselleen uutta ammattia. Juuri ennen valmistumistaan hänen oireensa kuitenkin palasivat.
Hän joutui uuteen siirtojonoon.  Alkukesästä 1994 tärppäsi ja hänet leikattiin. Siirron yhteydessä maksavaltimo tukkeutui ja hänelle jouduttiin tekemään ohituksia. Parissa viikossa hänen vointinsa huononi ja yleiskunto laski. Maksavaltimot olivat tukkeutuneet ja maksa oli menossa kuolioon. Siskoni painoi tuolloin 39 kiloa. Siskoni sairaalareissu venyi kymmenen kuukauden pituiseksi.

tarja-sairaammillaan-1

Hänen tyttärensä oli tuossa vaiheessa saanut lapsen 17-vuotiaana. Lapsenlapsi oli tuolloin 8 kuukauden ikäinen ja tytär viestitti äidilleen kirjeellä sairaalaan "lupaa äiti, että et kuole".  Tuo aika oli lapsille ja miehelle todella rankkaa aikaa. Äiti sanoi lapsilleen, että "ei voi luvata, että ei kuole, mutta voi yrittää pitää kiinni viimeisistäkin elämänrippeistään". Tuossa vaiheessa jo tiedettiin, että siskolleni ainoa mahdollisuus olisi kolmas maksansiirto. Tähän tuli mahdollisuus vuoden 1995 alkupuolella. Leikkaus meni hyvin ja hän pääsi kotiin viiden viikon päästä leikkauksesta. Seuraavana kesänä siskoni alkoi kärsimään erinäisistä ongelmista, jotka lopulta veivät hänet pyörätuoliin ja erinäisten muiden apuvälineiden käyttäjäksi. Hän sai keuhkokuumeen ja sytomegaloviruksen. Hän meni sairaalassa tajuttomaksi ja sairaalaan kutsuttiin lähiomaiset paikalle. Tilanne näytti pahalta. Hänellä oli ollut rankka haimatulehdus, joka lopulta kuitenkin alkoi hellittämään. Huonoina hetkinään hän mietti sairaalavuoteellaan hautajaisvärssyjä ja kirjoitti elämänohjeitaan vihkoon tytärtään varten.Toipuminen kesti viisi kuukautta.

Tämän jälkeen alkoi siskoni elämän jatkoaika. Helppoa ei varmasti ole ollut missään elämän vaiheessa. Hän on saanut erinäisiä sairauksia tämän jälkeenkin, mutta hän ei ole koskaan valittanut. Välillä hänellä on epäilty haimasyöpää ja hän on kuitenkin saanut monta kertaa sitten lopulta ilosanoman, että ei sittenkään. Hän on ollut kiitollinen elämälleen siitä, että on saanut elää. Hän on ollut kiitollinen siitä, että on saanut nähdä lastenlastensa kasvavan. Lapset ovat olleet kiitollisia, että ovat saaneet pitää äitinsä ja mies on saanut pitää vaimonsa sekä lapsenlapset mumminsa. Tällaisia asioita ei usein terveet ihmiset osaa arvostaa. Siskoni toistaa usein sitä, että on kiitollinen elämästään. Elämä ei ole hänelle mitenkään itsestäänselvyys.

fb_img_1468267677143

Muistan kuinka aina mietin, että mistä ihminen saa voimaa jaksaa? Uskoa siihen, että tästä vielä selvitään. Itse olen positiivisella elämänasenteella siunattu. Muistan kuitenkin itsekin miettineeni, että olisinko pystynyt tällaisen edessä itse säilyttämään tuon positiivisen elämänasenteeni ja kiitollisuuden tunteen, mitä siskoni on jaksanut tehdä nämä vuodet.

Haluan tämän kirjoituksen myötä muistuttaa, että että kannattaa sanoa KYLLÄ elinluovutukselle ja ilmaista tahtonsa selvästi myös lähiomaisille. Koskaan ei voi tietää, että mitä elämässä tapahtuu.

Itse olen sanonut KYLLÄ jo silloin, kun siskolleni tehtiin ensimmäinen maksansiirto. Nykyään älypuhelimellakin voi vastata KYLLÄ. Puhelimeen ladattavan  softan voi ladata täältä. Ulkopuolisten lahjoittajien toimesta on sisareni Tarja saanut jo kolme kertaa jatkoajan elämälle.

image
Elämälle kiitos. Elämä on suurempi lahja, kuin usein tulee edes ajatelleeksi.

Maiju

perjantai 16. syyskuuta 2016

Nyt tarvitaan isommat kalsarit

Vauhdikas viikko taas takana. Niin vauhdikas, että hyvä kun on ehtinyt kotona käydä välillä nukkumassa. Vaikka tämä rouva kuinka päättää, että rauhoittaa elämäänsä, niin aina ei vaan pysty, ei vaan kykene. Yritän rauhoittaa kalenteria niin, että valitsen menoiksi vain todella mielenkiintoisia juttuja töiden lisäksi. Silti sitä ohjelmaa vaan pukkaa tulemaan kalenterin täydeltä. Jonain viikkoina onnistun paremmin hillitsemään itseäni kuin toisena viikkona.

Tällä viikolla vietin kulttuuriviikkoa. Samalle viikolle sattui useampi leffaan liittyvä meno. Yksi hyvin odotettu juttu oli Bridget Jones baby -leffan kutsuvierastilaisuus, johon tällä kertaa pääsin Minäkö keski-ikäinen blogin Tiian avecina. Ne jotka ovat nähneet aiemmat Bridget Jonesin aiemmat leffat tietävät, että tuolla naiselle sattuu ja tapahtuu. Aina ei onnea  mukana rakkaudessa, mutta tässä leffassa oli rakkautta oikein urakalla mukana. Bridget pääsi myös eteenpäin elämässään ja hänelle tulee tarve isommille pöksyillekin, sillä hän tulee leffassa raskaaksi. Hieman ongelmallisempaa olikin sitten se, että kuka on tämän tulevan lapsen isä ja se aiheuttaa hauskoja kohtauksia. Välillä naurettiin Tiian kanssa ääneen leffan edetessä. Loppumetreille saakka piti jännittää, että miten tilanne ratkeaa.

bridget-jones-baby-1-1

Tiia vinoilee aina noista käyttämistään mummokalsareista ja siksi hän halusi ehdottomasti kuvan tästä Bridgetin mainoksesta. Tunsi jotenkin hengenheimolaisuutta Bridgetin kanssa.

bridget-jones-baby-1-2

Pelkkä kuva ei riittänyt, vaan Tiia halusi myös poseerata "Bridgetin kalsareiden" kanssa.

bridget-jones-baby-1-7

Tilaisuudessa oli tarjolla myös muffinsseja, jotka oli kekseliäästi koristeltu illan sulhaskandidaattien kuvilla.

bridget-jones-baby-1-4

Tarjolla oli myös gluteenittomia muffinsseja, mutta niitä ei ollut koristeltu. Ymmärrän kyllä, että miksi, jotta ne eivät olisi sotkeentuneet tavallisiin muffinsseihin. Hienoa, että myös gluteenittomat ihmiset oli huomioitu. Huomasin vasta kuvasta, että kuinka hassusti kyltti oli kirjoitettu (gluteeniton on hyvin vaikea sana).

bridget-jones-baby-1-6

Kilistelimme alkoholittomalla skumpalla ennen leffan alkua.

bridget-jones-baby-1-5

Poseerattiin myös poseerausseinän edessä. Kaikki ilo piti ottaa irti.

bridget-jones-baby-1-3

Täytyy kehua, että leffa oli hyvä. Parasta huumoria pitkään aikaan. Suosittelen ehdottomasti tätä leffaa huumorin ystäville. En uskalla paljastaa leffasta enempää, jotta voitte itse käydä toteamassa, että mitä leffassa tapahtuu. Minulla oli oma suosikkini isäehdokkaaksi ja tulevaksi Bridgetin aviopuolisoksi. Sekin jääköön tässä kertomatta, että kumpaa olisin toivonut ja saiko Bridget mun toivoman prinssin itselleen.

Lisää tällaisia leffoja, niin minäkin tykkään.

Maiju

torstai 15. syyskuuta 2016

Ongelmia ja ratkaisuja

Itselläni on ollut jonkin aikaa yksi ongelma blogipohjani kanssa. Muutaman kerran olen Hanna Sumarin kanssa sitä ongelmaa sivuuttanut, mutta olen jotenkin oppinut elämään sen ongelmani kanssa. Maanantaina viestiteltiin Hannan kanssa jotain ihan muuta ja Hanna sanoi, että "lähde kahville, niin katsotaan sitä sun ongelmaasi". Sattui sopivasti olemaan kalenterissa tiistaina töiden jälkeen tyhjää ja Hannalla pieni hetki vapaata, joten kalenterit sitten täytettiin.

Mietin mielessäni, että jee, voinkin samalla viedä Hannalla tunnelivuoan, jonka olin hänelle luvannut varmaan puolitoista vuotta sitten.  Ajattelin että vihdoinkin pääsee tunnelivuoka käyttöön, sillä Hannahan on mestarileipoja. Itselläni se oli jäänyt käyttämättä.

Päätettiin tavata Agata Bakery -kahvilassa, joka on mun suosikkini ollut siitä lähtien kun avasi ovensa elokuun alussa. Agata on siis gluteeniton kahvila (Annankatu 22:ssa).  Ajattelin, että otan kahvin kanssa suolaista, sitä mä yleensä valitsen. Vitriinissä kuitenkin mua huuteli tällainen omenakakku ja vaniljakastike. Täytyy vielä sanoa, että oli niin hyvää, että ei edes kaduttanut tämä valintani.

maiju-1-1

Kakuttelun jälkeen Hanna kaivoi läppärin esiin ja mietimme, että mistä mun ongelma voisi johtua ja aika nopeasti alkoi hahmottumaan, että mikä ruksi oli väärässä paikassa. Todellakin siitähän se sitten lopulta johtui ja olin ikionnellinen, että teksti ja kuvat menevät taas sinne minne niiden haluan menevän. Kiitos Hanna.

hanna-sumari-ja-maiju-1
Kahvittelun ja ongelmien ratkomisen jälkeen tehtiin pieni livelähetys vielä facebookiin ja hauskuutettiin vähän kavereita iloisella olemuksellamme. Elämässä tärkeintä on aina hauskanpito. Siitähän me ei päästä mihinkään. Hyvää mieltä voi aina jakaa muille ja se olisi toivottavaakin.

Mies tuli vastaan ja lähdettiin kotiin. Turkoosi huivini on kesän hankintoja Tallinnan käsityöläistorilta ja vielä edulliseen hintaan, kun menin sulkemisaikaan torille. Turkoosi on muuten hyvä väri. Tulipa sekin taas todettua.

maiju-1

Kun pääsin junaan, niin muistin, että se tunnelivuoka on edelleen mun repussani. Viestitin Hannalle, että täytyy tavata uudestaan.

tunnelivuoka-1

Ihanaa kun on tuollaisia ystäviä, jotka auttavat naista hädässä. Olen joskus sanonut, että olen tiimitekijä ja autan itsekin aina muita, joten on ihanaa kun sitä tekee muutkin. Auttamalla toisia saamme enemmän aikaan. Kiitos ihana Hanna ja nähdään taas kahvittelun merkeissä. Saat tunnelisi, kun vaan muistan sen joskus antaa.
Iloa just sun päivääsi.

Maiju

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Salo tarjosi parastaan - gluteenittomasti

Kaikkihan sen jo tietää, että käyn Salossa useasti ja sehän johtuu siitä, että mökkeillään Sammatissa. Tällä kertaa mulla oli oma syyni piipahtaa Salossa mökkireissun yhteydessä. Se syyni oli aamupäivätreffit ystävän kanssa, joka asuu Salossa, meillä oli vähän juttuja, joita piti hoitaa samalla. Säde ehdotti treffejä Makuun.

Ihana  ystävä Säde vinkkailee aina mulle ne parhaat mestat, joihin mun kannattaa Salossa mennä. Olen hänen suosituksestaan löytänyt monta ihanaa kahvilaa, joissa hommat hoituu gluteenittomasti eli palvelu pelaa. Säde tietää, että mulla pitää olla jotain syötävää, koska muuten käännyn ovelta takaisin.

Säde vinkkasi mulle jo aikaa sitten Cafe Maku nimisen kahvilan. Olen pari kertaa vieraillut siellä aikaisemmin ja he ovat vakuuttaneet minut palvelualttiudellaan ja upealla asenteellaan erikoisruovalioisia kohtaan.  Olen aiheesta heidän kanssaan jutellut pariin kertaan. Gluteenittomasti homma hoituu tilauksesta. He käyttävät gluteenittomia tuotteita tehdessään erillisiä valmistusvälineitä ja tilattaessa kannattaa kertoa kuinka vakavasta ruoka-allergiasta tai herkkyydestä on kyse. Itse sanon aina tilausta tehdessäni, että minulla on keliakia. Silloin tiedän, että valmistusvaiheessa noudatetaan erityistä tarkkuutta. Samoissa tiloissa kun valmistetaan myös normituotteita, näin näen parhaakseni toimia, jotta tarkkuus on sitten kokinkin tiedossa.

Pariin kertaan aiemmin olen syönyt kyseisessä kahvilassa suolaista, mutta tällä kertaa päädyimme maistamaan jotain makeaa. Syömme usein mieheni kanssa tällaiset puoliksi, joten tälläkin kertaa jaoimme tämän annoksen keskenämme. Valitsin listalta makean crepesin, näitä olisi ollut makealla ja suolaisella täytteellä. Säde on crepesejä moneen kertaan hehkutellut, joten siksi tällä kertaa valinta osui tähän.

cafe-maku-salo-1-3 cafe-maku-salo-1-8 cafe-maku-salo-1-4
cafe-maku-salo-1-6

Katselin heidän menu-listaansa ja ajattelin, että ensi kerralla aion mennä brunssille.
Hyvä Cafe Maku ja kiitos kun myös minä olen teille tärkeä asiakas ruokarajoitteestani huolimatta.

Maiju


lauantai 10. syyskuuta 2016

Kuumat aallot

Tiedättekö miltä tuntuu kun alkaa kuumottamaan. Kuuma aalto nousee alhaalta ylöspäin ja sydän hakkaa kuin viimeistä päivää.

Vaihdevuodet on asia, josta lasketaan leikkiä ja niille nauretaan. Nauretaan ainakin siihen saakka, kunnes ne sattuvat omalle kohdalle. Muistan kuinka itsekin laskin leikkiä hyvän ystävän kanssa hänen vaihdevuosistaan. Nauroin siihen saakka, kunnes ne osuivat omalle kohdalle. Siihen loppui nauru (ainakin vähäksi aikaa). Kyllä me taisimme vielä nauraa 
vähän, kun tapasin hänet ja sanoin, että sain kostoni, kun olin hänelle niin nauranut.

kuumat-aallot-1

Tiesin kuitenkin heti mistä oli kyse, kun kuuma aalto iski kohdalleni. Pari viikkoa niitä pähkäilin ja sitten oli pakko mennä lääkäriin kysymään, että olisiko siitä nyt kyse. Lääkäri noin 30-vuotias katsoi minua ja sanoi, että "ei sinulla voi olla vaihdevuodet, jos sinulla on vain kuuma". Vaikka oli keskikesä, niin kerroin lääkärille, että tiedän kyllä, että milloin mulla on kuuma ja milloin mulla on kuuma-aalto, että siitä ei vaan voi erehtyä. Lääkäri kuitenkin suostui ottamaan kokeet ja näinhän siinä oli päässyt käymään, että hormonitaso oli sellainen, että mun diagnoosi osui oikeaan. Lääkärin oli sitten vaan pakko myöntää, että menopaussi oli alkanut.

Kuumotus, punotus ja hikoilut ovat yleisiä oireita ja ne alkavat usein kaulalta ja hiipivät kasvoille. Sen kyllä huomaa, kun aalto iskee kohdalleen.

Minulle määrättiin hormonikorvaushoitoa. Olin sitten käyttänyt hormoneita jonkun kuukauden ja lääkäri ihmetteli, että miten mun verenpaineeni huitelee vaarallisen korkeissa lukemissa. En voinut itsekään ymmärtää, kunnes tajusin syy-yhteyden. Joten hormonit saivat jäädä.

Itse löysin lopulta apua ruokavaliopuolelta. Lisäsin ruokavaliooni kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja yritin syödä terveellisemmin. Ruokavaliomuutokset toivat apua olotilaani.

Vaihdevuosiin liittyvä hikoiluoireet kestävät yleensä noin 2-5 vuotta. Itselläni ne kestivät noin 4 vuotta. Olen siitä onnellinen, että olen voiton puolella näiden oireiden kanssa. Joskus vielä saattaa tulla oireita, jotka menevät nopeasti ohi, mutta enää niitä ei tule päivittäin.
Vaihdevuodet kuuluvat naisten elämään ja niiden kanssa vaan on opittava elämään. Itse olen yrittänyt ottaa tämän vaiheen elämässäni huumorilla, kun ei muutakaan voi.  Päätin, että minusta ei tule oireiden takia kiukkuista vaihdevuosi-ikäistä eukkoa, vaan yritän sopeutua tähänkin elämänvaiheeseen niin positiivisesti kuin siihen voi suhtautua.

Maiju