sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Jatkoaikaa elämälle - elämä on lahja

len kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin, mutta päätin kirjoittaa siitä uudestaan ja vähän enemmän aihetta avaten. Kirjoitin aiheesta 2,5 vuotta sitten siskoni 60-vuotispäivänä. Aiempi blogipostaukseni löytyy täältä. Tuosta aiemmasta blogipostauksesta pääsee myös siskoni omiin kertomuksiin, joissa hän kertoo aiheesta ja siitä, että miten on asiat tapahtuneet. Aion nyt kertoa siskostani, jonka elämä on ollut katkolla monta kertaa, hän jos kuka on opettanut minullekin sen, että elämä ei ole itsestäänselvyys, elämä on lahja.
Lokakuussa vietetään Euroopan elinsiirtopäivääHaluan omalta osaltani olla kertomassa, että miksi tästä aiheesta pitää puhua. Olen seurannut siskoni taistelua sivusta ja tiedän, että mistä puhutaan. Itse ei voi usein valita korttejaan, joilla elämä eletään.

tarja-teho-osastolla-1

Siskoni tarina:
Siskoni sairastui jo parikymppisenä, mutta hänellä kesti yli 10 vuotta saada diagnoosi sairaudelleen. Hänen diagnoosinsa lopulta oli primaarinen sklerosoiva kolangiitti. Tämä tarkoittaa sitä, että maksansisäiset sappitiehyet ovat tulehtuneet ja kutistuneet. Siskoni iho kutisi ja iho tuli keltaiseksi. Hän kärsi erinäisistä oireista. Keltaisuus oli hänen näkyvin oireensa sairaudestaan. Häntä häiritsi jatkuvat kutina iholla, joka oli usein niin kauheaa, että siskoni tunsi koko elimistönsä olevan kuin tulessa. Hän oli niin tuskissaan kutinan kanssa, että koitti kamman ja saksien avulla helpottaa kutinaansa. Mikään ei auttanut. Tämän varmaan voi jokainen kuvitella mielessään, kun mikään ei auta ja tuntuu kuin olisi 24/7 tulessa.

Viisi vuotta siitä kun hän sai diagnoosin (hänen ollessaan 37-vuotias) lääkäri totesi, että tilanteeseen ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin maksansiirto. Hän pääsi leikkausjonoon marraskuussa 1990. Joulukuussa 1990 hänet hälytettiin kahteen eri kertaan leikkaukseen, mutta molemmilla kerroilla siskoni heräsi nukutuksesta ilman, että leikkausta oli pystytty tekemään. Tuossa vaiheessa oli hänen miehelleen kerrottu, että siskollani on elinaikaa vain viikkoja. Siskoni ei sitä silloin tiennyt. Muistan kuinka itse aina rukoilin, että "älä anna lasten menettää vielä äitiään" ja siskoni oli miettinyt samaa. Hänen lapsillaan oli tuolloin ikää 11- ja 15-vuotta.

tarja-1

Tällöin taisteltiin siis jo aikaa vastaan. Kun soitto sitten viimein tuli oli sisarellani flunssa, mutta siitäkin huolimatta hänet päätettiin leikata ja leikkaus onnistui. Leikkauksen jälkeen alkoi kuitenkin tulemaan erilaisia ongelmia. Hänelle tuli sappiongelmia, erilaisia tulehduksia ja akuuttia hyljintää. Kuitenkin siskoni pääsi sairaalasta lopulta kotiin. Kului jokunen vuosi ja siskoni jatkoi elämäänsä ja hän lähti opiskelemaan itselleen uutta ammattia. Juuri ennen valmistumistaan hänen oireensa kuitenkin palasivat.
Hän joutui uuteen siirtojonoon.  Alkukesästä 1994 tärppäsi ja hänet leikattiin. Siirron yhteydessä maksavaltimo tukkeutui ja hänelle jouduttiin tekemään ohituksia. Parissa viikossa hänen vointinsa huononi ja yleiskunto laski. Maksavaltimot olivat tukkeutuneet ja maksa oli menossa kuolioon. Siskoni painoi tuolloin 39 kiloa. Siskoni sairaalareissu venyi kymmenen kuukauden pituiseksi.

tarja-sairaammillaan-1

Hänen tyttärensä oli tuossa vaiheessa saanut lapsen 17-vuotiaana. Lapsenlapsi oli tuolloin 8 kuukauden ikäinen ja tytär viestitti äidilleen kirjeellä sairaalaan "lupaa äiti, että et kuole".  Tuo aika oli lapsille ja miehelle todella rankkaa aikaa. Äiti sanoi lapsilleen, että "ei voi luvata, että ei kuole, mutta voi yrittää pitää kiinni viimeisistäkin elämänrippeistään". Tuossa vaiheessa jo tiedettiin, että siskolleni ainoa mahdollisuus olisi kolmas maksansiirto. Tähän tuli mahdollisuus vuoden 1995 alkupuolella. Leikkaus meni hyvin ja hän pääsi kotiin viiden viikon päästä leikkauksesta. Seuraavana kesänä siskoni alkoi kärsimään erinäisistä ongelmista, jotka lopulta veivät hänet pyörätuoliin ja erinäisten muiden apuvälineiden käyttäjäksi. Hän sai keuhkokuumeen ja sytomegaloviruksen. Hän meni sairaalassa tajuttomaksi ja sairaalaan kutsuttiin lähiomaiset paikalle. Tilanne näytti pahalta. Hänellä oli ollut rankka haimatulehdus, joka lopulta kuitenkin alkoi hellittämään. Huonoina hetkinään hän mietti sairaalavuoteellaan hautajaisvärssyjä ja kirjoitti elämänohjeitaan vihkoon tytärtään varten.Toipuminen kesti viisi kuukautta.

Tämän jälkeen alkoi siskoni elämän jatkoaika. Helppoa ei varmasti ole ollut missään elämän vaiheessa. Hän on saanut erinäisiä sairauksia tämän jälkeenkin, mutta hän ei ole koskaan valittanut. Välillä hänellä on epäilty haimasyöpää ja hän on kuitenkin saanut monta kertaa sitten lopulta ilosanoman, että ei sittenkään. Hän on ollut kiitollinen elämälleen siitä, että on saanut elää. Hän on ollut kiitollinen siitä, että on saanut nähdä lastenlastensa kasvavan. Lapset ovat olleet kiitollisia, että ovat saaneet pitää äitinsä ja mies on saanut pitää vaimonsa sekä lapsenlapset mumminsa. Tällaisia asioita ei usein terveet ihmiset osaa arvostaa. Siskoni toistaa usein sitä, että on kiitollinen elämästään. Elämä ei ole hänelle mitenkään itsestäänselvyys.

fb_img_1468267677143

Muistan kuinka aina mietin, että mistä ihminen saa voimaa jaksaa? Uskoa siihen, että tästä vielä selvitään. Itse olen positiivisella elämänasenteella siunattu. Muistan kuitenkin itsekin miettineeni, että olisinko pystynyt tällaisen edessä itse säilyttämään tuon positiivisen elämänasenteeni ja kiitollisuuden tunteen, mitä siskoni on jaksanut tehdä nämä vuodet.

Haluan tämän kirjoituksen myötä muistuttaa, että että kannattaa sanoa KYLLÄ elinluovutukselle ja ilmaista tahtonsa selvästi myös lähiomaisille. Koskaan ei voi tietää, että mitä elämässä tapahtuu.

Itse olen sanonut KYLLÄ jo silloin, kun siskolleni tehtiin ensimmäinen maksansiirto. Nykyään älypuhelimellakin voi vastata KYLLÄ. Puhelimeen ladattavan  softan voi ladata täältä. Ulkopuolisten lahjoittajien toimesta on sisareni Tarja saanut jo kolme kertaa jatkoajan elämälle.

image
Elämälle kiitos. Elämä on suurempi lahja, kuin usein tulee edes ajatelleeksi.

Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.