tiistai 6. syyskuuta 2016

Muistot ovat tärkeitä

Viime viikolla kirjoitin lapsuudestani sekä kerroin muistoja lapsuudestani yhtenä kolmosena. Kirjoitus sai kovasti kiitosta ja toivottiin lisää vastaavia postauksia. Palaan tässäkin kirjoituksessa noin 50 vuoden takaisiin asioihin. Hieman toisesta näkökulmasta. Halusin palauttaa äidilleni hetken 50 vuoden takaiseen aikaan.

Äitini on 87 vuotias ja alkanut kärsimään huonontuneesta lähimuistista. Asiat, joihin hän usein palaa on vanhat asiat, niistä hän tykkää puhua. Äitini on usein hyvin paljon kotona yksinään ja liikkumiset jäävät usein kaupassa käymiseen ja lähiympäristössä pyörimiseen.
Mietimme viime viikolla vanhimman siskoni kanssa, että jos veisimme äidin katsomaan taloa, jossa hän on asunut vuodesta 1957  vuoteen 1966. Heitin ajatuksen äidille ja hän innostui asiasta heti. Muistot on niin tärkeitä hänelle. Ajattelimme siskon kanssa, että äiti saisi hieman muistella asioita ja varmasti hänelle tekee hyvääkin palautella näitä vanhoja asioita mieleensä. Olen itse ollut 3 vuotias muuttaessamme pois Haagasta ja siskoni 13 vuotias, joten oli  luonnollista, että hän muisti paremmin tuon aikaisia asioita. Äitini oli hieman ihmeissään, että "miten sinä et voi muistaa sitä ja sitä". Yritin kertoa äidilleni, että olen ollut 3 vuotias ja muistini ei yllä sinne saakka. Olen ollut pitkälti muiden kertomusten varassa. Tietyt asiat on käyty läpi moneen kertaan, että kuka on tehnyt ja mitä on tehnyt.

Sunnuntaina lähdimme Haagaan katsomaan, että miltä näyttää talo, jossa vanhempani aikoinaan asuivat ison perheensä kanssa. Itse olen syntynyt vuoden 1962 lopulla ja asuimme Haagassa 1966 tammikuuhun saakka. Asuntomme oli 48 neliön kaksio ja meidän kolmosten syntymän jälkeen asuimme siis 9 henkeä tuossa kaksiossa. Kyselin kovasti äidiltä, että miten me oikein mahduimme tuohon asuntoon. Keittiössäkin kuulemma oli kerrossänky ja osa lapsista nukkui lattialla. Vanhempani yrittivät monta vuotta löytää isompaa asuntoa isolle perheelle, mutta vasta kolmen vuoden päästä syntymästämme sitten lopulta onnisti. Kuulemma kiinteistöyhtiöllä ei ollut tarjota tarpeeksi isoa asuntoa, niin sitten ei tarjottu mitään. Kuitenkin nauroimme, että tuossa tilanteessa varmaan mikä asunto tahansa olisi ollut parempi kun 48 neliötä yhdeksälle hengelle.

Tässä perheemme vuoden 1962 lopulla Kylänevantie 1:ssä Haagassa autotallin edustalla.

Haaga Kylänevantie - 1

image
Tässä olen äitini kanssa sunnuntaina kuvattuna samaisen autotallin edessä (kuva: Kirsi Myllyniemi).
IMG_9834

Kuvassa alin parveke oli meidän asunnon parveke. Itseäni kiinnosti kovasti nähdä tuo parveke, koska olen kuullut monta kertaa tarinan, jossa meidän kolmosten on kerrottu tiputtaneen vanhempieni hopealusikoita parvekkeen alalaidassa olevasta raosta. Olimme kuulemma maanneet parvekkeen lattialla mahallaan ja rakosesta sitten tiputtelimme lusikoita. Naapurit olivat lusikat sitten keränneet pihalta ja tuoneet ne takaisin oikeaan osoitteeseen.

äiti - 1 (5)

äiti - 1 (3) äiti - 1 (4)
äiti - 1 (1)

Äitini oli hyvin iloinen päästessään katsomaan taloa ja saadessaan muistella asioita, joita tapahtui silloin 50 vuotta sitten.

Muistot ovat tärkeitä ihmiselle ja varsinkin kun lähimuisti alkaa pettämään.
Niin kauan kuin voimme jakaa vanhuksille kokemuksia, niin tehkäämme se. Pieniä asioita meille lapsille, mutta isoja vanhuksille.

Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.