maanantai 24. lokakuuta 2016

Keliaakikko kiittää taas hotellia

Viikonloppuna vietin siis aikaani hyvinkin tiiviisti Helsingin messukeskuksessa I love me messujen tiimoilta. Senhän varmaan jo kaikki tietääkin. Tällaiset messupäivät vaativat täydelliset eväät. Päätimme Tiian kanssa, että käymme joka aamu Holiday Inn Helsinki messukeskus hotellin aamupalalla. Emme olleet hotellin asiakkaita, vaan hoidimme aamupalat maksusta. Hinta aamupalalle oli 19 euroa. Kuitenkin koimme, että aamupala kannattikin maksaa, koska sen voimin jaksoimme sitten pitkään iltapäivään.
Erikosiruokavalioinen valitsee hotellin aina sillä periaatteella, että missä erikoisruokavalioinenkin huomioidaan hyvin.
Kun olen keliaakikko, valitsen yleensä hotellit todella tarkkaan ja olen aika vaativat asiakas. Haluan, että minäkin olen saman vertainen kun muutkin asiakkaat. Joskus kohtaa hotelleja, joissa ei korvata gluteenia sisältäviä tuotteita gluteenittomilla tuotteilla ja joissa mennään sieltä missä aita on matalin. Käyn sellaisessa paikassa vain kerran. Jos homma pelittää hyvin, kerron mun yli 6.000 hengen gluteenittomalle ryhmälle, että mihin kannattaa mennä. Kannattaa siis palvella myös gluteenittomia ja erikoisruokavalioisia hyvin. Hyvä kello kauas kuuluu, on aika hyvä sanonta.
Kävimme kolmena aamuna nauttimassa hotellin aamupalan.
Viisi asiaa milloin tulen varmasti uudestaan hotelliin:
  1. Saan itse valita tuotteet mitä syön.
  2. Saan aamupalalla puuroa ja toivottavasti myös mysliä.
  3. Gluteeniton leipä on hyvää ja vaihtoehtoja löytyy.
  4. Maikeitakin hyviä vaihtoehtoja on tarjolla.
  5. Ruoka on laadukasta ja maistuvaa.
  6. Karjalanpiirakat on jo todella hyvä yllätys.
Noilla kuudella kohdalla jo varmasti saa minun sydämeni sulamaan ja tulen uudestaan.
Tällä kertaa Holiday Inn Helsinki Messukeskus tarjosi joka päivä eri leipävaihtoehtoja. Leivät oli selkeästi hyvin valittuja ja olivat maistuvia. Minulle ilmoitettiin heti, että myös gluteenitonta puuroa on saatavilla ja se tehdään keittiössä tilauksesta. Makeitakin ja maistuvia vaihtoehtoja löytyi useita.

Perjantain aamupalani:
holiday-inn-messukeskus-1-1

Leipävaihtoehtoja oli useita. Tällä kertaa valitsin Fazerin gluteenittoman leivän.

holiday-inn-messukeskus-1-2

Kahvin kanssa valitsin tällaisen makean piiraan.

holiday-inn-messukeskus-1-3

Lauantaina tarjolla oli erilaista leipää ja tuo hedelmäinen kakkunen oli ihanan maukas. Näiden lisäksi tilasin tietenkin puuroa.

holiday-inn-messukeskus-1-4

Sunnuntaina taas erilaisia leipävaihtoehtoja ja muuten samanlaisella setillä mentiin.

holiday-inn-messukeskus-1-5

Tuotteet olivat yksittäinpakattuja mistä tietenkin plussaa, jotta ei tule kontaminaatioriskiä.
Suosittelen tätä hotellia gluteenittomille ihan ehdottomasti. Jos jostain syystä jotain ei ole näyvillä, niin kysymystä vaan henkilökunnalle ja homma hoitui. 
Kiitos Holiday Inn Helsinki messukeskus, tulen toistekin.

Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.