torstai 5. tammikuuta 2017

Löytöjä Tallinnasta

Kerroinkin aiemmin, että olin Tallinnassa ja tein siellä löytöjä. Nykyään keskityn enemmän asusteiden ostamiseen kuin vaatteiden. Käytän aika paljon mustaa pohjalla ja niitä vaatteita on kaapit pullollaan. Jos haluan uutta, ostan koruja ja huiveja, niin pääsee paljon halvemmalla.
Tallinnasta tarttui mukaan paljon tarpeellista.
Löysin uudet silmämaskit. Minä nukun aina silmämaskit päässä, koska muuten ei uni tule. Näitä pitää olla useita, koka maskeja pitää olla vähän siellä ja täällä. Mökillä omat, yhdet yöpöydälla ja yhdet valmiina kosmetiikkalaukussa, joka on osittain pakattu kun lähden reissuun. Näin aina pitäisi olla silmämaskit siellä missä pitääkin, jotta uni on taattu.
tallinnan-ostokset-1
Varamaan en olisi tarvinnut uusia sukkia, mutta, mutta. Ne oli pakko ostaa, kun mummo, joka niitä myi oli niin suloinen ja sukat myös. Tässä tuli kannustettua myös virolaista kädentaitoa.
tallinnan-ostokset-1-2
Ostin uuden kukallisen tuubihuivin käsityöläistorilta. Tässä oli niin kivat värit, että oli pakko ostaa asuja piristämään.
tallinnan-ostokset-1-6
Kukakohan muistaa kun 70-luvulla oli ihania irtokauluksia, joita pidettiin talvella puseroiden alla. Usein ne oli sellaisia korkeakauluksisia, mutta muistan, että mulla olisi ollut joku tällainenkin. Ostin siis mageen kauluksen alennusmyynnistä. Kiva lisätä vaikka mustan puseron alle. tulee vaikutelma, että puseron alla olisi kauluspaita.
tallinnan-ostokset-1-3
Ostin toisenkin tuubihuivin, joka oli fuksianpunainen ja niihin sopivat Iberon kukkakuvioiset perhoskorvikset.
tallinnan-ostokset-1-4
Käsityöläistorilta tarttui mukaan myös mohairponcho. Tämä oli pakko ostaa, koska väri oli just eikä melkein oikea. Sopii hyvin mustan mekon kanssa.
mohair-1-1

Tämä pusero houkutti erään liikkeen oven ulkopuolella. Kutsui ikään kuin liikkeeseen heti sisään. Kyseessä neule, jossa on huovutuskoristeiset kukat. Tämä oli pakko mennä kokeilemaan ja heti sen myös ostin. Myymälässä olisi ollut myös mekkoja, joissa oli vastaavalla tavalla tehty koristeet mekkoon. Kovasti tämän perään kyseltiin jo facessa, mutta en osaa kertoa liikkeen nimeä, koska oli pieni liike, joka myy tällaista perusvaatetta, mitä Tallinnasta usein löytyy.
huopakoristeltu-pusero-1
Kosmetiikkaa ostin myös ja niitä esittelen myöhemmin. Tallinnassa on kiva käydä ja välistä tulee ostettua enemmänkin. Tällä kertaa varmaan ihan kohtuudella.
Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.