perjantai 28. lokakuuta 2016

Anna mun halata sua

Anna mun halata laulaa Mika Ikonen syksyllä ilmestyneellä levyllään. Muistan kun näin kyseisen biisin videon ekaa kertaa ja ajattelin heti, että "vau, mikä ihana biisi". Halaaminen on tärkeä asia ja biisissä annetaan lohtua sitä tarvitsevalle ja kerrotaan, että ei ole pakko pärjätä yksin ongelmien keskellä. Voi siis antaa itsensä olla heikko ja antaa myös muiden auttaa.

Viime viikolla sain yksityisviestin Twitterin kautta ja kysyttiin, että kiinnostaisiko minua saapua Nenäpäivän - Anna mun halata -temppaukseen  mukaan. Päätin, että mukaan ollaan ja työasiat hoidetaan tavalla tai toisella.

Tapahtuma järjestettiin Helsingin rautatieasemalla torstaina kello 14-15 välisenä aikana. Tempauksessa kerättiin rahaa nenäpäiväkeräykseen, laulettiin ja halattiin. Tuotettiin ohikulkijoille hyvää mieltä ja iloa. Itse olin mukana somettajana eli tuotin materiaalia moneen eri kanavaan.

Minulla oli kunnia tutustua Mika Ikoseen ja huomata, että kuinka upea ja positiivinen persoona hän on. Hänestä huokui hyvällä tavalla tavallisuus ja oli ilo huomata, että kuinka hän on pitänyt jalat maassa. Huomasin, että jaamme samoja arvoja eli positiivisella asenteella mennään ja asioista etsitään positiivinen puoli, vaikka hampaat irvessä.

anna-mun-halata-1
Pistin Mikan poseeraamaan.  Voiko tätä miestä vastustaa? Minä halasin ainakin 10 kertaa.
anna-mun-halata-1-3
Mikalla oli tukena lapsikuoro. Kuoro oli Kaisaniemen 4 C luokan lapset. Voi kun lapset osaavat olla niin ihanan aitoja ja innostuneita.
anna-mun-halata-1-2
Mitä useampaan kertaan biisi laulettii, sitä paremmin se meni.
anna-mun-halata-1-4
Tässä on osa tempauksen halaajista. Taisin halata itsekin jokaista ainakin kerran ja joitain jopa useitakin kertoja.
anna-mun-halata-1-6
Tämä ihana Ida oli hän, joka kutsui mut mukaan Twitterin kautta. Kiitos Ida, tämä oli just mun juttuni. Minua saa aina kutsua juttuihin, joissa ilo on mukana. Rakastan pitää hauskaa.
anna-mun-halata-1-1
Kun biisi oli laulettu moneen kertaan, Mika asettui vielä vastaanottamaan ihmisiä ovien edessä. Hymyillä monet vastasivat Mikan pyyntöön halauksesta.
anna-mun-halata-1-8
Rohkeimmat uskaltautuivat halaamaan. Sitten he poistuivat hymyssä suin pois. Tästä näkee, että halaaminen kannattaa, sillä se tuottaa hyvää oloa.
anna-mun-halata-1-9
Idan kanssa haluttiin vielä yhteiskuvaan ihanan Mikan kanssa.
anna-mun-halata-1-7
Sain halauksen myös Angry Birdsiltä. Juuri tämä lintu on muuten mun suosikkini. Mulla on hupparissa tämä ja myös kahvikupissa. Tapasin siis monta mun suosikkiani samalla kertaa.
anna-mun-halata-1-5

Tässä varmaan tuli sanottua se kaikkein tärkein, että halaaminen on tärkeää. Muista halata sitä lähimmäistä ihmistä silloin kun hän sitä eniten tarvitsee. Tilaisuuden järjesti Hewlet Packard, joten kiitos myös heille.

Halataan kun tavataan ja ottakaa osaa Nenäpäiväkeräyksiin.

Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.