perjantai 31. maaliskuuta 2017

Käsinmaalatut kangastossut Lontoosta

Nyt on varastossa miljoona aihetta, josta haluaisin kirjoittaa. Mietin, että missä järjestyksessä ja mitä teille esittelisin. Ajattelin, että nyt on vaan pakko esitellä teille mun uudet tennarit, jotka löysin Lontoosta.

Kävelimme Portobellon kaduilla ja matkaseuralaiseni kertoi, että viimeksi hän näki kaupan, jossa maalattiin käsin tennareita. Siellähän se kauppa oli vieläkin eli kyseessä oli KokoArt London niminen kauppa. Katseltuani ensiksi näyteikkunassa kenkiä mietin, että nyt saatamme olla sellaisten asioiden parissa, jota en vaan voi vastustaa.

Haastattelimme tekijää, joka kertoi, että maalatut kengät kestävät valmistua 40 minuuttia ja kengät maksavat kengän koon mukaisesti punta/per numero eli kun minulla on 36 numeron kenkä, niin hinta oli 36 puntaa. Mitä sitä sitten enää miettimään. Valitsin mallistosta ruusut, jotka halusin maalattavan tossuihini. Tossuja oli valittavana joko matalalla tai korkealla varrella. Halusin nämä matalavartiset kengät. Kuviot on maalattu vedenpitävällä maalilla.

Ostin Lontoosta vain pari asiaa ja tämä oli yksi niistä ostoksistani. Jäin miettimään, että olisi pitänyt tilata parit kengät. Pitää katsoa, että voiko heidän nettikaupastaan tilata lisää kenkiä.









Kati nappasi taiteilijan työpisteestä kuvan. Kuva kertoo varmasti enemmän kuin tuhat sanaa. Taiteilijan läppäri on varmasti taiteilijan näköinen.



Lontoosta ostin myös Portobellon eräästä kaupasta tällaisen Lontooaiheisen kassin, jossa on kaikki Lontoon tärkeimmät elementit.



Joku kertoi, että Suomessakin olisi kenkien maalareita. Pitää vähän tutkailla, että löytyykö niitä ja millaisia kenkiä täällä valmistetaan. Mitäs pidätte kengistä?

Maiju


torstai 30. maaliskuuta 2017

Gluteeniton ei ollut enää gluteenitonta

Tunnen suurta vastuuta siitä mitä kirjoitan. Kirjoitin aiemmin blogipostauksen, jossa nostin valtakunnan  ykköskoiraleivonnaisen gluteenittomana esiin. Näin olikin silloin eli Lennu oli gluteeniton.

Tänään olin lomapäivällä ja tein treffit miehen kanssa Cafe Esplanadiin ja ajatuksena loman kunniaksi gluteeniton Lennu. Olen oppinut viiden vuoden keliakia-aikanani, että ÄLÄ LUOTA SIIHEN, ETTÄ GLUTEENITON tuote on gluteeniton aina. Hyvä ohje kaikille.



Katselin, että Lennun nenä oli muuttunut viime näkemältä. Selvästi näytti olevan lakritsia. Lakritsi on sisältää yleensä gluteenia ellei se ole gluteenitonta lakritsia. Jos en olisi ehtinyt näkemään alkuperäistä Lennua, en välttämättä olisi epäillyt mitään, koska tuote oli saanut jo gluteenittoman leiman sosiaalisessa mediassa.

Kysyin henkilökuntaan kuuluvalta, että onko Lennu muuttunut gluteenia sisältäväksi, koska on lakritsia nenässä. Minulle tarkistettiin asia ja todettiin, että gluteeniton on. Tarkistin vielä, että "voitko vielä kertoa minulle, että kenen valmistajan lakritsia nenässä on". Kerroin, että minulla on keliakia, että siksi minun täytyy olla varma, että se on gluteenitonta lakritsia. Ystävällinen henkilökuntaan kuuluva lähti tarkistamaan asiaa yläkerran keittiöstä.

Minulle tultiin vähän huolestuneen näköisenä kertomaan, että "olit oikeassa, kyseessä on gluteenia sisältävää Pandan lakritsia". Joten Lennu jäi vitriiniin.

Pieni asia muille, mutta iso asia meille erikoisruokavalioisille. Tarkka saa olla aina, kun reseptiä lähdetään muuttamaan. Kaikkien tuotteiden gluteenittomuus pitää aina varmistaa erikseen. 



Laitoin vielä kotiin päästyäni kahvilalle kommenttia, että asia kannattaa korjata. Heille oli käynyt virhe aivoriihessä, mutta lupasivat palata alkuperäiseen reseptiin heti. 

Koska olen aiemmin kirjoittanut Lennusta täällä. Niin katson siksi aiheellliseksi kirjoittaa myös tästä. Blogipostaukseni lukijoiden määrä oli niin iso ja myös 7.000 gluteenittoman ryhmän kiinnostus tuotetta kohtaan oli niin suuri, että koen olevani vastuussa myös tämän asian esille tuomisessa.

Hyvä muistutus myös gluteenittomille ihmisille siitä, että älä koskaan pidä selvyytenä, vaan kyseenalaista asiat. Tenttaa ja pyydä tarvittaessa tuoteselosteet nähtäväksi.

Maiju

Gluteenittomasti Lontoossa

Tarkkaavaisimmat seuraajani jo huomasivatkin, että käväisin Lontoossa. Rakastan Lontoota, mutta edellisestä käynnistäni oli kulunut noin viisi vuotta. Edellinen reissuni oli sikäli erikoinen, että lähdin sinne "terveenä" ja palasin sieltä hyvin pahoinvoivana ja voimakkain oirein. Myöhemmin selvisi, että minulle oli tullut keliakia. Jotenkin siis tuon matkan muistan aina. Tuo jakaa minut aikaan ennen ja jälkeen normaalin ruokavalion. Tuon jälkeen siis minulle oli vaihtoehtona ainoastaan ehdoton gluteeniton ruokavalio.

Minua aina jollain tasolla vähän jänittää matkustaminen. Erikoisruokavalioiset yleensä joutuvat miettimään niin paljon syömistään etukäteen ja yleensä joutuvat selvittämään kohdemaan tarjontaakin etukäteen. Tällä kertaa itse otin vähän kevyemmin, koska luotin siihen, että gluteenittomuus toimii Englannissa. Olen kuullut tuosta niin paljon hyvää.



Ainoa missä ruokavalioita ei yleensä huomioida on lentokoneet. Tämä aihe irroitetaan siksi tästä tarinasta ja palaan siihen ihan ehdottomasti myöhemmin erikseen. Tuo vaatii hieman ehkä keskustelun avaamista. Itse en tällä kertaa siihen puuttunut, mutta matkaseurani eli Hellapoliisi hieman kritisoi lentokoneessa aihetta. Olin varautunut lentokoneeseen omin eväin. Vaikka lento kestäisi noin 3 tuntia, matka kestää usein kaikkiaan 5-6 tuntia, joten ihan ilman syömistä ei edes keliaakikko kykene olemaan.

Sitten aiheeseen. Majoittauduimme Lontoossa huoneistoon, jossa oli jääkaapit ja omat keittiöt, joten aamupalat hoidimme siis itse omassa huoneistossa.

Ensimmäisenä iltana käytiin huoneistomme lähikadulta hakemassa ruokaa takeway-periaatteella. Nauroimme kun kassalla oli joku "ulkomaalaistaustainen" henkilö. Joka pudisti vaan päätään moneen kertaan kun yritimme kysyä gluteenitonta ruokaa. Päädyimme sitten kääntämään selkämme (8 henkeä)  ja muulle henkilökunnalle tuli kiire kysymään, että mikä ongelma. Heillä oli selkeästi listoilla merkintä, että heiltä saa gluteenitonta ja viime hetkellä siis saivat meidät käännytettyä takaisin. Pienestä voi olla siis kiinni se, että koko jengi lähtee muualle, jos yksi ei saa ruokaa.

Koska olimme illalla perillä vasta noin kello 21 aikaan, olin ottanut gluteenitonta leipää mukaan matkalle. Näin siis selvisin ensimmäisestä aamusta ongelmitta. Kävimme illalla hakemassa kreikkalaista jogurttia ja hedelmiä kaupasta. Tämän voimin siis pääsin liikenteeseen ensimmäisenä lomapäivänä.



Mielestäni Lontoossa on gluteenittomuus kyllä hyvin hallinnassa. Tarkkailin henkilökuntaa ja heidän ruuanvalmistustaan usein "tiskin takana" ja katselin, että vaihtuuko hanskat ja miten ruoka-aineita käsittellään. Tämän lisäksi itselleni vankkaa uskoa toi se, että minulta kyseltiin, että "olenko allerginen gluteenille vai mistä syystä noudatan ruokavaliota". Koin sen hyvänä, koska sillon ainakint tietävät sen, että millä tarkkuudella annokset valmistetaan.

Maistiaisena mukaan oli tarttunut kotoa mukaan tällainen muffini. Olipas maukas, eikä ollenkaan kuiva, niin kuin monet ovat.



Brown Rice thaimaalainen ravintola Portobellon kadulla

Ensimmäisen lomapäivän päivällinen syötiin Portobellon alueella ja valitsimme thaimaalaisen ravintolan. Kävimme tarjoilijan kanssa läpi kaikki esillä olleet ruokalajit ja siitä valitsin itselleni sopivat ruuat. Maistuvaa hieman tulista ruokaa ja tykkäsimme kaikki. Tarjoilija ymmärsi todella hyvin gluteenittomuuden ja osasi kertoa hyvin ruoka-aineista, mitä missäkin ruuassa oli käytetty.





Olin kuullut ennen matkaani, että Mark & Spencerin ruokaosastolla olisi myynissä gluteenittomia kolmioleipiä. Kun vastaan tuli M&S:n ruokakauppa, niin minähän suuntasin sinne. Täytyy sanoa, että juuri tällaisia juttuja gluteenittomat ihmiset haluavat. Miksi ihmeessä meillä ei ole Suomessa tällaisia? Kun laitoin kuvan meidän gluteenittomaan ryhmään, niin johan kuva sai mahtavan suosion.

Se, joka ensiksi meille gluteenittomille tajuaa alkaa tällaisia valmistaa, niin varmasti on kyllä gluteenittomien kunkkku. 

Puolet söin illalla "kämpille" päästyäni ja toisen puolen sitten jätin aamupalaksi.




Tällaiset ajatukset tuli tuon kolmioleivän tiimoilta mieleeni. Varmasti monet muutkin gluteenittomat voivat tähän samaan asiaan samaistua.



Lomapäivän toinen aamu alkoi pienellä vahingolla. Olin ostanut edellisenä iltana aamupalaksi jogurttiaamupalan. Luen aina tuoteselosteet ja nytkin olin tavannut englanninkielistä tuoteselostetta, mutta jostain syystä en vaan tajunnut, että Bulgur on vehnän jyvistä tehty rouhetta. Bulgur ei ole mulle tuttu, mutta tiedän. Söin jogurttia ja kun pääsin jogurtin pohjalle aloin miettimään, että mitä siellä pohjalla oikein on. Luin uudelleen tuoteselosteen ja kysyin matkakaverilta, että mitä Bulgur on?  Silloin totuus valkeni. Pari kirosanaa taisi tulla, koska olen yleensä hyvin tarkka. Onneksi tämä virhe ei aiheuttanut minulle ongelmaa, niin kuin se joskus saattaa hyvinkin pienestä virheestä aiheuttaa.



Sain vinkin, että Lontoossa on ketju Honesty Burger ja siellä kuulemma parhaat burgerit ikinä. Olimme menossa Sohoon ja päätin, että etsin kyseisen ravintolan käsiini. Löysimme ravintolan Meard Streetiltä.



Kanssamatkustajat tulivat mukaani ja päätin ottaa hampparin mukaani. Tätä ei todellakaan kehuttu mulle liikaa, vaan se oli täydellinen. Hampurilaissämpylä oli täydellinen, en ole koskaan maistanut näin hyvää gluteenitonta hampurilaista. Onneksi sain tämän vinkin.



Kanssamatkustajat suuntasivat Jamie Oliverin ravintolaan ja itse menin mukaan jälkkärille. Jälkkäriksi itselleni valitsin jäätelön kera kahvin.



Lontoosta löytyy välipaloiksi kaupoista näitä ihania marja-hedelmäkippoja. Toivotaan, että myös nämä isommassa määrin rantautuisivat myös meille Suomeen. Vähän tällaista olen ollut havaitsevani.



Tulen tekemään vielä videon Pinkit korkokengät youtube-kanavalleni. Otin kauppojen tarjonnasta videota, joten odottakaahan kun saan videon editoitua.

Oheistan tähän vielä muutamia linkkejä, joista voi olla hyötyä Lontoon matkoilla. Youtubessa näyttää olevan aika mielenkiintoinen Becky Excell, jota kannattaa seurata. Hän vinkkaa muun muassa omat vinkkinsä Gluten Free London videollaan.

Sain myös vinkin, että olisi sellainen sokeritaivas olemassa kuin Cookies Screams. Leipomo on gluteeniton ja vegaaninen ja sijaitsee The Market Hall:ssa.

Kannattaa tutustua myös Romeos Sugar Free Bakeryyn.

Linkitän tähän postauksen Ainon blogiin, joissa on myös aiheena Gluteeniton Lontoo. Täältä löytyy Ainon matkakertomusta Lontoosta.

Tällä kertaa matkalla ei keskitytty niin paljon gluteenittomiin, kuin tavallista, koska kahdeksan hengen seurueesta vain minä yksi olin gluteeniton. Taidanpa lähteä gluteenittomalle matkalle Lontooseen heti kun vaan saan matkakaverin. Nyt heräsi kipinä etsiä Lontoon gluteenittomat ruokapaikat.

Meidän matkan gluteeniton video löytyy täältä:



Maiju

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Viikon gluteenittomat

Ajattelin esitellä muutaman gluteenittoman tuotteen, joita olen maistanut viimeisen viikon aikana. Anopin synttäreille ostin K-Citymarketista Ellen Svinhuvudin kakun, kakun hinta noin 23 euroa. Ostin synttäreille myös Pirkan valkosuklaa-karpalocookieita, niiden hinta oli 2,99 euroa. Molemmat maistuivat hyvältä ja niitä voin suositella.

Välillä on kiva hakea vaihtelua tarjoiluihin. Aina ei ole kiva syödä sitä yhtä ja samaa mutakakkua vuodesta toiseen. Ellen Svinhuvudin kakku sopii varmasti hyvin myös kuohuviinin kanssa nautittavaksi, jos haluaa juhlistaa jotain skumpa kanssa. Hyvä vinkki siis gluteenittomaan tarjoiluun.



Nämä pikkuleivät oli mukavan kokoisia ja näistä varmasti voisi rakentaa myös jätskin kanssa kivoja jäätelöleivoksia eli kahden keksin väliin ruokalusikallinen jäätleöä.



Synttäreiden jälkeen oli jo nälkä ja päätimme pysähtyä kotimatkalla Kannelmäen Kaareen. Kaaren yläkerrassa on Spaghetteria niminen pasta ja salaattiravintola. Olen siellä pari kertaa käynyt ja hyväksi todennut. Sieltä saa annokset myös gluteenittomina. Olen saanut aina myös hyvää palvelua.



Olen tylsä pastan syöjä ja musta tuntuu, että aina valitsen tylsästi Pasta Carbonaran. Hyvää ja suosittelen ihan täysillä. Ihan sairaan hyvä pasta-annos.



Olen ajatellut, että voisin alkaa uuden sarjan tänne blogin puolelle, jossa esittelisin mahdollisesti kerran viikossa viikon gluteenittomat vinkkini. Tässä tämän viikon vinkit.

Gluteenittomista tuotteista ja valmistustavoista saan hyvin paljon yksityisviestejä. Neuvon kyllä aina kun vaan osaan ja tiedän.

Maiju

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Mustaa ja hopeaa yhdistettynä arkiasuun

Hyvin vähän tulee näitä asukuvia enää tänne pommitettua, vaikka tiedän, että osa lukiijoistani niitä aina toivookin. Jotenkin minusta tuntuu, että musta on tullut NIIN tylsä. Välistä tuntuu, että ei enää jaksa olla riikinkukko, vaan haluaa sitä perusjuttua. Ikäkö on alkanut vaivaamaan?

Viikolla oli taas sellainen "plääh"-fiilis pukeutumisessa ja vedit jalkaani töihin mennessäni farkut, joihin yhdistin vanhan mustan puseron, jossa on hopeinen kotkan kuva edessä. Kun haluan aina vetää vielä sen huivin olkapäilleni, niin sopivasti osui käsiini musta huivi, jossa toistui myös hopeakoristeet.

Kun menin töihin, niin eräs työkaveri sanoi heti, että "jännä juttu, että luin juuri Gloriaa, jossa kerrottiin, että on trendikästä yhdistää mustaa ja hopeaa arkiasuihin". Olin siis ihan vahingossa juuri oikeana päivänä siis trendikäs.






Siivosin juuri vaatekaappiani ja laitoin kiertoon kaksi jätesäkillistä vaatteita. Ajattelin, että selkeyttäisin pukeutumistani ja nyt sai lähteä hyvinkin värikkäitä vaatteita. Vaatekaapin siivous on edelleenkin vaiheessa, joten varmasti on vielä neljä jätesäkillistä lähdössä, kunhan vaan ehdin käydä läpi kaappini.

Katsotaan, että miten tässä edistyn. Tuleeko teille lukijoilleni koskaan tällaista fiilistä, että haluatte  yhtäkkiä muuttaa tyyliänne ihan toiseen?

Maiju

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Lontoo on sydämessä ja me nyt siellä

Olen lähdössä Lontooseen sunnuntaina eli kun tätä luette olen jo siellä. Olen käynyt Lontoossa kaksi kertaa ja rakastuin siihen paikkaan jo ensimmäisellä matkallamme. Jokin siinä kaupungissa kiehtoi ja näin heti sen kaupungin kuvauksellisuuden. Rakastuin kaksikerrosbusseihin ja punaisiin puhelinkoppeihin sekä takseihin, jotka tuovat katukuvaan englantilaisen tunnelman.

Edellisestä matkastani on nyt viisi vuotta. Sanon aina, että sen matkan muistan aina, kun siellä mun keliakiani puhkesi ja muistan, että oksensi siellä milloin missäkin kadun kulmassa muovipussiin ja sitten taas mentiin. Kuitenkaan en muista sitäkään matkaa mitenkään kauhulla, vaan se oli itse asiassa hyvin hauska matka. Mun matkakaverit lauloivat mulle koko ajan Samuli Edelmanin biisiä "ei mitään hätää". Siitä tuli meidän biisi tuolla matkalla. Tuolloinhan en tiennyt, että mikä mua vaivasi, mutta se selvisi sitten vasta kuukausien tutkmusten jälkeen.

Tällä kertaa olemme lähdössä isommalla porukalla (8 henkeä) ja ihan sukulaisten kesken. Mieheni jätän kotovahdiksi, koska hän ei ole niin innokas matkustamaan. Tätä matkaa olen odottanut jo monta kuukautta.

Kaivoin vähän rekvisiittaa esille, jotta pääsen fiilistelemään tulevaa matkaamme. Löysin edellisellä kerralla ostamani postikortit, joita koristaa muun muassa Diana ja Elisabeth. Minun suosikkikuninkaallinen on ollut aina prinsessa Diana.



Edelliseltä Lontoon matkalta ostin Queen Elisabeth II -kirjan, jossa käydään läpi kuningattaren elämää vuosi vuodelta. Kirjassa on ihania kuvia Ellun nuoruudesta ja tapahtumista, joita on elämän varrella vastaan tullut.



Nämä kortit ostettiin viime matkalta ikään kuin vitsinä. Näimme kadulla neljä ihmistä, joilla oli kaikilla Charlesin naamarit. Siitä se ajatus sitten lähti. En löytänyt Charlesin naamaria, mutta ajattelin, että ehkä parempi on ostaa ihailemansa Dianan kuva ja siinä samassa tarttui mukaan myös Elisabethin kuva.



Diana on mukana kulkenut ja viime vuonna oli markkinoilta pakko ostaa tuo Diana-muki. Ajattelimme täti-kaveri Tiian kanssa joskus vähän valoittaa meidän ihailemamme Dianan merkitystä meidän elämässämme. Olemme puhuneet Tiian kanssa aiheesta ja molemmat olemme fanittaneet Dianaa nuorena. Aika moinen sattuma.



Jossain vaiheessa hankin kirjan 100 parasta Lontoo. Nyt olen kuljettanut tätä kirjaa laukussani viikon ja ajatellut, että tutustun siihen. Nyt on viimeinen hetki, jos aion ottaa kirjasta jotain vinkkejä matkaamme varten.



Mulla on nyt sellainen tutina, että tästä tulee ihan mahtava reissu. Odottakaas vaan, kerron kyllä teille, että miten meni.

Gluteenittomien juttujen suhteen olen hyvin luottavainen, sillä tiedän, että Lontoossa tämä homma pelittää. Joten ei mitään pelkoa sen suhteen.

Maiju

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kun sain hyvän miehen, jouduin anopissa tinkimään

Anoppini täytti eilen 70-vuotta ja tuli mieleeni, että en ole koskaan koskaan kertonut, että millainen suhteeni on anoppiini. Olen joskus kertonut, että käymme usein mökillä Sammatissa, missä on anoppini ja appiukkon mökki.

Kävimme onnittelemassa anoppia ja nautittiin synttärikahvit. Veimme anopille lahjaksi mökkilaiturilta ottamani auringonlaskukuvan, josta teetimme mieheni kanssa taulun anopille. Kun tiedän, että kuinka tärkeä paikka on Sammatti appivanhemmilleni, tiesin, että tämä lahja on mieleinen. Kun anoppini on hyvin erikoinen, niin hänelle piti saada hänen näköinen onnittelukortti. Löysin kivan possukortin, joka oli hyvin spesiaali. Avatessa kortti soitti onnittelulaulun.





Eilen olimme siis matkalla anopin synttärikahville ja ajattelin, että tässä olisikin hyvä aihe blogipostaukselle. Sanoin anopille, että nyt paljastan kaikille, että millainen meidän anoppi-miniäsuhteemme oikein on. Anoppi sanoi, että "hyvä, niin hänkin sitten tietää totuuden".

Oletteko valmiita kuulemaan? Olen tavannut ensimmäistä kertaa anoppini vuonna 1983 eli kohta 34 vuotta sitten. Itse olin silloin 20-vuotias ja anoppini 36-vuotias. Meillä on ikäeroa 15,5 vuotta. Siitä voi varmaan laskea myös sen, että anoppini on ollut hyvin nuori, kun mieheni on syntynyt. Hän on ollut silloin 17-vuotias. Hän on ollut myös paras äiti myös myös miehelleni. Muistan jo nuorena kuulleeni, että miten mies kohtelee äitiään, siten hän kohtelee myös vaimoaan. Siinä on kuulkaas hyvä viisaus. Näin jo heti, että heillä oli hyvä ja lämmin äiti-poikasuhde, joten siitä oli hyvä lähteä rakentamaa omaa suhdettani - siis silloin aikoinaan.

Kun sain hyvän miehen, jouduin anopissa tinkimään 

Olemme aina tulleet anoppini kanssa hyvin toimeen. Meitä on aina yhdistänyt hyvä huumorintaju, olemme yhdessä aikoinaan nauraneet aina mitä tyhmemmille jutuille. Laskeneet leikkiä suhteestamme ja jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa heitin anopille, että "kun sain hyvän miehen, niin anopissa jouduin vähän tinkimään". Sitten nauroimme asialle yhdessä. Tämä lausetta on kerrottu puolin ja toisin aina vuosien saatossa kaikille ja naurettu päälle.

Anoppini on heittänyt mulle ihan yhtä rajua läppää, mutta sen olemme aina tehneet sulassa sovussa, koskaan ei kumpikaan ole loukkaantunut tällaisesta herjan heitosta. Meillä on samanlainen huumorintaju ja olemme ymmärtäneet vitsit vitseiksi. Voi olla, että joku on joskus voinut vähän katsella meidän yhteistä herjan heittoa, mutta kaikki jotka meidät tuntevat tietävät, että tämä on meidän juttumme.



Olemme myös molemmat rauhaa rakastavia ihmisiä, eikä ole tullut mieleenkään ärsyyntyä toisen tekemisistä. Huumori on ollut meitä yhdistävä tekijä, vaikka olemme jutelleet myös vakavistakin asioista. Muistan kuinka nuorempana anoppini tuki minua ihan valtavasti meidän ehkä suurimpien kriisin keskellä. Olen joskus aiheesta kirjoittanut blogissani, että mikä oli mun suurin kriisini elämässä, joten ei siitä tässä sen enempää.  Vieläkin olen siitä tuesta kiitollinen, hänellä oli valtava  halu auttaa ja tukea.

Halusin näillä sanoilla sanoa anopilleni, että hän on ollut mulle paras anoppi, mitä vaan olisin voinut toivoa. Koskaan emme ole toisillemme pahaa sanaa sanoneet, eikä ole ollut tarvetta puolin ja toisin.



Tällä tarinalla haluan sanoa, että hyviä anoppeja on olemassa, kiitos anoppi, minulle sattui sellainen kohdalleni.

Maiju

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kukkia collegetakissa

Kävimme työkaverini Tuulan kanssa viikolla ennen musikaaliin menoa Helsingin rautatieaseman siivessä olevassa Fashion at Home vaateliikkeessä. Olin Tuulalle kertonut, että sinne on tullut ihania kukallisia collegetakkeja, joita on pakko käydä katsomassa.

Minut tunnetaan suurena kukkien ystävänä ja niitä saa mun vaatteissani olla aina runsaasti. Siksi nämä takit kiinnostivat minua. Erityisesti minua kiinnosti myymälään tullut sinikukallinen takki valkoisella pohjalla. Tämä oli se takki, mikä minua sai liikkeeseen käymään.



Takkia tuli katseltua sillä silmällä ja mittailin ja mietin, mietin ja mittailin. Katselin takkia edestä ja takaa.



Tämän takin väriin iskin kuitenkin sitten silmäni. Mietin, että onko mulla jo liikaa pinkin värisiä vaatteita, että pitäisikö yllättää itsensä ja ostaakin tuo sini-valkoinen. Mietin myös, että mitä jos ostan molemmat. Sitten taas järki otettiin mukaan, että annoin itselleni luvan ostaa vain toisen. Tämä takki olikin jo pari päivää sitten blogipostauksessani esillä.



Tuula päätyi kokeilemaan myös tuota sinikukallista, mutta totesimme, että ei ole Tuulan takki. Tuulan matkaan tarttui tummansininen pusero ja itse päädyin sitten todellakin ostamaan tämän tutun ja turvallisen pinkin.



Ajattelin kaupasta lähtiessäni, että voi mikä mieletön itsehillintä voittikaan tällä kertaa. Jossain elämänvaiheessa olisin varmasti taipunut ostamaan molemmat.

Maiju


perjantai 24. maaliskuuta 2017

Lehtihaastattelua ja valokuvausta

Keskiviikkona oli työpäivän jälkeen vuorossa yksi lehtihaastattelu Tädit tubettaa tätikaverini Tiian kanssa. Valokuvaajan kanssa kävimme ensiksi kuvaamassa lehtijutun kuvia Kalevankadulla eräässä porttikongissa ja sen jälkeen suuntasimme Annantalolle.  Kuvausten jälkeen oli vuorossa haastattelu, jossa Ani haastatteli "tätejä". Ani on itsekin aikuistubettaja ja vlogaa kanavalla Anin kanssa


Lehtijuttuun haluttiin vähän erilaisia kuvia. Haluttiin, että osa otetaan ulkona ja osa sisätiloissa. Valokuvaajalla oli ajatus tietystä porttikongista ja siellähän niitä kuvia sitten räpsittiin olan takaa.



Sitten mietittiin, että missä sisäkuvat voisi ottaa? Päädyimme Annantalolle ja siellä napsittiin Tiian kanssa myös omaan tarkoitukseen kuvia. Tiia halusi ikuistaa satuhuoneessa mut värikkäiden tilkkutäkkien ympäröimänä.



Sitten Tiia ehdotti myös kuvaamista harsoverhojen keskellä. Tiialla oli selkeästi visiot mielessä, kun halusi napsia kuvia. 


Kun kuvaaja napsi kuvia meistä, niin me napsittiin kuvia ikään kuin siinä ohessa, koska meidän piti esittää, että me otettaisiin kuvia samalla kuin kuvaaja ottaa kuvat. No me ei pelkästään vain leikitty, vaan me otettiin kuvia ja taisi Tiia jostain tilanteesta ottaa myös videota.


Kerron myöhemmin, että mihin ja mikä juttu on tulossa. Oli kiva taas pitkästä aikaa tehdä  jotain tällaista. Edellisestä kerrasta taitaakin olla jo jonkin aikaa. Viimeksi taisimme yhdessä Tiian kanssa olla syksyllä radiohaastattelussa. Lehtijutuista siis oli jo jonkin aikaa.


Maiju

torstai 23. maaliskuuta 2017

Surun pyyhit silmistäni - tunteita herättävä musikaali

Kun kuulin alkuvuodesta, että Kirka - Surun pyyhit silmistäni musikaali oli tulossa Helsingin kaupungin teatterin ohjelmistoon tiesin, että sen haluan ehdottomasti kokea. Tiesin myös sen, että haluan mennä sinne ystäväni, työkaverini Tuulan kanssa. Tuulan kanssa siksi, että me niin digataan samanlaista musiikkia ja olemme melkein saman ikäisiäkin. Olemme kokeneet samaan aikaan nuoruuden ja toinen tietää heti, että mistä puhutaan, kun puhutaan jostain asiasta, mikä on kuulunut meidän nuoruuteen. Täältä voit käydä katsomassa pätkän musikaalista.





Meillä oli Tuulan kanssa vähän haasteita lippujen ostamisen kanssa ja lopulta sitten ostettiin ne ja tiistaina sitten vihdoinkin koitti musikaali-ilta. Musikaali menee vielä huhtikuun loppupuolelle, joten viimeiset mahdollisuudet alkavat olla nyt käsillä.

Kirka kuului joskus omaan nuoruuteeni ja erityisesti Kirkan uusi tuleminen 80-90-lukujen taitteessa oli juuri se mun juttuni. Silloin kaikki varmaan lauloi biisejä Surun pyyhit silmistäni ja Anna käsi ja niiden sanat osattiin varmasti ulkoa. Tuntui, että Kirka teki hitin hitin perään juuri tuolloin. Musiikki, jos iski omaan tajuntaani.



Musikaali kertoi tarinaa Babitzinin perheestä, jossa kaikkein tärkeintä perheen lasten mielestä oli musiikki. Heitä kiehtoi ajatus, että jonain päivänä he voisivat olla tähtitaivaan kirkkaimpia tähtiä.

Musikaalissa käytiin läpi kaikki Kirkan tähtihetket ja myös ne hetket, jolloin Kirka joutui turvautumaan sosiaaliviraston apuun. Jokainen hetki ei siis ollut pelkkää ruusuilla tanssimista Kirkan elämässä. Jotenkin nämä kaikki asiat oli niin kirkkaana omassa mielessäni. Jotenkin ne asiat vaan muistin ja sen miten niistä oli aikoinaan kirjoitettiin lehdissä. Itsekin muistan seuranneeni Kirkan elämää aika tarkkaan. Siihen aikaa luettiin paljon lehtiä ja niiden kiinnostavampia juttuja oli tietenkin tähtitaivaan kirkkaampien tähtien yksityisasiat.

Musikaalin tarina oli hyvin koskettava ja moni kohta sai katsojan kananlihalle. Musikaalissa koettiin varmasti kaikkia mahdollisia tunteita. Tunnettiin surua ja tunnettiin iloa Kirkan ja hänen perheensä puolesta. Kun musikaalissa käytiin läpi Sammyn kuolema, niin mieleeni palautui se hetki, kun itsekin sen kuulin (olin silloin 11-vuotias, mutta se on jäänyt mieleeni).

Kerroin Tuulalle, että muistan sen kun vuonna 1975 olin yläasteen 7. luokalla ja lähdimme luokkamme kanssa laskiaistiistain iltana laskemaan pulkkamäkeä Kaivopuiston pulkkamäkeen.  Tiesimme, että Babitzinin porukka oli sinne myös tulossa. Tämä oli ilmoitettu jossain lehdessä. Muistan vieläkin, kuinka olimme iloisia kun Kirka, Muska, Anna ja Ykä laskivat meidän kanssa pulkkamäessä. Itse pääsin silloin Muskan kanssa samaan pulkkaa ja mikä kokemus se olikaan. Babitzin laulavat sisarukset oli tuolloin kova sana. Miten tämä muisto tuossa tilanteessa tuli itsellekin mieleeni.



Musikaalin näyttelijöiden suoritus oli mielestäni huikea. Pääosaa esitti Heikki Ranta. Hän veti roolisuorituksen ihan täydellisen hyvin. Moneen kertaan mietin, että miten hän onnistui täydellisesti monien pienten eleiden kanssa ja miten äänenpaino oli täydellinen. Pienistä asioista syntyy täydellinen suoritus.

Tuulan kanssa puhuimme musikaalin jälkeenkin, että kuinka upeita oli muidenkin suoritukset.

Kiitos kun pääsimme kokemaan palasen tästä nuoruuden idolimme traagistakin tarinaa. Kirkan tähti sammui liian aikaisessa vaiheessa, mutta hänen äänensä on jäänyt musiikin historiaan, jota saamme onneksi vieläkin kuulla. Kiitos kun saimme tuntea nämä ihanat tunteet ja pääsimme vielä lähemmäksi näitä monia tunteita, jotka ovat jääneet sielumme sopukoihin.

Musikaalin jälkeen emme pitäneet kiirettä Tuulan kanssa. Ajattelimme, että annetaan suurimman porukan mennä. Kun olimme lähdössä, huomasimme, että pääosan esittäjä Heikki Ranta oli tullut lavan reunalle istumaan ja juttelemaan ihmisten kanssa. Päätimme lähteä itsekin vaihtamaan muutaman sanan ja kiittämään esityksestä. Heikki Ranta vaikutti todella miellyttävältä nuorelta mieheltä ja suostui heti muutamaan kuvaankin.






Kirka elää - muistoissamme, Kirka elää - sydämessämme.

Maiju