torstai 30. maaliskuuta 2017

Gluteenittomasti Lontoossa

Tarkkaavaisimmat seuraajani jo huomasivatkin, että käväisin Lontoossa. Rakastan Lontoota, mutta edellisestä käynnistäni oli kulunut noin viisi vuotta. Edellinen reissuni oli sikäli erikoinen, että lähdin sinne "terveenä" ja palasin sieltä hyvin pahoinvoivana ja voimakkain oirein. Myöhemmin selvisi, että minulle oli tullut keliakia. Jotenkin siis tuon matkan muistan aina. Tuo jakaa minut aikaan ennen ja jälkeen normaalin ruokavalion. Tuon jälkeen siis minulle oli vaihtoehtona ainoastaan ehdoton gluteeniton ruokavalio.

Minua aina jollain tasolla vähän jänittää matkustaminen. Erikoisruokavalioiset yleensä joutuvat miettimään niin paljon syömistään etukäteen ja yleensä joutuvat selvittämään kohdemaan tarjontaakin etukäteen. Tällä kertaa itse otin vähän kevyemmin, koska luotin siihen, että gluteenittomuus toimii Englannissa. Olen kuullut tuosta niin paljon hyvää.



Ainoa missä ruokavalioita ei yleensä huomioida on lentokoneet. Tämä aihe irroitetaan siksi tästä tarinasta ja palaan siihen ihan ehdottomasti myöhemmin erikseen. Tuo vaatii hieman ehkä keskustelun avaamista. Itse en tällä kertaa siihen puuttunut, mutta matkaseurani eli Hellapoliisi hieman kritisoi lentokoneessa aihetta. Olin varautunut lentokoneeseen omin eväin. Vaikka lento kestäisi noin 3 tuntia, matka kestää usein kaikkiaan 5-6 tuntia, joten ihan ilman syömistä ei edes keliaakikko kykene olemaan.

Sitten aiheeseen. Majoittauduimme Lontoossa huoneistoon, jossa oli jääkaapit ja omat keittiöt, joten aamupalat hoidimme siis itse omassa huoneistossa.

Ensimmäisenä iltana käytiin huoneistomme lähikadulta hakemassa ruokaa takeway-periaatteella. Nauroimme kun kassalla oli joku "ulkomaalaistaustainen" henkilö. Joka pudisti vaan päätään moneen kertaan kun yritimme kysyä gluteenitonta ruokaa. Päädyimme sitten kääntämään selkämme (8 henkeä)  ja muulle henkilökunnalle tuli kiire kysymään, että mikä ongelma. Heillä oli selkeästi listoilla merkintä, että heiltä saa gluteenitonta ja viime hetkellä siis saivat meidät käännytettyä takaisin. Pienestä voi olla siis kiinni se, että koko jengi lähtee muualle, jos yksi ei saa ruokaa.

Koska olimme illalla perillä vasta noin kello 21 aikaan, olin ottanut gluteenitonta leipää mukaan matkalle. Näin siis selvisin ensimmäisestä aamusta ongelmitta. Kävimme illalla hakemassa kreikkalaista jogurttia ja hedelmiä kaupasta. Tämän voimin siis pääsin liikenteeseen ensimmäisenä lomapäivänä.



Mielestäni Lontoossa on gluteenittomuus kyllä hyvin hallinnassa. Tarkkailin henkilökuntaa ja heidän ruuanvalmistustaan usein "tiskin takana" ja katselin, että vaihtuuko hanskat ja miten ruoka-aineita käsittellään. Tämän lisäksi itselleni vankkaa uskoa toi se, että minulta kyseltiin, että "olenko allerginen gluteenille vai mistä syystä noudatan ruokavaliota". Koin sen hyvänä, koska sillon ainakint tietävät sen, että millä tarkkuudella annokset valmistetaan.

Maistiaisena mukaan oli tarttunut kotoa mukaan tällainen muffini. Olipas maukas, eikä ollenkaan kuiva, niin kuin monet ovat.



Brown Rice thaimaalainen ravintola Portobellon kadulla

Ensimmäisen lomapäivän päivällinen syötiin Portobellon alueella ja valitsimme thaimaalaisen ravintolan. Kävimme tarjoilijan kanssa läpi kaikki esillä olleet ruokalajit ja siitä valitsin itselleni sopivat ruuat. Maistuvaa hieman tulista ruokaa ja tykkäsimme kaikki. Tarjoilija ymmärsi todella hyvin gluteenittomuuden ja osasi kertoa hyvin ruoka-aineista, mitä missäkin ruuassa oli käytetty.





Olin kuullut ennen matkaani, että Mark & Spencerin ruokaosastolla olisi myynissä gluteenittomia kolmioleipiä. Kun vastaan tuli M&S:n ruokakauppa, niin minähän suuntasin sinne. Täytyy sanoa, että juuri tällaisia juttuja gluteenittomat ihmiset haluavat. Miksi ihmeessä meillä ei ole Suomessa tällaisia? Kun laitoin kuvan meidän gluteenittomaan ryhmään, niin johan kuva sai mahtavan suosion.

Se, joka ensiksi meille gluteenittomille tajuaa alkaa tällaisia valmistaa, niin varmasti on kyllä gluteenittomien kunkkku. 

Puolet söin illalla "kämpille" päästyäni ja toisen puolen sitten jätin aamupalaksi.




Tällaiset ajatukset tuli tuon kolmioleivän tiimoilta mieleeni. Varmasti monet muutkin gluteenittomat voivat tähän samaan asiaan samaistua.

video

Lomapäivän toinen aamu alkoi pienellä vahingolla. Olin ostanut edellisenä iltana aamupalaksi jogurttiaamupalan. Luen aina tuoteselosteet ja nytkin olin tavannut englanninkielistä tuoteselostetta, mutta jostain syystä en vaan tajunnut, että Bulgur on vehnän jyvistä tehty rouhetta. Bulgur ei ole mulle tuttu, mutta tiedän. Söin jogurttia ja kun pääsin jogurtin pohjalle aloin miettimään, että mitä siellä pohjalla oikein on. Luin uudelleen tuoteselosteen ja kysyin matkakaverilta, että mitä Bulgur on?  Silloin totuus valkeni. Pari kirosanaa taisi tulla, koska olen yleensä hyvin tarkka. Onneksi tämä virhe ei aiheuttanut minulle ongelmaa, niin kuin se joskus saattaa hyvinkin pienestä virheestä aiheuttaa.



Sain vinkin, että Lontoossa on ketju Honesty Burger ja siellä kuulemma parhaat burgerit ikinä. Olimme menossa Sohoon ja päätin, että etsin kyseisen ravintolan käsiini. Löysimme ravintolan Meard Streetiltä.



Kanssamatkustajat tulivat mukaani ja päätin ottaa hampparin mukaani. Tätä ei todellakaan kehuttu mulle liikaa, vaan se oli täydellinen. Hampurilaissämpylä oli täydellinen, en ole koskaan maistanut näin hyvää gluteenitonta hampurilaista. Onneksi sain tämän vinkin.



Kanssamatkustajat suuntasivat Jamie Oliverin ravintolaan ja itse menin mukaan jälkkärille. Jälkkäriksi itselleni valitsin jäätelön kera kahvin.



Lontoosta löytyy välipaloiksi kaupoista näitä ihania marja-hedelmäkippoja. Toivotaan, että myös nämä isommassa määrin rantautuisivat myös meille Suomeen. Vähän tällaista olen ollut havaitsevani.



Tulen tekemään vielä videon Pinkit korkokengät youtube-kanavalleni. Otin kauppojen tarjonnasta videota, joten odottakaahan kun saan videon editoitua.

Oheistan tähän vielä muutamia linkkejä, joista voi olla hyötyä Lontoon matkoilla. Youtubessa näyttää olevan aika mielenkiintoinen Becky Excell, jota kannattaa seurata. Hän vinkkaa muun muassa omat vinkkinsä Gluten Free London videollaan.

Sain myös vinkin, että olisi sellainen sokeritaivas olemassa kuin Cookies Screams. Leipomo on gluteeniton ja vegaaninen ja sijaitsee The Market Hall:ssa.

Kannattaa tutustua myös Romeos Sugar Free Bakeryyn.

Linkitän tähän postauksen Ainon blogiin, joissa on myös aiheena Gluteeniton Lontoo. Täältä löytyy Ainon matkakertomusta Lontoosta.

Tällä kertaa matkalla ei keskitytty niin paljon gluteenittomiin, kuin tavallista, koska kahdeksan hengen seurueesta vain minä yksi olin gluteeniton. Taidanpa lähteä gluteenittomalle matkalle Lontooseen heti kun vaan saan matkakaverin. Nyt heräsi kipinä etsiä Lontoon gluteenittomat ruokapaikat.

Meidän matkan gluteeniton video löytyy täältä:



Maiju

12 kommenttia:

  1. Mulla vatsa kurnii noita herkkuja katsellessa. Aah, ranskalaiset, burgeri ja kolmioleipä:)
    Aurinkoa päivääsi Maiju:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ja ihan mahtavaa ruokaa löytyi :)

      Poista
  2. Tytär syö gluteenitonta ja sen vuoksi seuraan kovasti mistä saa mitäkin jne. En ne itsellekään huonoa tee :)
    En pysty jostain syystä kommentoimaan Wordpress käyttäjätunnarilla, vain mun blogger-tunnarilla.. Sinun listasta puuttuu se, että voisi kommentoida nimimerkillä ja omalla webbiosoitteella, sellainen on monella bloggerissa blogia pitävällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan niillä toi vaihtoehto, että pystyy myös anonyyminä kommentoimaan? Itse olen sen vaihtoehdon sulkenut :)

      Poista
  3. Kuulostaa kyllä onnistuneelta reissulta, noin niin kuin gluteiinittomuuden puitteissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmekä tällä kertaa edes keskittyneet gluteenittomuuteen. Ensi kerralla lähden gluteenittomalle matkalle :)

      Poista
  4. On kyllä oikeasti erikoista, että lentokoneruuissa ei oteta gluteenittomuutta huomioon, kasvisruokavaihtoehdon kuitenkin voi nykyään jo valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä euroopan sisäisillä on aina vähän ongelmaa. Viimeksi Finnairin lennolla Rodokselle oli vain kreikkalainen salaatti gluteeniton. Olisko ollut joku 150 grammaa. Sekin kuulemma aina silloin tällöin loppu koneesta. Tässä olisi vähän työsarkaa :)

      Poista
  5. Millä lensitte?Kun kyllä gluteenitonta on löytynyt Finnairilta ja Norskilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norskilla lennettiin. Gluteenittomana oli Brownie, taffelshipsejä ja suolapähkinöitä. Ihan ei nälkäänsä viitsi näitä syödä :)

      Poista
  6. Olipa ihanaa, että löysin blogisi - mekin reissataan miehen kanssa jkv ja minäkin otan hyvin selvää, että mistä saa gluteenitonta jne.....onhan se aikamoinen työmaa välillä, mutta ei auta keliaakikon valittaa. Ja VOI, aivan ihanan näköiset kolmioleipä ja hamppari, kuolaan täällä ......Barcelonassa oli pari vuottako siitä on niin yksi paikka, missä sai vähän kaikenlaista evästä gluteenittomana,,,,,ja gluteenitonta oluttakin löytyi - vaikka sitä en kauheasti juo, niin piti ottaa, kun kerran sai,,,, Norskilla mentiin nyt maaliskuussa Espanjaan ja todellakin, eipä ollut taaskaan ihmeitä tarjottavaa - omat eväät pitää olla mukana! Mukavaa kevään tuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotas vaan Ritva, kun avaamme Hellapoliisin kanssa sanaisen arkkumme lentokoneruokien tarjonnasta :) Siitä täytyy puhua, eihän tämä vaan voi olla niin, että sanotaan vielä tällä vuosituhannella, että "kantakaa omat eväät mukana".

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.